Taitaa espanjalaisilla pulssi nousta nyt tulevana viikonloppuna, kun maalla on nyt peräti kaksi kuljettajaa huipputalleissa taistelemassa kilpailun Bahrainin osakilpailun voitosta. Fernando Alonsohan on näyttänyt tällä kaudella "kyntensä" Renaultilla ja nyt myös Pedro de la Rosa sai paikan McLarenin kilpailevana kuljettana Juan Pablo Montoyan loukkaantumisen myötä. Kokemusta Pedrolla pitäisi olla McLarenin autosta ihan riittämiin ja testeissäkin nopeutta on löytynyt, mutta miten uskotte miehen pärjäävän kilpailutilanteessa? Itse uskon Pedron jäävän Kimin vauhdista noin kolme kymmenystä, mutta kilpailussa saattaa mies hyvinkin olla podiumilla. Saihan Pedro aikoinaan heti ensimmäisessä kisassa pisteen (kausi oli tuolloin 1999 ja autona Arrows) ja voittihan mies välillä Eddie Irvinenkin Jaguarilla. Jotenkin toivon Pedrolle hyvää menestystä!
Espanjalla kaksi kuskia huipputalleissa
Espanja-fani
2134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pedron ongelma Bahrainissa on se, ettei hän ole ajanut siellä. Kun moottoreita vielä pitää säästää, ei kierroksia vapaissa harjoituksissa voi kertyä määrättömästi.
Mitään aikaeroennustusta en anna, mutta uskon espanjalaisen olevan ulkona kolmen joukosta sekä aika-ajossa että kisassa. Toivottavasti Montoyan alkukisojen sijoitusten tasolla kuitenkin.
Mitenkäköhän on, ajaako Pedro tämän yhden kilpailun jollakin spesiaali moottorilla jonka kesto on vain kisa ja aika-ajot..tämähän mielenkiintoista sinänsä jos perolla ei ole mitään hävittävää eikä hän osallistu enää kisoihin jatkossa...joten miksei mclaren asentaisi pedrolle jotain "super" konetta tätä yhtä kisaa varten..aattelin vaan..