Vuonna 2018-2019 muutettiin käsittely kokeiden sisältöä. Sen sijaan että koe pyrkisi parantamaan motoristien turvallisuutta, se keskittyy temppuiluun ja liikenneturvallisuuden vähenemiseen.
Kolme osa-aluetta ihmetyttää eniten: hidasajon kasikko. Hidasajo on motoristille tärkeä taito, se on selvää kelle tahansa. Pyörä tarvitsee hallita ruuhkissa, liikennevaloissa liikkeellelähdössä yms. Ihmettelyn aiheeksi nouseekin se, että motoristien on kyettävä ajamaan kasikko kävelyvauhtia pyörän kääntösäteen 1,5m. Tilassa. Tämä tuottaa hankaluuksia varsinkin naisille koska ohjaustangon kääntyessä stoppariin asti, on pyörää äärettömän vaikea siitä palauttaa, sen vaatiessa jo voimaa, ilman että ottaa tukea maasta, lisäksi joissakin malleissa tässä manööverissä sormet jäävät puristuksiin ohjaustangon ja stoppariin väliin. Tällä tempulla ei ole mitään tekemistä liikenteessä ajamisen kanssa. Se on vain lisätty käsittelykokeeseen haastavuutta tuomaan. Mitään järkeä siinä ei ole. Lisäksi samassa uudistuksessa vähennettiin ajotunteja aiemmasta 5h. Lisää saa kyllä ostamalla 75e/h tai jos ajaa omalla 50e/h. Kasikon hallitsemiseen menee auttamatta kaikki nuo jo valmiina olevat tunnit, jos sitten sen suorittaa kerralla ja mitään muuta ei ehditty kuin opetella temppuja on liikenneturvallisuus varsin heikoissa kantimissa. Tämä ei kuitenkaan päättäjien mielestä ole ongelma, tärkeää on että tuleva motoristit osaa ajaa kasikon kävelyvauhtia. Sehän se onkin liikenneturvallisuutta jos mikä, eikö vain? Jokainen voi katsoa netistä ohjeet tämän manooverin suorittamiseen ja kokeilla itse samaa. Vuonna 2018 suomen motoristit ja autokoulu liitto vastusti jyrkästi uutta koetta ja saivat aikaan sen, että kasikosta ennen ollut kääntösäde 1m (uudistus 2018) vaihdettiin kääntösäde 1.5m. (uusi ohjeistus 2019)Mitään varsinaista palautetta ei kuitenkaan kuunneltu. Motoristi ei tarvitse ruuhkassa, liikennevaloissa, lähdössä tai parkkeerauksessa sirkustemppuilua kasikon muodossa.
Toinen mikä herättää ihmetystä on kaarreajo koe. Vauhtia tulee olla 30km/h. Väistetään ja palataan omalle kaistalle. Tämä on tähän asti selvää. Mutta tilaa on niin vähän palata että kuskin on pakko siirtää katse viimeisien merkkien kohdalle, eli ihan etupyörän eteen selvitäkseen merkkiin. Ja kaarreajossa on tärkeää pitää katse eteenpäin, ei suinkaan eturenkaan edessä.
Lisäksi ihmettelyä tuottaa väistötehtävä, jossa on tiukennettu tehtävää niin että on pakko käyttää työntö ohjausta, mikä sinänsä on vain positiivista että sitäkin tulee harjoitettua, mutta vauhdin tulee olla 50km/h. Kiihdytysmatka joillakin koe alueilla on kuitenkin varsin kämäinen ja esim customeilla kiihdykseen menee oma keskittymisensä varsinkin kun vaihteen tulee olla 3:lla kokeeseen tultaessa. Jos sitten vetää varman päälle yli 50 esim 55-60 aiheuttaa tämä customeilla jo jalka tappien raapimista asfalttiin, ja siten luo vaaratilanteen. Tämä kuitenkin kokeena sinänsä ymmärrettävä, mutta Kiihdytysmatkan soisi olevan kaikille pyörille tasapuolinen.
Uudistuksen tultua ajovarman ja trafin sisään tuleva raha pieneni koska myös hinnat eri ajokorteissa laski, mikä on tietysti mieluisa uutinen ollut monelle.
Herääkin pakosti kysymys onko motoristit se luokka jonka kautta rahantuloa kompensoidaan? Ja se mikä siinä eniten hämmästyttää on, että tahot jotka vastaa liikenneturvallisuudesta ovat juurikin niitä tahoja jotka ovat ainakin uusien motoristien liikenneturvallisuutta heikentäneet radikaalisti. Näiden temppujen oppimiseen kun palaa helposti se 5h ja suurimmassa osassa paljon enemmänkin ja se kaikki on pois itse liikenneturvallisuudelta. Mutta ehkä ajovarman ja trafin mielestä sirkustemppujen osaaminen on motoristille tärkeämpi taito kuin itse liikenteessä ajo.
Käsittelykokeen hienoudet
27
5546
Vastaukset
- Anonyymi
Ajokokeesta on tehty sirkusta millä ei ole mitään yhteyttä ajoturvallisuuden kanssa.
Mutta mitä asia suomessa ei olisi pilattu.
Onneksi itsellä vanhanliiton kortti, ei ole tarvinnut tuohon pelleilyyn osallistua. - Anonyymi
Itse juuri tuon suoritin ja mukana oli muitakin oppilaita. Kukaan ei epäonnistunut missään tehtävässä. Mielestäni todella helppo koe alusta loppuun. Meillä kellään 3 oppilaalla ei ollut mitään MP tai mopotaustaa mutta autokortit toki. En pidä tuota tekstiä kyllä hyvänä ja kuulostaa lähinä siltä että tuo koe on toki vaikea apukoulu tason ihmisille joille monesti urheilukin on vaikeaa ja yleinen elämänhallinta. 5 ajotunnista harjoittelimme vai yhdellä tunnilla tuota kahdeksikkoa eli hidasajoa ja se onnistui minulla ihan ensiyrittämällä ei mitään ongelmaa. Autokoulun pyörällä ajoin. Väistökokeet on myös helppoja ja työntöohjaus toimii kuin ajatus. On oikeasti parempi jättää se MP kortti hankkimatta jossei selviä tuon tasoisista perustehtävistä. Liikenteessä niitä todellisia tehtäviä sitten tulee eteen ja jos taitotaso on surkea jo käsittelykokeessa niin olisi parempi ehkä liikkua kävellen ja katsoa kun muut ajelee MP:llä.
- Anonyymi
Luetun ymmärtäminen onkin sitten vähän huonommassa kunnossa. No, ei kukaan voi olla kaikessa hyvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luetun ymmärtäminen onkin sitten vähän huonommassa kunnossa. No, ei kukaan voi olla kaikessa hyvä.
Moottoripyöriksi luokiteltuja laitteita on monen laisia, eikä vastaohjaus 50 km nopeudessa ole kaikille aivan samanlaista. Emäntä ajoi moottoripyöräkortin 155cc Vespalla 11"/10" rengastuksella, Pelkästään riittävään nopeuteen pääsy laitteella jonka huippunopeus on 95 km/h ei ole katsastuskonttorin pihalla aivan helppo juttu. Väistö toki onnistui ensimmäisellä yrittämällä vähän yli 50 km/h nopeudella, mutta kipinät kertoivat, että kyseessä oli Vespalle hieman haastava nopeus tehdä tiukkoja kaarteita vastaohjauksella.
- Anonyymi
Suosittelen nyt ainakin moponuoruutta ettei kylmiltään lähde moottoripyörän selkään. On ihan eri kuin autolla ajo ja vaaroja on joka paikassa. Huolestuttaa eniten nämä naiset jotka ostavat 25v ensimmäisen täystehoisen pyörän ja sitten kompastellaan tuolla liikenteessä.
- Anonyymi
Voisikohan tässä olla kyse erilaisten pyörien erilaisista jutuista? Oon kans kuullu sekä että, on helppo ja pirun vaikea. Vaikeaksi tota mainosti kaveri joka ajoi sitä omalla pyörällä, en tosin kysynyt millä ajo toinen joka sanoi helpoksi.
Aloittaja tosin mainitsee että jossain pyörissä on puristumisiakin tapahtunut. Ehkä suuret erot kokemuksista johtuu alla olevasta pelistä?
No mun mielestä oli nainen tai mies niin ekaksi menopeliksi ei kannata mitään isoa ottaa. Luulis että pienenpää olis helpompi käsitelläkin siellä ite liikenteessäkin.- Anonyymi
Mt07 oli helppo käsitellä kokeessa. Kenelläkään ei ollut ongelmaa päästä kerralla läpi. Toki jollain kankealla HD:llä asia aivan eri mutta ei niitä ole siihen tehtykkään.
- Anonyymi
Tuo käsittelykokeen "vaikeus" pelasti jo kerran minut.
Oikeasti tuo käsittelykoe on naurettavan helppo.- Anonyymi
Niinhän se on. Ei vaadi ihmeitä. Mutta apukoulutasoisille ihmisille se on vaikeaa niinkuin muukin elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se on. Ei vaadi ihmeitä. Mutta apukoulutasoisille ihmisille se on vaikeaa niinkuin muukin elämä.
Kun tämmöisiä apukoulujuttuja täällä spämmäät ja trollailet niin todennäköisesti olet apukoulusta itse, kun ei muuta tekemistä ole elämässä.
Kyllä tuo käsittelykoe on oikeastikin ihan liian vaikea nykyään.
Ajotunneilla nuo mulla menee läpi tehtävät kaikki mutta kokeessa suoritus huononee jännityksestä..
Hidas ajo kasiin jäänyt 3 kertaa nyt mulla.
Ajotunneilla sujuu hyvin.
Siinä vaan jotenkin menee keskittyminen ja ihan jäykäksi kun koe alkaa.
Turhauttavaa.
Rahastusta.
- Anonyymi
Hiljattain suoritin tuon nykyisen käsittelykokeen ja meni kyllä kerralla läpi pelkästään pakollisilla 5 harjoittelutunnilla. Aiempaa kokemusta ei ollut moposta/moottoripyörästä vaan koe oli kirjaimellisesti 6. kerta elämässäni kun ajoin 2 pyöräisellä moottoriajoneuvolla. Kyseessä täyskokoinen pyörä (A).
Siitä olen samaa mieltä että 80% tuosta 5h pakollisesta harjoittelusta menee käsittelytehtäviin mutta toisaalta kun on B-kortti ennestään niin ei liikenteessä ajossa mitään uutta ole, säännöt samat kuin autolle.
Itse pidän nykyistä käsittelykoetta ihan hyvänä asiana, olisi pelottavaa jos päästettäisiin liikenteeseen sellaisia joilta nuo käsittelytehtävät ei onnistu. Itsekin opin ne ihan hyvin 5 ajotunnissa. Tai oikeastaanhan niitä on paljon liikenteessä joilta tuo koe ei välttämättä onnistu, he joiden ei ole aikoinaan tarvinneet tehdä tätä käsittelykoetta. Ei olisi ollenkaan huono jos tuo käsittelykoe olisi pakollinen niillekin joilla vanhempi A-kortti, saataisiin liikenteestä pois ne jotka ei hallitse pyörää. Esimerkiksi jos haluaa pitää aiemmin saadun A-oikeuden, olisi nykyinen käsittelykoe suoritettava hyväksytysti viimesitään vuonna 2025 tai vastaavaa.- Anonyymi
Juuri näin. Vanhempi väki joilla kortti tuli lahjana saisi todellakin käydä tsekkaamassa kuuluuko liikenteeseen vai ei. Ei tuo koe onnistu moniltakaan vanhemmilta eikä nuoremmilta. Naisista puhumattakaan joille jo autolla ajo on usein haastavaa.
- Anonyymi
Lahja-A:n saaneet tuskin ovat kovin suuri riski liikenteessä. Suurin osa ei ole koskaan ajanut moottoripyörällä, eikä tule koskaan ajamaan. Ne taas jotka ovat ajaneet, ovat todennäköisesti ajaneet jo vuosikausia moottoripyörällä tai skootterilla ja luultavasti hallitsevat kulkuneuvonsa tiukassa tilanteessa paremmin kuin juuri käsittelykokeen läpäisseet aloittelijat. Itsellä on lahja-A ja moottoripyörällä 200 000 kilometriä takana ilman yhtään merkittävää onnettomuutta. Tuntuisi aika kornilta mennä näyttämään väistöliikkeitä kortin menetyksen uhalla...
Kesärengaskauden aikana ajan moottoripyörällä enemmän kuin autolla, oikeastaan pitäisi kai vaatia moottoripyöräilijöiltä autokortin ylläpitämiseksi vuosittainen inssiajo autolla, taidothan ovat varmasti ruosteessa kesän jäljiltä ja moottoripyörällä opittu vastaohjaus saattaa aiheuttaa autossa vaaratilanteen, jos sitä erehtyy kesän jäljiltä käyttämään myös autossa. - Anonyymi
Opettajan roolissa opetusluvalla meinasin tänään työntää puukepin näytön vastaanottajan hanuriin sen pääköstä ja päättömästä ohjeentulkinnasta ajokoeessa.
"tehtävä suoritetaan kytkintä, kaasua ja tarrua käyttäen". Kyse oli hidasajosta ja siitä "kasikosta" pysähdyksineen. Tehtävä suoritettu ohjeen mukaan ilman ylimääräisiä jalkakosketuksia, sallittujen rajojen sisällä ja sallituilla nopeuksilla pysähdyksineen. Tehtävän suoritus kuitenkin hylätty koska "hidasajo ja u-käännökset ilman takajarrua".
Onko joku joskus löytänyt opettajan tai oppilaan tai opetuksen ohjeistuksesta sen, että koko tehtävän suorituksen ajan pitää jarruvalon palaa? Tarpeen tullen jarrua käytettin vaan miksi helvetissä sen pitää palaa koko suorituksen ajan?
Oheistuksena vastaanottalta vain se että kokoaikainen jarrutus on moottoripyörällä suoritettavan hidasajon ykkösprioriteetti hallinnan ja käsittelyn suhteen. Itse olen ajanut vasta 35 vuotta kaikenlaisia 2 pyäräisiä lujaa,hiljaa, mettässä, radalla, maantiellä ja vaikka missä helvetissä. Ei mene minun jakeluun ja erityisesti kun tehtävänannossa ei ole millään muotoa mainittu että jarruvalon pitäis palaa koko tehtävän ajan. Ihan haitarista tuo tyyppi ja tulkinta on täydellisen mielivaltainen. Meinasin reklamoida asiasta. Sekään ei ole tehty ihan ihmisläheiseksi. Trafi ottaa 50 euroa reklamaation lähettämisestä. On tää kyllä ihan perseestä.
JVa- Anonyymi
Mistä kokeen vastaanottaja tiesi kumpaa jarrua on käytetty, kun molemmat sytyttää jarruvalon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kokeen vastaanottaja tiesi kumpaa jarrua on käytetty, kun molemmat sytyttää jarruvalon?
Jalka ollut poissa jarrupolkimelta?
Mielestäni tuo koe on hankala tehdä jos ei koko ajan säädä vauhtia takajarrulla. Takajarrulla saa pyörän kääntymään paljon helpommin kahdeksikossa.
Koko ajan ei todellakaan tarvi jarruvalo palaa joten kyllä se hylkäys on tullut jostain muusta kuin siitä. Varmaan menty turhan lujaa tai nykivästi kun jarrulla ei saatu pehmeästi säädettyä nopeutta.
- Anonyymi
Tuore A kortti taskussa. B kortti ollut 20 vuotta. Menin motskakurssille ilman minkäänlaista kokemusta mopo ja mp-maailmasta. Käsittelyharjoitukset tuntuivat alkuun vaikealta, tasapainon säilyttäminen kävelyvauhti käännöksissä hankalaa.
Harjoitusta kovasti ja alkoi sujumaan, ratkaisevaa oli muistaa katseen suunta minne menossa. Lopulta käsittelykoe tuntui oikeastaan aika helpolta näin jälkikäteen mietittynä. - Anonyymi
Kaikille A-kortin haltijoille inssiajo kahden kuukauden välein (kesät talvet) vähintään 2300cc mopolla, huumetesti, verikoe, sukupuolitautitesti, ja puolueen jäsenkirjan tarkastus. Lisäksi suikkiinotto hintahtavalta (kaikki ne on) katsastuspelleltä, ja sitten taas ajoon. Näin pidämme Suomen turvallisena. Vittu kato kuule.
Kajaanin kumipäämotoristi - Anonyymi
Toi koe on tosi helppo. Jos tuon vertaa ei pysy pyörä lapasessa niin on parempi pysyä pois liikenteestä harjoituskentän puolella.
- Anonyymi
Höpöhöpö.. ihan liian vaikeaksi tehty. Koe on sellainen että saattaa mennä tuurilla ekalla läpi jos ei jännitä mutta suurimmalla osalla ei taida mennä.
30cm lisä väli helpotus jokaiseen tehtävään niin olis riittävä suoritus vaatimus,, muttei liian vaikea.
Tuntuu että tehty vaikeaksi rahastus mielessä.
Mulla noi tehtävät menee läpi ajotunnilla harjoitellessa,, mutta kun koe alkaa niin jännitys vie keskittymisen ja tasapainon hidas ajossa.
Hidas ajo kasiin mulla jääny muutama kerta nyt..
Turhauttavaa kun joutuu viikkoja odottamaan uusinta koetta ja sitten jännitys lisääntyy kun tietää että jos nyt ei mene läpi joutuu taas odottamaan uutta koetta viikkoja.
Ihan sirkus temppu tai joku stuntti tuo vaikeus taso melkein nykyään. Ajotunneilla tosiaan menee läpi mulla.
Olisi mullakin voinut mennä läpi ekalla kertaa mutta nyt käynyt näin.
Se vaan suoritus heikkenee siinä kokeen pitäjän tuijottaessa silmä kovana. Alkaa jännittämään ja menee ihan jäykäksi putkiaivoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö.. ihan liian vaikeaksi tehty. Koe on sellainen että saattaa mennä tuurilla ekalla läpi jos ei jännitä mutta suurimmalla osalla ei taida mennä.
30cm lisä väli helpotus jokaiseen tehtävään niin olis riittävä suoritus vaatimus,, muttei liian vaikea.
Tuntuu että tehty vaikeaksi rahastus mielessä.
Mulla noi tehtävät menee läpi ajotunnilla harjoitellessa,, mutta kun koe alkaa niin jännitys vie keskittymisen ja tasapainon hidas ajossa.
Hidas ajo kasiin mulla jääny muutama kerta nyt..
Turhauttavaa kun joutuu viikkoja odottamaan uusinta koetta ja sitten jännitys lisääntyy kun tietää että jos nyt ei mene läpi joutuu taas odottamaan uutta koetta viikkoja.
Ihan sirkus temppu tai joku stuntti tuo vaikeus taso melkein nykyään. Ajotunneilla tosiaan menee läpi mulla.
Olisi mullakin voinut mennä läpi ekalla kertaa mutta nyt käynyt näin.
Se vaan suoritus heikkenee siinä kokeen pitäjän tuijottaessa silmä kovana. Alkaa jännittämään ja menee ihan jäykäksi putkiaivoksi.Kyseessä on paremminkin esiintyminen, mikä ei mittaa varsinaisesti moottoripyörällä ajoon liittyviä taitoja.
Sama se on ajo-opetuskin, vaikka kyse on polkupyörällä ajamaan, tai kävelemään oppimiseen rinnastettavista taidosta. Jokainen oppii ne parhaiten itsekseen rauhassa harjoittelemalla.
Yleensä mp ajo-opettajiksi valikoituu tyyppejä, joilla on kova pätemisen tarve.
Kerran seurasin biljardin opetusta, kun toinen jatkuvasti antoi neuvoja, oppilas ei enää osunut edes palloon, opettaja sotki oppilaan omat ajatukset. Samoin käy helposti moottoripyörän kanssa, toinen sotkee opettelevan oman oivaltamisen ja ajatukset.
- Anonyymi
Niin ja tuo hinta mikä tulee siitä virheestä minkä teet käsittelykoeessa kuten minä maanantaina ensimmäisessä yrityksessä jalka hipaisi maata ja toisessa moottori saamui kun yritin pitää vauhdin tarpeeksi hitaalla siinä kasikossa ja tietenkin jännitin koska oli se kuuluista toinen yritys.. lisää maksua tulee autokoululta 218€ ja ajowarmalta 35€ uusinnasta. Kyllä perkele ottaa päähän tuommoinen, koska ei tulisi ikinä pieneen mieleenkään alkaa ajaa ympyrää missään parkkipaikalla jos en pääse etenemään :D Kyllä siinä enemmin pitää jalat maassa ja odottelee omaa vuoroaan.. voi helvetti sentään..
- Anonyymi
Voisivat poistaa koko kahdeksikon sieltä käsittelykokeen osioista muut on ihan loogisia miksi ne pitää osata ja todella helppoja. mutta tuo saatanan ympyrän ajaminen hiljemaa ku ajatus on turhaa...Suoraan sitä voi ajaa sen 4km/h vauhtia ilman mitään kepposteluita..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisivat poistaa koko kahdeksikon sieltä käsittelykokeen osioista muut on ihan loogisia miksi ne pitää osata ja todella helppoja. mutta tuo saatanan ympyrän ajaminen hiljemaa ku ajatus on turhaa...Suoraan sitä voi ajaa sen 4km/h vauhtia ilman mitään kepposteluita..
Työntäminen siinä alussa on typerintä ikinä. En minä ainakaan taluttamalla mihinkään kulje vaan ajamalla. Jos se jättää johonkin niin soitan vaikka falkille enkä työnnä sitä kotiin.
Pitäisikö autokortin suorittaminen aloittaa sillä että työnnetään auto ulos tallista?
Koe ei silti ole liian vaikea.
- Anonyymi
Tällä pyritään pitämään wannabemotoristit pois liikenteestä, sellaiset joille ei voi antaa edes potkulautaa ajopeliksi ilman etteikö jotain vakavaa sattuisi.
- Anonyymi
Olet selvästikin itse sellainen. Et osaa mitään, ellei sinulle joku näytä kädestä pitäen, aiemmin ajamaan opeteltiin itse, ei ollut noin avuttomia moottoripyörien kahviossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet selvästikin itse sellainen. Et osaa mitään, ellei sinulle joku näytä kädestä pitäen, aiemmin ajamaan opeteltiin itse, ei ollut noin avuttomia moottoripyörien kahviossa.
.....Siis mp kahvoissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915