Pentti Karvonen kunniaan

Luin äsken Pentti Karvosen haastattelun. Se teki suuren vaikutuksen, lähinnä laajan kokemuksen ja kyvyn ajatella potilaan / asiakkaan kannalta, vuoksi. Olen todellakin samaa mieltä että korvaushoito on Suomessa välillä turhaa simputusta, sekä siinä että järjestelmässä olisi parannettavaa. Olen itse ollut korvaushoidossa aivan liian kauan - vuodesta 2003. Suurin osa ajasta on ollut päihteidenkäytön riskin kannalta turhaa. Ikävä kyllä myös bubrenorfiiniin jää voimakkaasti riippuvaiseksi ja joka kerta kun olen annosta laskenut on seurannut väsymystä, ripulia ja mielialan laskua - joka ei sovi yh-lesken arkeen. Yhtenä esimerkkinä simputuksen tunteesta on kun viisi vuotta sitten korvaushoitopoliklinikalta olivat soittaneet kesken työpäivän että pitäisi tuoda lääkkeet näytille. Sen lisäksi että puhelimeni hajosi tapaturmaisesti juuri sinä aamuna, olen muutenkin tunnollinen työntekijä joka jättää puhelimen aina pukuhuoneeseen. Seurauksena oli että jouduin aloittamaan alusta ns. kotilääkkeiden keräämisen. Kävin siis neljä viikkoa joka päivä, neljä viikkoa kuutena päivänä viikossa, neljä viikkoa viitenä päivänä viikossa... No perustelivat sentään että minulla olisi ollut keuhkoputkentulehduksen vuoksi vielä se päivä sairaslomaa, eivätkä sen vuoksi ajatelleet että olisin töissä. Työn ja opiskelun suhteen korvaushoidosta on ollut todella paljon riesaa vuosien varrella. Kerran luulivat käsivarsien ihottumaa pistosjäljiksi ja lopputulos oli sama kuin edellisessä. Minulla todettiin neljä vuotta sitten ADHD - todennäköisesti oli aikoinaan vaikuttava osatekijä päihteiden käytön aloitukselle. Korvaushoidon vuoksi minulle ei heti alkuun suostuttu kuitenkaan määräämään esim Concertaa, vaan jouduin yli kaksi kuukautta kokeilemaan lääkettä joka sai oksentamaan joka aamu reilun tunnin päästä lääkkeenotosta - sekä sen jälkeen toistakin lääkettä joka ei ollut edes ADHD:seen tarkoitettu. Nytkin allekirjoittanut opiskelija joutuu ensi viikolla tekemään työpäivän vanhainkodissa ilman lääkitystä ja työpäivän jälkeen hakemaan viikon lääkkeet terveyskeskuksesta - eli olemaan päivän kuin nukkuneen rukous. Opiskelu tai työ kun eivät ole kaikissa kunnissa / terveyskeskuksissa tarpeeksi hyvä perustelu sille, ettei tarvitse sulattaa lääkettä kielen alla vastaanotolla joka viikko. Ja nuo esimerkit ovat vielä pieniä. En syytä tilanteesta yksittäisiä työntekijöitä päihdetyössä, vaikka heilläkin on asenteessa ja "sydämessä" suuria eroja - vuoden päästä olen yksi heistä.