Kerran kuohuin ja tunteeni tulvivat yli kuin keväinen joki lumisten vaarojen alajuoksulla. Kävin kierroksilla, sekoilin ja tunteilin liiaksi.
Lopulta ymmärsin rauhoittua turhan vuoksi kiehumiselta. Lämpenin kuitenkin uudelleen, kaipasin kovin, avasin sieluani maailmalle, sekosin tunteiden analyysiin lopulta pettyen itseeni. Heräsin arkeen harmaaseen, mutta se oli totta ja kaipuuni vain lumetta.
Nyt elän hetkessä ilman haaveita, harmaus hieman hälventyen. Silti kaipaan tuota tunnetta suurta, joka miehen kuohumaan kerran sai. Olkoon se turhaa ja lumetta, se oli sydämeni haaveiden lämpöä. Sinä jäit sinne taaemmas, mutta siellä sydämeni uumenissa paikkasi on edelleen, vieno hymysi loistaen, sieltä vieläkin katsellen. Olisitpa vielä joskus omanain, pienen hetken tähdenlennon, kuun kierron tai ihmisiän. Niin toivon edelleen, sen sulle kertoen, runoin ja tekstein, lailla suurten romantikkojen.
-Suurten jokien tummien vesien tulkki
Lopulta ymmärsin rauhoittua turhan vuoksi kiehumiselta. Lämpenin kuitenkin uudelleen, kaipasin kovin, avasin sieluani maailmalle, sekosin tunteiden analyysiin lopulta pettyen itseeni. Heräsin arkeen harmaaseen, mutta se oli totta ja kaipuuni vain lumetta.
Nyt elän hetkessä ilman haaveita, harmaus hieman hälventyen. Silti kaipaan tuota tunnetta suurta, joka miehen kuohumaan kerran sai. Olkoon se turhaa ja lumetta, se oli sydämeni haaveiden lämpöä. Sinä jäit sinne taaemmas, mutta siellä sydämeni uumenissa paikkasi on edelleen, vieno hymysi loistaen, sieltä vieläkin katsellen. Olisitpa vielä joskus omanain, pienen hetken tähdenlennon, kuun kierron tai ihmisiän. Niin toivon edelleen, sen sulle kertoen, runoin ja tekstein, lailla suurten romantikkojen.
-Suurten jokien tummien vesien tulkki
Vastaukset 30
Vanhimmat
Aiotko kirjoittaa kirjan...✍
Kohta yhden kirjan verran olen tänne jo kirjoitellut. Yritän himmata jo, etten mielenköyhänä toistele itseäni.
Ai että. ♥️
Niin kaunista.
Osaan niin eläytyä noihin sinun tunnelmiisi ja hieman tällainen 😭 fiilis ja lohduton olo nyt.
Sinulle ap. toivon kaikkea hyvää.
Missä on kummien touhujen tulkki?
Kummia touhuja nämä palstakirjoittelut on aina. Kun tuntee toista kohtaan jotain enemmän, muuttuu jokainen kummaksi, käyttäytyy tavallisesta poiketen, sekoilee sanoissaan, jähmettyy kohdatessa ja posket punoittaa kun unohtaa mitä asiaa oikeasti olikaan. Kummia touhuja sivusta seurattuna, eiköS olekin?
-ap
Onhan nuo kummia touhuja. Sivusta vaan tämä.
Merkillisintä on se, että tajuat oman kummallisuutesi, mutta kiellät sen itseltäsi. Kiellät muutkin reaaliteetit vain pitääksesi kiinni tunteidesi luomasta haavekuvasta. Vaikka lopulta tajuat kaiken vain omaksi haaveeksesi, jäät taustalle kaipaamaan sitä. Jospa ehkä kerran sittenkin, mitä jos onkin niin...
Tummissa vesissä näkee vähän, mutta se silti heijastaa oman peilikuvasi. Näinkö vain heijastuksia oman mieleni uumenista? Näkeekö joku muukin niitä, jos ymmärtää katsoa? Vai näinkö vedestä myös hänet katsomassa sitä vieressäni? Kun lopulta nostin katseeni, hän oli jo mennyt...
-ap
Noinhan se menee joo.
:|
Meni ehkä turhan syvälliseksi synkkien vesien tuijotteluksi. On kevätkesä ja ulkona paistaa ilta- aurinko. Nautitaan siitä palstasynkistelyn sijaan.
Valoa väelle, joka synkkyydessään vaeltaa!
-ap
Jos pystyisin niin nauttisin. Nyt ei pysty. Menee varmasti koko viikonloppu synkistelles.
Näin valoisana kesäiltana mietin missä maailmassa hänet oikein kohtasin? Oliko se todellista arkea vai olinko osaksi omassa eteerisessä maailmassani? Olinko siellä jo valmiiksi vai lensinkö sinne heti hänet nähtyäni?
Jonkinlainen maailmojen törmäys tai gravitaatiohäiriö siihen hetkeen tuli mukaan. Sen verran hyvin kolahti minuun. Muistan sen hetken vieläkin kuin eilisen, näin muutaman vuoden jälkeenkin. Muistan tilanteen, muistan miltä näytit, miten hymyilit, ja muistan jopa mitä vaatteita sinulla oli päälläsi. Niin hyvin piirryit mieleeni. Olinko kuitenkin hereillä vai jossakin unessa?
Näitä mietin ja mieleni tummia kuohuja vieläkin tuijottelen. Katosinko niihin kokonaan? Löydänkö vielä takaisin kokonaiseksi mieheksi?
-ap
Suuren voimalaitoksen tulvaluukkujen aukeaminen saa valtaisat kuohut vyörymään padon alapuolella. Tumman vaahtoavan veden valtavan voiman voi tuntea veden jylyn ja pärskeiden kautta. Tunsin ne myös, kun kerran upposin oman mieleni tummiin kuohuihin, ja myrsky velloi sisälläni. Kunnes tulva laski, ja mieleni rauhoittui ja virta asettui uomaansa.
Silti haluaisin räjäyttää koko padon ja päästää veden voiman vapaaksi. Antaisin sen virrata sinne minne se haluaa, ilman keinotekoisia muureja ja kanavia. Vapaana ja kahlitsemattomana, aina merelle asti.
Padonräjäyttäjä
Hieno kirjoitus. Samoja tuntoja itselläkin, viime aikoina etenevässä määrin.
Herkällä ihmisellä on melko helppoa liukua oman mielen syövereihin. Siinä vaiheessa, kun analysointi ja tunnekuohuilu lähtee lapasesta, on hyvä pysähtyä miettimään, onko omasta ajattelusta mennyt todellisuudentaju. Tämä tuli mieleen kirjoituksista.
Nämä kirjoittelut on jo taannehtivasti kirjoitettuja. Huomaa tekstin aikamuoto. Jossakin vaiheessa fiilikset oli kuvauksen mukaisia, niistä on jo päästy eteenpäin. Ei unohtuneet, mutta käsittelen niitä hieman etäämmältä.
Olenko oikeasti tunneherkkä vai en? Siihen en osaa itse vastata, mutta ylianalysointia teen omista ajatuksistani ihan liikaa. Olisiko pitänyt alkaa psykologiksi, ja analysoida ennemmin muita?
-ap
Itse olen lopen väsynyt itsessäni tuohon ominaisuuteen (ylianalysointi sekä muu syvissä vesissä uiskentelu), en siis asetu mitenkään yläpuolelta katselemaan tilannettasi vaan enemmänkin näen paljon samaa itsessänikin.
Paljon enemmän tahtoisin olla välitön, hetkessä eläjä, joka keskittyy ihan muihin asioihin kuin omiin tuntoihin.
Minä olin nuorena hetkessä eläjä, tein mitä mieli, himot ja sydän sanoi. Loukkasin monia, ja sain itsekin siipeeni niistä monesti. Samankaltainen ajattelemattomuus on vaivannut aikuisenakin, ja sen käsittäminen sekä oman heikkouden myöntäminen vasta aikuisiällä tuntui musertavalta. Tuon kaiken jälkeen aloin analysoida omia tuntojani, ehkä liiaksi, mutta olen jälkikäteen tajunnut monta tilannetta ja toimintaani aivan uudesta näkökulmasta. Se opettaa paljon.
En ole vieläkään mikään tilannetaituri, tunteiden tulkki tai ihastuttava gentlemanni, mutta luulen ymmärtäväni paremmin itseäni ja sitä miltä asiat saattavat näyttää toisen näkökulmasta.
Silloin analysointi on paikallaan, kun huomaa elämänsä menevän koko ajan solmuun oman toimintansa seurauksena. Ei ole varmasti hyvä toteuttaa kaikkia mielihalujaan muista piittaamatta.
Itselläni tuo piirre on estänyt toimimasta tunneasioissa juuri koskaan niin kuin tuntuisi hyvältä. Aina, kun olen halunnut jotain, olen kieltänyt sen itseltäni. Analysoinut tilanteen kauaskantoisesti ja ajanut tilanteen tiedostamatta siihen pisteeseen, että voin todeta olleeni oikeassa eli se ihminen oli pinnallinen, naisten mies jne. Ajatuksena, että kohta paljastuu, mikä hän todellisuudessa on jne. Tuo järjen käyttö on lopulta melko väsyttävää. Testaan ja testaan, kunnes ihminen väsyy osoittamaan olevansa muuta kuin huono ihminen. Omiin ajatuksiinkin voi väsyä, nyt ymmärtänet miksi.
Käsitän kyllä. Jokaisessa on vikansa, niiden hyväksyminen on vaikeaa, mutta kun sen oppii, helpottaa se omaa tuskaa ja epävarmuutta. Tavallaan hyväksyy itsensä kautta myös toisen tiedossaolevat ja piilotetut virheet. Se vapauttaa, paljon.
Itse olen ylettömällä analysoinnilla vain ruokkinut omia mielikuviani. Yleensä niin, että lopulta en tiedä mikä oli lähtökohtana ja totta, mikä lopputulema tai kuvitelmaa. Tunsinko oikeasti niin, tarkoittiko joku hänen tekemisensä jotain vai ei ym. Oravanpyörä siitä tulee, pyörä joka ei liiku minnekään. Vain oman akselinsa ympärillä pyörivä minimaailma irrallaan todellisuudesta.
-ap
Niinpä, hassuja nuo ihmismielen koukerot.
Mietin häntä tekemässä asioita tavallaan eri tasoilla. Minulle oli yksi taso, toiselle toinen jne. Siinä tasossa, jossa kohtasimme tapahtui mielenkiintoisia asioita, monia vihjeitä ja suoria lähestymisiä, jotka muuttuivat epäsuoriksi, koska tuo taso ei tarjonnut mitään ratkaisua. Siinä oli niin paljon kaikkea, ettei sitä oikein lopulta käsittänyt ja kokonaisuudessa oli sellaista roolitusta, että miten kukakin asettuu. Ja itse en yleensä asetu, koska seurailen tilanteita luontaisesti.
Jos kaikesta voi jotain oppia, minä opin kaipaamaan ja tajuamaan sen sanonnan, että jotain ihmistä voi kantaa sydämessään.
Näitä kun viikon jälkeen itse lukee, niin se saa miettimään miksi? Se suuri kysymys kaikkeen: miksi, tai netissä yleisemmin why?
Osaako joku muu perustella omalla kokemuksellaan, miksi kolahti/ ihastui/rakastui johonkin tiettyyn tyyppiin? En odota luetteloa ulkonäöstä tai muusta ulkoisesta seikasta, vaan syvällisempää ajattelua syistä minkä vuoksi niin kävi. Oliko syynä oma heikkous/ epävarmuus, läheisyydenpuute, yksinäisyys, seksin puute vai mikä? Kohtasitko tietämättäsi oman vastinpalasi vai oliko kyse vain sattumasta, jossa kaksi ihmistä kohtasi jotenkin herkässä tilanteessa.
Näitä syitä mietin omalla kohdallani, ja noista luettelemistani osuu ainakin pari. Ja myös osuva sattuma aikaan, jolloin olin eräällä tavalla "vereslihalla", anturit herkällä siis. Luultavasti siksi.
-ap
Kuka tämä nainen on joka kolahti? Joku tunniste?
Olen kerran rakastunut silmittömästi. Onnistuin siinä, koska kerta oli ensimmäinen ja laskin poikkeuksellisesti suojamuurit. Mieli päätti luottaa. Se oli menoa. Rakastuin kauniiseen ja karismaattiseen ihmiseen. Hänen kanssaan pelkkä tunnelma riitti, rakastamisen kokemus antoi asioille syvyyttä, vaikkei syvissä vesissä oltaisi keskusteluissa oltukaan.
Kyseessä ei ollut heikkous, yksinäisyys tai tilanne, jossa olisin hakenut toista ihmistä. Tunsin käsittämätöntä yhteenkuuluvuutta, enkä vieläkään tiedä, johtuiko se pelkästään siitä, että kuvittelin/koin hänet sympaattiseksi.
En kerro. Tekstistä jotkut tunnistaa jo kirjoittajan, ja aiemmista kirjoituksista löytyy tunnisteita ihan riittämiin. Pysytään riittävän anonyymeinä, minä ja varsinkin hän.
-Tummien vesien tulkki, Pohjoisesta.
Joistakin ihmisistä saa heti luotettavan ensituntuman. Se on yllättävä tunne. Jotain samaa koin itse hänessä ensinäkemältä: selittämätön luottamus, lämpö ja eräänlainen välitön sidos. Vaikken vielä tuntenut häntä yhtään. Kun opin hieman tuntemaan, ne vain vahvistuivat. Kaikesta huolimatta.
-ap
Se on samalla karisma, joka vaikuttaa. Kaiken näkee niiden lasien läpi. Näin koin jälkeenpäin.
Et ole tuolla nimimerkillä ainakaan.
Aiemmista teksteistä?
Mutta parilla muulla kyllä. Vaihtelen niitä vain pysyäkseni jotenkin nyyminä. Niccejä ollut montakin, joista moni viitannut tuttuun ilmansuuntaan, siis Pohjoiseen.
-ap
Tässä perjantai- iltana tumman tuopin äärellä mietin minkävuoksi maailma on niin monimutkainen? Teemmekö siitä itse mutkikkaan itsellemme, vai onko kaikki yhteiskunnan syytä? Miksi pitää noudattaa tiettyjä käyttäytymissääntöjä, vaikka ne sotisivat omaa tahtoa vastaan? Kuka sanoo kenestä saa tykätä tai kenen kanssa on sopivaa olla? Kenellä on oikeus määrätä toisen sydämestä? Ei kenelläkään.
Toki pitää joku roti olla, sitä varten on lait. Mutta kaikki muu on sinänsä turhaa moraalinvartijoiden pätemistä. Perhana, jos tykkää toisesta, pitää olla oikeus sanoa se ja tehdä mitä sydän sanoo. Olkoon se jonkun sivustaseuraajan mielestä paheksuttavaa, siitä viis. Tehkää, älkää meinatko. Kuolinvuoteellaan jokainen katuu tekemättäjättämisiään, ei virheitään. Se on fakta, monien julkaistujen tutkimusten pohjalta.
-ap, tumman tuopin ääreltä