Pentti Karvonen kunniaan

Anonyymi

Luin äsken Pentti Karvosen haastattelun. Se teki suuren vaikutuksen, lähinnä laajan kokemuksen ja kyvyn ajatella potilaan / asiakkaan kannalta, vuoksi. Olen todellakin samaa mieltä että korvaushoito on Suomessa välillä turhaa simputusta, sekä siinä että järjestelmässä olisi parannettavaa. Olen itse ollut korvaushoidossa aivan liian kauan - vuodesta 2003. Suurin osa ajasta on ollut päihteidenkäytön riskin kannalta turhaa. Ikävä kyllä myös bubrenorfiiniin jää voimakkaasti riippuvaiseksi ja joka kerta kun olen annosta laskenut on seurannut väsymystä, ripulia ja mielialan laskua - joka ei sovi yh-lesken arkeen. Yhtenä esimerkkinä simputuksen tunteesta on kun viisi vuotta sitten korvaushoitopoliklinikalta olivat soittaneet kesken työpäivän että pitäisi tuoda lääkkeet näytille. Sen lisäksi että puhelimeni hajosi tapaturmaisesti juuri sinä aamuna, olen muutenkin tunnollinen työntekijä joka jättää puhelimen aina pukuhuoneeseen. Seurauksena oli että jouduin aloittamaan alusta ns. kotilääkkeiden keräämisen. Kävin siis neljä viikkoa joka päivä, neljä viikkoa kuutena päivänä viikossa, neljä viikkoa viitenä päivänä viikossa... No perustelivat sentään että minulla olisi ollut keuhkoputkentulehduksen vuoksi vielä se päivä sairaslomaa, eivätkä sen vuoksi ajatelleet että olisin töissä. Työn ja opiskelun suhteen korvaushoidosta on ollut todella paljon riesaa vuosien varrella. Kerran luulivat käsivarsien ihottumaa pistosjäljiksi ja lopputulos oli sama kuin edellisessä. Minulla todettiin neljä vuotta sitten ADHD - todennäköisesti oli aikoinaan vaikuttava osatekijä päihteiden käytön aloitukselle. Korvaushoidon vuoksi minulle ei heti alkuun suostuttu kuitenkaan määräämään esim Concertaa, vaan jouduin yli kaksi kuukautta kokeilemaan lääkettä joka sai oksentamaan joka aamu reilun tunnin päästä lääkkeenotosta - sekä sen jälkeen toistakin lääkettä joka ei ollut edes ADHD:seen tarkoitettu. Nytkin allekirjoittanut opiskelija joutuu ensi viikolla tekemään työpäivän vanhainkodissa ilman lääkitystä ja työpäivän jälkeen hakemaan viikon lääkkeet terveyskeskuksesta - eli olemaan päivän kuin nukkuneen rukous. Opiskelu tai työ kun eivät ole kaikissa kunnissa / terveyskeskuksissa tarpeeksi hyvä perustelu sille, ettei tarvitse sulattaa lääkettä kielen alla vastaanotolla joka viikko. Ja nuo esimerkit ovat vielä pieniä. En syytä tilanteesta yksittäisiä työntekijöitä päihdetyössä, vaikka heilläkin on asenteessa ja "sydämessä" suuria eroja - vuoden päästä olen yksi heistä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        12
        4390
      2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

        Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
        Maailman menoa
        86
        2240
      3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        557
        1734
      4. Kirjoita yhdellä sanalla

        Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
        Ikävä
        101
        1461
      5. Olet hyvin erilainen

        Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
        Ikävä
        67
        1167
      6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

        on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
        Ikävä
        33
        1098
      7. Tykkään sinusta ikuisesti

        Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
        Ikävä
        5
        1008
      8. Hyödyt Suomelle???

        Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
        Maailman menoa
        218
        971
      9. Hyvää Joulua mies!

        Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
        Ikävä
        60
        913
      10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

        Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
        Suomalaiset julkkikset
        3
        898
      Aihe