Tietääkö kukaan mistä löytyisivät ohjeet siitä miten tien vaaralliseuuden arviointi on tehtävä, siis silloin kun tekijänä on poliisi? Mitä kaikkea lausunnossa pitää huomioida? Pitääkö esim. liikennemerkein osoitetut poikkeavat kohdat mainita lausunnossa?
Saako lausunnon tehdä esim. sunnuntaina myös silloin kun lausunto sisältää arvion liikennemäärästä? Entäpä pitääkö lausunnosta jotenkin käydä ilmi mitä osuutta tiestä se koskee, jos se ei voi koskea koko tietä?
Entäpä missä tilanteissa kunnan viranomainen saa pyytää lausunnon pidemmältä matkalta kuin kuljetusta on haettu? Tarvitseeko menettelyä mitenkään perustella?
Kunnasta ei näitä ohjeita luonnollisestikaan saa eikä myöskään poliisilta, kysytty kyllä on.
Ja ennenkuin kukaan ihmettelee miksi lapset eivät yksinkertaisesti kävele kouluun niin syy on ihan selkeä: osa matkasta on jo nyt määritelty ala-asteikäiselle lapselle liian vaaralliseksi (paljon liikennettä, ei pientareita tai kevyenliikenteen väylää, nopeusrajoitus 70 km/h ja vaarallinen tien ylitys). Olemme kyllä keränneet erilaisia adresseja saadaksemme sen kevyenliikenteen väylän mutta toistaiseksi kunta ei ole myöntynyt. Olemme hakeneet nyt toista tietä vaaralliseksi kuljetusjärjestelyjen muututtua niin että tien arviointi tuli ajankohtaiseksi, koska läheltä piti tilanteita on liian usein. Emme saa kunnalta/poliisilta edes opastusta siihen miten reitti kuljetaan turvallisesti vaikka olemme sitä pyytäneet. Tämän talven lapset ovatkin sitten kunnan määräyksestä odotelleet kyytiä lumihangessa seisten, koska odotuspaikkaa ei luonnollisestikaan aurata... ihan tämä touhu ei aikusen järkeen mene. Jos esim. linja-autopysäkkejä ei koko talvena aurattaisi niin taitaisi nousta melkoinen haloo, mutta kun kyseessä ovat lapset niin...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Muutokset tulevet hitaasti ja aktiivisuudella, tai sitten rankimman kautta.
Meillä Espoon Viherlaaksossa piti yhden lapsen jäädä auton alle (kuoli) ennenkuin tuli liikennejärjestelyhin muutokisa.
Nyt vain etsimään vapaaehtoista....