Pyhäjärvellä on asukasluku jo niin alhainen, jotta valtuutettujen määrän voisi kymmenellä pudottaa.
Muutenkin siellä ainoastaan yksi sanelee ja muut on sammoo mieltä. Kaupungin talous on kupattu pakkaselle ja pahasti. Rahat kylvetty taivaan tuuliin.
Etenkin kun kuntayhtymä hallitus alkaa päättää yhtymän puolesta. Valtuutetuilla ole nokan koputtamista, ja heille hiljaisuus on kultaa.
Turha joukko.. vai🤔
Muutenkin siellä ainoastaan yksi sanelee ja muut on sammoo mieltä. Kaupungin talous on kupattu pakkaselle ja pahasti. Rahat kylvetty taivaan tuuliin.
Etenkin kun kuntayhtymä hallitus alkaa päättää yhtymän puolesta. Valtuutetuilla ole nokan koputtamista, ja heille hiljaisuus on kultaa.
Turha joukko.. vai🤔
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ei ole turha jouko, koska turhat tippuivat viime vaaleissa kuntalaisten ilmaistua tahtonsa keihin he luottavat.
Ettäkö roeplit toistelevat samoja? Höh höh, lue ittees impesilli!
Niiin, kyllä sieltä pari keskustan edustajaa tippui.
Ainakin kaksi paikkaa menettivät.
Mutta tosi ei noita 27 tarvita, 17 on riittävästi.
En ole minkään puolueen vasikka, lehmä, enkä sonni. Miltä kuulostaa tyyli?
Joka tapauksessa, koko valtuusto, on menneen talven lunta.
Ei meillä tarvita tällaista turhaa joukkoa.
Viime kokous lipui tyhjän päälle ja koko
anti oli vain runsas tuhlaus kokouskuluja.
Toivon todella kuntayhtymän hallitusta kuvioihin, eikä yhtään "guppelukkoa" nyky hapatuksista. No, Jouni J. voisi olla yksi, muut saa mennä. Tervettä verta putkeen!
Et ole enää, koska kukaan ei enää huoli sinua.
Jouni on sellanen pikku-herra ettei paremmasta väliä , , herran jos teet rengistä, eipä välitä hän ( omasta ) vanhasta jengistä.
jep jep. tarttee katsoa kepun suuntaa ja huomioida, miten käy kun yhden tahi kahden kanssa tanssii...
Ajatelkaa jos Proota kansa kannattais ja valtuustossa olis Proo-enemmistö! Voi Hyvää Päivää sitä shouta!
ei ei ei. miten h*****issä olet noin AASI? oli aihe mikä tahansa
Okei okei, rauhotu! Tuohan oli fiktio (viktio)!
Okei ropeli, rauhotu! Tuohan oli tedraikas (ropeli)!
Tämän tyylinen vastanaputus on merkki, että kommentin takana on mieleltään sairaan maaninen maalittaja,.
Mitä sinä ymmärtämätön tollukka tähän proota vedät , kysymys oli valtuutettujen määrästä.
EIKÖ ne nuo kaupungin asiat hoidu ###kalla käydessä, jos muuta mahdollisuutta ei ole.
Näinkö se on/oli.?
Muista yhtään proota ei ollut käräjillä asioita hoitamassa.
Nyt voit minut haukkua, ei haukku haavaa tee. 😂😂😂😂🙈
Hupsis, nyt erehdyit henkilöstä totaalisesti.
Älä, höperö sekoita mielleyhtymiäsi henkilöihin, joilla ei osaa, ei arpaa...
Jätä vanhat ihmiset rauhaan ja upota pääsi pensaaseen.
Onko tuo, joku ihan höheli?
Jättäkää tuo reppana, ihan omalle oksalleen.
Ihan totta. Jättäkäämme hänet pahnoilleen.
Psykiatrin hellään hoivaan. Ei taida auttaa enää sekään. No, herran huomaan!
Ei poloparka, ymmärtänyt mistä oli kysymys.
Meidän, Pyhäjärven kuihtuvasta valtuustosta.
Olen edelleen sitä mieltä, että määrä liian suuri ja hieman epätervettä, joiltain osin.
Kukin miettiköön, mitä se tarkoittaa?
Ainakin kiloissa tippuin viime vaaleissa valittjan mukana.
Ymmärrätkö, mikä on Pro-aate. Se on: saa vapaasti esittää mielipiteensä, saa vapaasti äänestää, jos katsoo, että jonkun esitys on järkevämpi kuin oman ryhmänsä.
Huomaatko, se on Pyhäjärven parhaaksi ja se on demokratiaa.
Siinä sinun shousi. Haluatko, että vain ryhmäkuri on demokratiaa. Ryhmissä ei kuulla, ei kuunnella uusia valtuutettuja, jotka puhuvat sillä tiedolla, mitä kuntalaiset toivovat edustajaltaaTyrmätään konkarin auktoriteetilla, "minä tiedän kokemuksella". Siksipä useat väsyvät ja ovat hiljaa. Ellet laula heidän laulujaan, joudut sivuraiteille. Näinhän se on mennyt kymmenet vuodet. Saas nähdä, miten kauan.
Tuon kirjoittajan mieli on todella sairas.
Näkee jotain outoja ufoja pyörimässä joka nurkalla. Saanut vain yhden kiinnekohdan, pyörii siinä kuin hyrrä.
Kyse nykyvaltuuston toiminnasta.
Siihen toivomme tietysti, uutta radikaalia, tervettä muutosta. Kiitos!
Tarkoitamme kyllä kilojen määrällä näitä, nykyisiä mesoajia.
Säästyisi monta kulumenoa, pienillä säätelyillä. Kaupungintalo, ensimmäiseksi uusiokäyttöön ja kuntalaisten tarpeisiin.
Näitä tyhjiä töllejä, on kylä puolillaan.
- Köpsi
- Hotelli
- Halpa-Halli
- meijerin tönöt
- Peura-talo
- lukuisa määrä, tyhjiä ja lopettaneita...
- koulukiinteistöjä...
- vanha Pohdintalo
Näitähän löytyy pilvin pimein.
Tästä voinee joku jatkaa.
Menee niin hyvin, että päätä huimaa.
Meillä johto vain köllöttää pahnoillaan.
Hukkaan menee, maksetut veroeurot.
Noinhan se menee. Nyrkkiä vain pöytään ja lauluja laulamaan, yhteishengessä!
Onhan nuo proolaiset tässäkin valtuustossa toimineet esim vasemmiston kanssa yhteistyössä. Miksi ei muidenkin, jos on rotia nättää mielipiteensä valtuustossa. Asiat puhuvat, ei politiikka. Vain ja ainoastaan Pyhäjärvi ja sen asukkaiden hyvinvointi. Järkeä tarvitaan, ei puoluepolitiikkaa.
On se, parempi kuin se, se lihava rkp:n yksi ainut edustaja, joka kykkii kolmiossa, kok, kesk ja rkp. Sinne kolmioon pitää suaha painorajootus ja vähän muutakkii!!!!
Vosiko tuo olla läheskään niin kamalaa, kuin mitä nyt viime vuodet on kepu veiviään pyörittänyt. Ei ikinä
Paljonko palkkiot edustajilla
Olikohan kaikki kunnan kokouspalkkiot vuodessa n. 14.000€, eli ei mitään! Tästäkin kannattaa kuitenkin märistä!
Väki vähenee ja pidot paranee,eikä tykätä vieraista.
Riittää euroja enemmän honkavuorelle.
Honkavuori ja emobeach voisi yhdistää toimet ja tulot. Säästyisi veroeurot kihupäivien viettoon!
Kun Kimmo tänne kirjoittelee , niin eiköhän tuo riitä , vai mitä sanoo Pitäjäneuvos , ?
Käykö siis ex - patrullin jäsen ylikierroksilla?
Eikö kannattaisi siirtyä jo virsikirjan lehtien kääntelyyn. Rauhallista kesän nyhjyä kaikille.
Kannattas teijän liittyä pyhäntää mitä pikimmiten.
Minä kerron simolle saatana!!
Kriisikunnan päätökset voidaan tehdä muun toimijan puolesta. Säästetään kokouspalkkioista.
Niih! Saisimme soppajonon kaupungintalolle, edes kerran viikossa lämmintä ruokaa.
Kaksi valtuutettua pyytää eroa poismuuton vuoksi. (hallituksen lista 1.6.)
Valitettavasti ikävä ei tule kumpaakaan. Molemmat täydellisiä perässähihtäjiä
ja merkittäviin luottamuspaikkoihin palkittuja. Kyseessä keskustalainen ja kristillinen.
Ulvova susi palamalla "08:48"
Jokakylällä ulisee.
Varajäsenet, jotka nousevat varsinaisiksi jäseniksi: keskustasta Jarmo Halonen ja kolmen puolueen yhteislistalta Erkki Böhme.
Voi vittu! Eikö parempaa saada kasaan?
Kato kuntalaki antaa mahdollisuuden, et sinä, enkä minä.
Vapautuvat paikat voi tietysti antaa toisillekin, mutta taitaa olla niin, että keskusta on miinoittanut Satu Väisäsen paikat naispaikoiksi. Siis miehet, älkää vaivautuko
Haapasen paikan tietysti voi päättää miespaikkana, miten haluavat. Hallituspaikka on tälle kolmiyhteisölle. Sehän voi olla heidän sopimansa kuka vain, mutta mies. Naiset, älkää vaivautuko.
Kuntalakiin lakiin perustuvat prosentit mies/naispaikoista on varmaan tarkoin alunalkaen jaettu.
Ai että, ihanko valtuustopaikat jaetaan suokupuolikiintiöiden perusteella! Eipä ihme että joka päätöstä luullaan laittomaksi ja sitten joudutaan pettymään kun päätös hallinto-oikeudesta tulee!
ei - vaan klo 17.27 tarkoitti muita heiltä vapautuvia paikkoja (kuten Väisäsen ja Haapasen lautakuntapaikkoja). valtuustoon nousee aina kunkin ryhmän 1. varavaltuutettu kuten aiemmin täällä klo 07.32 kerrottiin.
Pyhäjärvellä näyttää olevan H paikat jaossa.
Ei näin hullusti VOI mennä.
Eihän kukaan usko enää mihinkään?
Hoh hoijaa. Varjele meitä...
Ei mene todellakaan hyvin Kepulla ja yhteislistalla / Kokoomus.
"Keskusta on miinoittanut Satu Väisäsen paikat naispaikoiksi".
Mutta eihän Kepulla ole enää naisia mukana toiminnassa?
Vai onko? Ainakin kun katsoo paikallisosaston toimijoita ja nimilistaa niin ehtoopuolen miehiä ja jokunen alle 50 v "joo joo ilmaveivaaja". Kahvin keittäjät (naiset) puuttuvat.
Tai onko jollain parempaa tietoa asiasta
Siikajoella ainakin!!!
Jaaha Hallituksen kokous on näemmä päättynyt Voit kaikessa rauhassa palata trollaamaan!!
Varanjäsenet tulevaan vaaleissa saatujen äänien perusteella. Ei niitä puolueet päätä.