Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle paloaseman rakentamista kirkon viereen.
Valtuusto tekee päätöksensä myöhemmin.
En ole missään nähnyt tällaista yhdistelmää, kirkko ja paloasema.
Meillä on sitten kylän keulakuvana paloasema toivottamassa saapuvat tervetulleeksi.
Miksi päättäjät eivät käytä järkeä asian ratkaisemisessa. Mitään järkevää syytä ei ole rakentaa paloasema kylän paraatipaikalle. Toiminnoiltaan paloasema voisi sijoittua paremminkin teollisuusalueelle.
Paloaseman toiminnot aiheuttavat melua ja ylimääräistä liikennettä. Kirkonmäellä on myös asutusta, joka näistä haitoista häiriintyy.
Ne, jotka tällaista hanketta ajavat, voisivat ottaa nyt aikalisän ja ajatella asian uusiksi.
Paloasema kirkonmäelle
31
816
Vastaukset
- Anonyymi
No, voeshan tuossa huonomminnii käävä, esmerkiks jäteveslaetos toevottamassa paekkakunnalle tulijat paskanhajusin terveesin tervetulleeks...
- Anonyymi
Yleensähän Siilinjärvelle tulijoita tervehtävät punaiset valot kirkon ja kunnantalon välisessä risteyksessä. Olisiko paloasema sitten suurikaan muutos. Hälytysajoneuvojen syreenit voisivat toimia keskustan senioriasukkaille ihan tervetulleena vaihteluna.
- Anonyymi
syreeni on se joka kukkii kesällä ja sireeni joka huutaa ympäri vuoden
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syreeni on se joka kukkii kesällä ja sireeni joka huutaa ympäri vuoden
Näin on. Mutta sekä syreeni että sireeni juontunevat kreikan seireeni-sanasta. Muistattehan tarinan Odysseuksesta, jonka piti tukkia korvansa, jottei olisi langennut nuorten naisten näköisten seireenien houkuttelevan laulun ansaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Mutta sekä syreeni että sireeni juontunevat kreikan seireeni-sanasta. Muistattehan tarinan Odysseuksesta, jonka piti tukkia korvansa, jottei olisi langennut nuorten naisten näköisten seireenien houkuttelevan laulun ansaan!
naisten petollisuus on siis tiedetty jo muinaisessa kreikassa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
naisten petollisuus on siis tiedetty jo muinaisessa kreikassa...
Voiko siis olla, etteivät hälytysajoneuvojen suvereenit toisikaan vanhuksille kaivattua vaihtelua? Jos kerran petollisuus on jo niin vanha keksintö?
(Alkaakohan joku selittää mitä ovat suvereenit... ja onko nekin Siilinjärveltä!) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko siis olla, etteivät hälytysajoneuvojen suvereenit toisikaan vanhuksille kaivattua vaihtelua? Jos kerran petollisuus on jo niin vanha keksintö?
(Alkaakohan joku selittää mitä ovat suvereenit... ja onko nekin Siilinjärveltä!)Suvereeni tarkoittaa ylivertaista. On heitä Siilissäkin.
- Anonyymi
Parempi se paloasema on keskellä kylää, josta pääsee helposti joka suuntaan kuin jossain teollisuusalueella. Tuskinpa tuosta mitään ylimääräistä melua kylälle aiheutuu ja menihän siitä suunniteltulta paloaseman paikalta 90-luvun alkuun saakka vilkas ja meluisa 5-tie.
- Anonyymi
juu ja onhan se paloasema siinä kirkon lähistöllä ollut aikaisemminkin
- Anonyymi
Lähistöllä, mutta ei vieressä. Paloasema ei ole mikään kylän kaunistus, eikä kulttuurirakennus.
Tontille olisi ollut ehdottomasti käyttöä jollekin arvorakennukselle, paloasema ei ole sellainen.
Mutta kun kaavoitus on sellaista kuin se tässä kylässä on. Nirhataan pieni pala kerrallaan, puuttuu kokonaisvaltainen suunnitelmallisuus.
Heitellään rakennuksia yksi kerrallaan sinne ja tänne. Jokaiselle rakennukselle tehdään kaavamuutos aiempaan kaavaan. Tulee vain tilkkutäkki, tällainen ei ole kaavoittamista, tämä on aivan jotain muuta.
- Anonyymi
Siilinjärvellä nyt ei ole koskaan ollut viisautta rakentamisen suhteen. Ei varsinkaan rakennusteknisesti. Kaikki siilinjärven julkiset rakennukset on sutta ja sekuntaa. Koulut, kirjasto, kunnantalo, terveyskeskus , paloasema jne. kaikki homeisia hengitysilmaongelmaisia jo uudesta lähtien. Kaikki Siilinjärven julkiset rakennukset kirkkoa lukuunottamatta on purkutuomion alla rakennusvirheiden takia.
- Anonyymi
Eihän se paloasema tule kirkon viereen. Mistä taas lienette mokoman idean saaneet. Se tulee viitosen varrelle kirkon alapuolella. Ei siis kirkon viereen eikä edes kovin lähelle. Moottoritie pitää enemmän meteliä kuin yksi paloasema
- Anonyymi
Samaiselle mäelle paloasema rakennetaan. Tonttien välissä on kapea puistosuikale.
Kuinkahan korkea on letkutorni?
Paikka on myös liikenteellisesti hankala. Hälytyksessä ajoneuvo joutuu kieputtelemaan ramppeja ympäriinsä, ennenkuin pääsee oikeaan suuntaan. Liikennettä vaikeuttaa myös palomiesten saapuminen kotoaan ai työstään hälytyksessä paloasemalle.
Surkea on sijainti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaiselle mäelle paloasema rakennetaan. Tonttien välissä on kapea puistosuikale.
Kuinkahan korkea on letkutorni?
Paikka on myös liikenteellisesti hankala. Hälytyksessä ajoneuvo joutuu kieputtelemaan ramppeja ympäriinsä, ennenkuin pääsee oikeaan suuntaan. Liikennettä vaikeuttaa myös palomiesten saapuminen kotoaan ai työstään hälytyksessä paloasemalle.
Surkea on sijainti.Kaikessa sitä taas nähdään vain ongelmia. Tuossa on linkki kaavaan https://storage.googleapis.com/siilinjarvi-production/2018/11/32e2d872-ak_749_1211_paloasema_luonnos_kh05112018.pdf. Kyllä siinä kirkon ja paloaseman välissä on ihan tarpeeksi tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikessa sitä taas nähdään vain ongelmia. Tuossa on linkki kaavaan https://storage.googleapis.com/siilinjarvi-production/2018/11/32e2d872-ak_749_1211_paloasema_luonnos_kh05112018.pdf. Kyllä siinä kirkon ja paloaseman välissä on ihan tarpeeksi tilaa.
On tilaa puistokaistaleen verran. Siihenhän voisi rakentaa vaikka linja-autoaseman, sitä kun ei muuanne saada. Olisi sitten hyvät liikenneyhteydet ja joka suuntaan voisi lähteä alamäkeen. Sillä asiallahan on perusteltu paloaseman paikkaa.
Vain Siilinjärvellä paloauton pitää lähteä alamäkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tilaa puistokaistaleen verran. Siihenhän voisi rakentaa vaikka linja-autoaseman, sitä kun ei muuanne saada. Olisi sitten hyvät liikenneyhteydet ja joka suuntaan voisi lähteä alamäkeen. Sillä asiallahan on perusteltu paloaseman paikkaa.
Vain Siilinjärvellä paloauton pitää lähteä alamäkeen.No jos ee lähe paloaato muuten kääntiin, niin voep koettoo vielä mäkitarttia. Paloasema vissiin hyvä olla lähellä kirkkoo, jos kirkko syttyy palamaan, niin eevät ehken eksy matkalla kohteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos ee lähe paloaato muuten kääntiin, niin voep koettoo vielä mäkitarttia. Paloasema vissiin hyvä olla lähellä kirkkoo, jos kirkko syttyy palamaan, niin eevät ehken eksy matkalla kohteeseen.
niin no... voihan sitä eksyä jo palorakennuksen sisällä...
- Anonyymi
On tämä kyllä vieläkin niin uskomatonta touhua siellä ...
- Anonyymi
Siilinjärvellä ei itseasiassa pitäisi mitään paloaseman rakentamista ollenkaan. Täällä on melko uusi paloasema, mutta kun rakennetaan sutta ja sekundaa niin tlanne on tämä. Sama on muidenkin kunnan rakennusten kanssa, terveyskeskus, kirjasto, kunnantalo, koulut. Kaikki melko uusia rakennuksia, kaikissa pahat sisäilmaongelmat, eikun purkuun ja uudet tilalle. Eikö nykyään tosiaan osata rakentaa oikein, vai onko se huolimattomuutta vai mitä. Tämä jatkuva rakentaminen tulee kunnalle äärimmäisen kalliiksi, veroäyriä pitää koko ajan nostaa ja kunta velkaantuu. Oikein tehtynä rakennukset kestävät jopa satoja vuosia, mutta siilinjärven julkiset rakennukset on purkukunnossa jo 20-30 vuoden kuluessa.
- Anonyymi
Niin no, eihän tänne ole rakennettu juuri ensimmäistäkään tervettä rakennusta muutamaan vuosikymmeneen. Ehkä Pöljän koulu on asiallinen rakennus. Kaikki muut ovat purkukuntoisia, vieläpä peruskorjaustenkin jälkeen ovat purkukuntoisia.
Kunnalla on ollut vuosikymmeniä kohtalaisen suuri tekninen henkilöstö.
Missä ovat tulokset? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin no, eihän tänne ole rakennettu juuri ensimmäistäkään tervettä rakennusta muutamaan vuosikymmeneen. Ehkä Pöljän koulu on asiallinen rakennus. Kaikki muut ovat purkukuntoisia, vieläpä peruskorjaustenkin jälkeen ovat purkukuntoisia.
Kunnalla on ollut vuosikymmeniä kohtalaisen suuri tekninen henkilöstö.
Missä ovat tulokset?Jotenkin ovat onnistuneet tärvelemään vanhatkin rakennukset, jotka eivät ennen olleet homeisia, esim. Siilinlahden koulu (minun aikaan 80-luvulla Kirkonkylän ala-aste). Sen vanhempi osahan on rakennettu kai 1950-luvulla, en tosin tiedä tai muista milloin se ns. uudempi osa on rakennettu, ehkä 70-luvulla?
Olen vaan lukenut, että nyt sen koulun oppilaat ovat olleet väistötiloissa kaiketi muutaman vuoden jo, ja korjausyrityksiä tehty, mutta ei ole tainnut onnistua.
En tosin ole kovin tarkasti seurannut tämän entisen kouluni kohtaloa, mikä lie tämän päivän tilanne, meinaako ne purkaa koko laitoksen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin ovat onnistuneet tärvelemään vanhatkin rakennukset, jotka eivät ennen olleet homeisia, esim. Siilinlahden koulu (minun aikaan 80-luvulla Kirkonkylän ala-aste). Sen vanhempi osahan on rakennettu kai 1950-luvulla, en tosin tiedä tai muista milloin se ns. uudempi osa on rakennettu, ehkä 70-luvulla?
Olen vaan lukenut, että nyt sen koulun oppilaat ovat olleet väistötiloissa kaiketi muutaman vuoden jo, ja korjausyrityksiä tehty, mutta ei ole tainnut onnistua.
En tosin ole kovin tarkasti seurannut tämän entisen kouluni kohtaloa, mikä lie tämän päivän tilanne, meinaako ne purkaa koko laitoksen?Saharan kentän vieressä on parakkikoulu. Oppilaat käyttävät kuitenkin ruokasalia aterioilla. Käytössä on vielä yläpihan viipale ja uusi rakennus.
Päivärinteen koulu toimii parakissa. Semmosta tämä on nykyään.
- Anonyymi
Hyvä paikka, nopea lähteä joka suuntaa. Entinen paikka surkea kun heti hirmu mäki nousta kylälle. Kirkon viereen vaan👍👍👍
- Anonyymi
Pitää tasoitella kaikki tiet, että paloautolla voi ajaa. Ylämäet on pahasta.
Alamäen tarpeellisuutta on perusteltu lähinnä Yaran suuntaan, kun on määritelty joku aika, jonka paloauto saa viipyä matkalla tehtaalle. Tosin ei ole huomioitu sitä, että matka pidentyy nykyiseen verrattuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää tasoitella kaikki tiet, että paloautolla voi ajaa. Ylämäet on pahasta.
Alamäen tarpeellisuutta on perusteltu lähinnä Yaran suuntaan, kun on määritelty joku aika, jonka paloauto saa viipyä matkalla tehtaalle. Tosin ei ole huomioitu sitä, että matka pidentyy nykyiseen verrattuna.Paloauto on niin raskas, että ekohippien epärealististen ideologioiden ja päähänpinttymien vuoksi autoihin asennetut hiilidioksidipäästöjen rajoitinlaitteet kuristavat moottoritehoa niin paljon, ettei paloauto jaksa nousta kovin jyrkkiä ylämäkiä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paloauto on niin raskas, että ekohippien epärealististen ideologioiden ja päähänpinttymien vuoksi autoihin asennetut hiilidioksidipäästöjen rajoitinlaitteet kuristavat moottoritehoa niin paljon, ettei paloauto jaksa nousta kovin jyrkkiä ylämäkiä...
Pitääkö puutavararekat hinata mäelle?
- Anonyymi
Matka lentoasemalle nopeutuu huomattavasti
- Anonyymi
Mutta pitää tietää, missä todennäköisimmin palaa tai tarvitaan muuta apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta pitää tietää, missä todennäköisimmin palaa tai tarvitaan muuta apua.
heitellään bumerangeja eri suuntiin ja se bumerangi joka tulee palavana takaisin, todennäköisesti sielläpäin palaa.
- Anonyymi
Lentoasemalla ei taida paljoa siviilitoimintaa olla tiedossa lähivuosina ja lennostolla on palokunta omastakin takaa.
- Anonyymi
Pakoasema kirkonmäelle. Tarkottaa, jotta miehet vartiotornissa suap kiini kaekki, ketkä yrittää paeta Siilinjärveltä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745339Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500