Usein saa kuulla, kuinka jotkut, jotka ovat lopulta onnistuneet pääsemään irti mielisairaalakierteestä päästyään irti näistä"loppuelämän" lääkkeistä. Kun hankkii aktiivisesti tietoa niistä aineista, niin lopulta voi onnistua. Niitä aineita ei tee loppuelämäksi tarpeelliseksi muu kuin koukku, jostaon äärimmäisen vaikea päästä irti. Kyllä psykiatria on pirullinen ja koukuttava systeemi. Moni haluas irti siitä kierteestä. Sitten on erikseen ne, jotka eivät tiedä siitä mitään.
Psykiatrian hyrrästä irti päässeet
Anonyymi
7101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Psykiatria pitää kiinni kuin pihdeillä niistä, jotka siihen ansaan joutuvat.
Siitä koukusta on hankala päästä irti. Ensinnäkin siksi että jos sinulla on tiettyjä dg papereissasi, suhtautuminen ongelmiisi on usein lääkekeskeinen ja holhoava, ja riskisi joutua pakkotoimenpiteiden uhriksi on suurempi.
Toisekseen siksi että sinut on koukutettu lääkkeisiin ja olet lääkärien armolla lääkeuusintojen suhteen.
Kolmannekseen siksi että lääkkeistä vieroittautuessa etenkin jos on käyttänyt isoja annoksia monenlaista päällekkäin voi olla todella piinaava tie ja voi olla että olet huonossa kunnossa jonkun aikaa mikä helposti tulkitaan sairauden paluuksi.
Neljännekseen siksi että jos et ole työelämään kykenevä, (vaikka se johtuisi siitä että sinut on lääkitty siihen kuntoon), olet kytköksissä psykiatriaan rahan saamiseksi ellet sitten hanki rahasi muuta kautta.
Viidenneksi siksi että jotkut jää psykologisesti riippuvaiseksi systeemistä, johon ovat tottuneet nojautumaan ja jonka ovat tottuneet ohjailevan elämää, kertovat mitä pitää tehdä, ja pelkäävät kyseenalaistaa oppeja etteivät joutuisi huonompaan kuntoon. Usein potilaita saatetaan jopa pelotella miten käy jos lääkkeet jättää. Vieroituksissa voi voida erittäin huonosti ja haluta vaan apua ja usein tämä apu saattaa olla sitä että psykiatri sanoo että "tarvit lääkkeitä". Potilas ei uskalla enää irtautua, vaikka jollain tasolla olisikin kokenut lääkkeet haitallisiksi. On hankala kyseenalaistaa jotain mitä pidetään yleisenä totuutena ja jonka oppien mukaan olet elämääsi pitkään elänyt. Sinut on määritelty jonkun toisen toimesta jolla on ratkaisut tilanteesi ratkaisemiseksi vaikka olet saattanutkin tuntea, että olet saanut näistä ratkaisuista harmia. Kuuliaan potilaan roolista lähteminen on vaikeaa, vaikka olisit saanut kuinka harmia. Ihmiset haluavat uskoa siihen mitä psykiatri sanoo. Oma ajattelu on vaikeampaa jossa kyseenalaistaa auktoriteettiä.
Minä koin tämmöstä aivopesua ihan vain soiteltuani auttavaan puhelimeen. Puhelin jotenkin imi mukanaan ihan outojen pelottavien juttujen maailmaan, joista on ollut vaikea irtautua. Vieläkin jos sinne soittaa, moni siellä yrittää imaista minut takaisin siihen kauhun maailmaan.
Nyt ymmärrrän sitä työntekijää, joka kieltäisi vastaajia siellä puhelimessa puhumasta minulle ja määräisi minut vain palaamaan omiin kuvoihini.
"poiuytfghj"
Ja lukekaa nyt tätä palstaakin. Täällä on kamalan synkeitä juttuja miltei järjestäen. Miksi ihmiset edes miettii semmoisia ?
"poijhgfvbn"
Jos terve soittaisi sinne vuoden ajan ajattelen että aika suurella todennäköisyydellä sen jälkeen hän olisi psykiatrian potilas.
"poiuhgfdfgh"
Olen tietänyt jo seitsemän vuotta psykiatriasta jja sen lääkkeistä lähes kaiken. Koska voin todella huonosti nejrolepteissä, ja halusin irti niistä, sai minut ottamaan selvää, että mikä kumma niissä on, kun ei pääse irti, vaikka mitä tekisin. Ja alunalkaennin lähdin kriisitilanteessa hakemaan sairaalasta apua, koska en silloin tietänyt mitään psykiatriasta. Ja vaikka olen kauan tietänyt Psykiatrian vedätyksestä lähes kaiken, en koukun takia ole päässyt irti. Olen joutunut vieroitusoireiden takia usein sairaalaan, jossa ne tulkitaan remissiossa olevan sairauden uudelleen puhkeamiseksi. Itse olen yrittänyt kaikin keinoin irti lääkkeestä. Tietoa minulla on valtava määrä, mutta helppoa ei ole ollut. Alun alkaenkin kun pääsin ensimmäisen kerran pois sairaalasta, minun olisi ensimmäisellä kerralla pitänyt alkaa heti omatoimisesti vähentämään nopeammin lääkkeitä. Siinä tein pahan virheen, että käytin niitä kaksi vuotta. Luulin, että siitä sitten jatketaan ä, kunnes lääkkeet tai siis lääke on lopetettu. Vaan eipäs ollutkaan niin, vaan se olikin "loppuelämän". Olin kyllä todella vihainen. En ollut tullut loppuelämän lääkettä hakemaan, vaan akuutista tilanteesta selviytymään takaisin normaaliin elämään. Vanhojen neljännes vuosisadan merkintöjen takia mi ut koukutettiin nykyajan neurolepteihin. Olin elänyt pitkään normaalia elämää, kunnes yli 10 vuotta sitten tein kohtalokkaan virheen. Olen siitä asti elänyt suunnilleen kasvin elämää. Ja en ole koskaan ennen elämässäni. Halunnut tehdä itsemurhaa, mutta koko tämän lääke koukun ajan olen joka ikinen päivä sitä ajatellut. Vain läheisteni takia olen koittanut pysytella hengissä. Mutta sanon suoraan, että rajansa kaikella. Ikuisesti tällaista helvettiä ei kestä kukaan.
Psykiatrian hyrrästä et pääse irti koskaan. Psykiatrialla on kattavampi valvontakoneisto sinua varten kuin Kiinalla uiguureille. Pistetään valvontasiru ruumiinonteloon ja sitten oletkin 24/7 monitoroitu ja kontrolloitu. Suuri elämäsi käännetään heidän mielikuvitussairauksien monitoroinniksi. Tehot on olleet mahtavat. Mielen ongelmien takia eläköityneet ovat tuplaantuneet. Elinajanodotuksen kuilu normaalien ja mielisairaiksi diagnosoitujen välillä on vain kasvanut vaikka se oli järkyttävä jo ennenkin.