Kun koiranulkoiluttajan mielestä hänen koiransa irti oleminen metsässä (tai missä tahansa alueella jota ko. ulkoiluttaja ei itse omista) on mitätön asia, niin minkähän ihmeen takia asiasta annettu huomautus kuitenkin otetaan suurena loukkauksena. Johdonmukaisesti luulisi että hihnaan kytkemättä olevasta koirasta huomauttaminen olisi yhtä lailla mitätön juttu.
No, ei ole mitätöntä se huomauttaminen. Huomautustilanteen jälkeen ko. koiranulkoiluttaja uudessa kohtaamistilanteessa jatkaa edelleen kaikkea muuta kuin aikuismaisella asenteella. Jos mitättömästä asiasta huomauttaminen olisi yhtä lailla mitätöntä, niin eihän huomauttamisesta mitään suurta ongelmaa olisi pitänyt syntyä.
Mutta toisin kävi: uudessa tilanteessa jouduttiinkin sitten ihan "julkisen panettelun" kohteeksi, kun koiranulkoiluttaja halusi tuoda ilmi käsityksensä huomauttajan älykkyydestä (ei kovin korkea koiranulkoiluttajan arvion mukaan) sekä onnellisuudesta ihmisenä (ei siis koiranulkoiluttajan mielestä ole onnellinen ihminen kun kokee, että koiran pitäisi olla kiinni, se ei saisi lähestyä vieraita ihmisiä eikä muita eläimiä ilman lupaa!), lisäksi koiranulkoiluttaja halusi tuoda selväksi sen, että huomauttaja ei tiedä koirista mitään. Viimeiseen arvioon voi tässä todeta vain sen, että ei koirista tarvitse sen enempää tietääkään kuin, että ne eivät saa häiritä muita liikkujia.
Ensimmäisessä tilanteessa koiranulkoiluttaja ei tehnyt elettäkään kutsuakseen koiransa luokseen, vaikka sitä jäätiin odottamaan. Koiranulkoiluttaja jäi ystävänsä kanssa polun päähän huvittuneena virnuilemaan. Pois hakeminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun sitä voimakkaasti pyydettiin! Vastuulliselta koiranulkoiluttajalta odotettavissa olevaa käyttäytymistä?
Monissa nettiteksteissä koirien kanssa liikkuvat kehottavat muita ihmisiä olemaan lähestymättä koiraa ilman lupaa. Kysy lupa, jos haluat lähestyä.
No, vastavuoroisesti, eivätkö muut sitten saa odottaa, että heitäkään ei lähestytä ilman lupaa! Muut - siis kaikki metsissä, puistoissa, teillä ja kaduilla liikkuvat, ihmiset ja muut eläimet.
Mielestäni joitakin koiria myös opetetaan siihen, että ne eivät lähde omistajan viereltä (jos irti ovat saati hihnaan kytkettyinäkään) ketään tai mitään päin ilman lupaa!
Moneen junaan riittää kulkijoita. Kovasti oli asiaa toisessa kohtaamisessa koiranulkoiluttajalla, huomautuksen antaja piti puheensa ko. tyypin koirakäyttäytymisessä, kun taas koiranulkoiluttaja itse esitti väitteitä toisen onnellisuudesta ja älykkyydestä... siis panetteluun julkisessa paikassa!
Muuten, ihan vaan terveisinä sille koiranulkoiluttajalle, että sinä se et tiedä kyllä loppujen lopuksi julkisista panetteluista jne. yhtään mitään! Kaikkiko menee niin, että se mitä sinä tai sun kaltaset tekevät on ok, mutta jos se sun tekemises on häiritsevää, tahallista häirintää, niin se on sitten niin kuin vain siedettävä! Otettava vastaan kaikki törky sun ja kaltaisesi taholta?
Älykkyydestä: Jos koira olisi ollut ensimmäisessä tilanteessa kiinni, kuten lakikin määrää, tai sen omistaja/ulkoiluttaja olisi heti kutsunut koiransa pois, mitään huomauttamista ei olisi ollutkaan! Toisessa tilanteessa, jos koiranulkoiluttaja olisi kykenevä osoittamaan edes hitusen aikuismaista käyttäytymistä, niin mitään tilannetta ei olisi syntynyt.
Mutta tosiaan niinkin mitättömäksi koetusta asiasta kuin koiran irti olemisesta huomauttaminen on suuri asia, vaikka johdonmukaisesti voisikin olettaaolettaisi mitättömästä huomauttamisen olevan mitätöntä senkin! Mutta todella, eipäs vaan ollutkaan.
Vielä yksi vinkki: Kun koiranulkoiluttajat haluavat antaa koiransa olla vapaana - alueella joka on niin ihana kun siellä ei koskaan tapaa ketään ihmisiä - niin kannattaisi ehkä mennä sitten niin kaukaisiin ja isoihin syrjämettiin, ettei todellakaan tapaa ketään ihmistä. Muista elävistähän sitä ei ilmeisesti niin tarvi välittää kun koiran irti oleminen on niin mitätön seikka! Ja koira saa lähestyä ketä ja mitä vain! Muuten, tuli tässä mieleen sekin, että on myös julkisuudessa esitetty kertomuksia, että koiraton ihminen olisi saanut punkin pureman kontaktista itselleen vieraaseen koiraan!
Jospa pidät siis huolen siitä, että koirasi ei lähesty muita ihmisiä tai muita eläimiä ilman lupaa! Pidä koirasi kiinni!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Virkavallan paikalle kutsumisesta:
No, harmillisesti juuri tuolla toisella kohtaamiskerralla huomauttaja oli jättänyt puhelimen kotiin. Muutenhan sitä tosiaan olisi voinut yrittää saada virkavaltaa paikalle! Mitättömiä asioita selvittämään, asioita joihin ei olisi edes päädytty, jos koiranulkoiluttaja toimisi niin kuin voisi olettaa!
Koska edelleenkin ko. alueella aiotaan kulkea, niin täytyykin tästä lähtien pitää puhelin aina mukana ja kaivaa se heti esiin, kun epäasiallisuuksiin sortuva koiranulkoiluttaja ilmaantuu näköpiiriin. Tässähän on saatu nyt sitten oikein kiusaaja hännille, jatkossa kohtaamiset päätyvät aina johonkin konfliktiin hänen aloitteestaan!
Älä lähesty koiraani ilman lupaa!
Vastavuoroisesti: Älä anna koirasi lähestyä ketään tai mitään ilman tältä saatua lupaa. Pidä koirasi kytkettynä.
Näinpä muuten eräällä ulkoilualueella kyltin, jonka tekstissä muistutettiin koirien kiinni pidosta 1.3.–19.8. Ja tämän lisäksi muistettiin myös siitä, että koiran irti pitämiseen tarvitaan muulloinkin maanomistajan lupa! Jos tuolla kyseisellä metsäalueella on maanomistajan lupa, niin hän voisi sitten ystävällisesti kaikkia siitä tiedottaa, niin ei tungettaisi arvon koiranulkoiluttajien euforista onnellisuutta vähä-älyisinä häiritsemään!
Julkista panettelua!
Hommaa semmoista lupavapaata koirasumutetta, koiraturva/turvakerroin tms. nimellä ainakin verkkokaupoista saa. Vain oikeaan vaaratilanteeseen tietenkin jos koira hyökkäämässä ilman omistajansa hallintaa.
Kaupungin palautepalvelu harmittelee koirien kytkemättömänä pitämistä. Harmillista.
Lisäksi kaupunki kertoo, että se tarjoaa koiranomistajille aidattuja koirapuistoja, joissa koirat saavat omistajineen/ulkoiluttajineen olla - seuraava lause tämän kirjoittajan sanoin, eli saavat olla keskenään niin kuin mielivät eivätkä muut ihmiset saati eläimet heitä häiritse.
Niin, päivän lehdestä ilmenee, että tämä sääntöjen vastainen koirien hihnaan kytkemättä oleminen on ihan yleismaailmallinen ilmiö. Niin kuin myös se, että asiasta huomattaminen johtaa ongelmiin.
HS 2.6. Mielipide/Kolumni
New Yorkin Keskuspuistossa mieshenkilö oli mennyt huomauttamaan naiselle tämän hihnaan kytkemättömästä koirasta. Puiston sääntöjen mukaan koirat täytyy pitää hihnaan kytkettyinä. Tilanne oli jutun mukaan johtanut siihen, että nainen yksioikoisesti lähti soittamaan poliisille kertoen kyseisen huomauttajan käyttäytyvän häntä kohtaan uhkaavasti. Mistään uhkailusta tilanteessa ei kuitenkaan ollut ollut oikeasti kyse, vaan nainen kuvitteli voivansa asian näin jostakin muusta syystä ilmaista.
No, tuohon juttuun liittyy kyllä sitten vähän muutakin yhdysvaltalaisten ongelmaa, jotka tästä referaatistani riisuin pois. Mutta sanonpa nyt sen, että onkohan tässä aloitusjutussakin jotensakin kyseessä jonkinlainen koiraunulkoiluttajan käsitys siitä että hän on jotenkin yhteiskunnalliselta arvoltaan huomauttajaa tärkeämpi ja etuoikeutetumpi! Kuitenkin säännöt ne ovat Suomessakin koiranpitoon liittyvistä asioista olemassa!
Nykypäivänä elämä on yhtä toisten ihmisten varomista!
Sen jolla ei ole koiria on varottava koiria, on varoitettava jopa jalankulkijana jos aikoo lähteä jalankulkuväylällä tai ihan missä vain ohittamaan edellänsä ulkoilutettuna kulkevaa koiratroikkaa. Sillä, jos et varoita - huuda sieltä takaa, että sori hei, saanko lähteä ohitsenne - niin voi käydä niin, että joku troikassa hortoillut pikkuruinen ja niin kiltti koiraressu ottaa ja hyökkää ohittajaan kiinni, iskee hampaansa jalkaan! "Kyllä meidän mopsi on ihan kiltti koira, taisit vain pelästyttää sen!" Jalankulkija ei siis voi luottaa siihen, että koirat ovat ok ja hallinnassa, fleksillä mennään!
Toinen asia on sitten pyöräilijät ja koirat! Koira saa hortoilla jopa maantiellä saati sitten pyörä-jalankulkuväylällä pitkin ja poikin fleksissä kuljetettuna, pyöräilijän on ehdottomasti huolehdittava - siis HUOLEHDITTAVA - ettei koiralle käy mitään tai pyöräilijä itse kompuroi kulkuvälineellään kun koira päättääkin yhtäkkiä rynnätä päin! Koiranulkoiluttaja tilanteessa olikin vain keskittynyt lukemaan kännyltä nettiä!
Näin: Joku muu kuin koiranulkoiluttaja vastaa koiran ja kaikkein muiden turvallisuudesta!
Pyöräilijä ja koiranulkoiluttaja kapealla maantiellä eri puolilla tietä, mutta jottei koira lähtisi muuhun kuin liikennetilanteen seuraamiseen keskittyneeltä ulkoiluttajalta litoon aiheuttaen näin sekä itselleen että pyöräilijälle vaaraa, niin pyöräilijän olisi soitettava kelloa. Siis osapuolet eri puolilla tietä!
Näinkö tämä menee! Ai niin mutta kun se tie oli kapea, niin sehän sitten sama kuin että kuljettaisiin ihan pikkupolulla ja pyöräilijä vastaa kaikkien turvallisuudesta, näin se tietty menee!
Vaikkei koira olisi aggressiivisenakaan tulossa päin, ketään tai mitään, niin sitä ei pidä sallia, jos ei lähestyjä anna lupaa.
Kiitos!
Ja edelleen: Koiranpitoon liittyvät säännöt!
No, nyt meni sanat sekaisin. Siis piti sanoa, että vaikka koira ei olisi aggressiivinen jotakuta tai jotakin lähestyessään, niin se ei oikeuta päin tulemista! Ja jos se on mennyt jonnekin minne sitä ei kaivata, niin omistajan on kutsuttava se heti ilman eri pyyntöä pois!
Ettei tarvisis ruveta voimakkaita mutta ASIALLISIN SANOIN esitettyjä pyyntöjä tekemään!
Toinen ihminen ei vastaa sinun koirastasi, sinä itse vastaat siitä mitä koirasi tekee!
Huh huh! Tulispa äkkiä juhannus ja ihmiset painuisivat kesälomilleen ja mökeilleen, rauhoittuis nää kaupunkimettät ja kadut! Kunnes sitten elokuussa taas palaavat ja pitäs yritellä palata ruotuun!
Ai niin valitetaas tässä nyt siitäkin, että uimrannoilla - jos sinne viittii edes mennä, mutta ehkä pahimman helteen aikana tulee illalla pulahtamaan mieli lähteä - niin tota, jospa ette tulis röökienne kanssa (vaikka olettekin jotakin kansakunnan parhaimmistoa, urheilevia iltarasteilla juoksentelijoita) toisten ihmisten nenän eteen haisemaan! Kiitos!
Koiria ei saa lain nimessä pitää vapaana.
Vapaana olevasta koirasta voi soittaa 112.
Soita numeroon 112 ja ilmoita, että koira juoksee vapaana ja tarkka paikka.
Ihan sama onko omistaja lähellä vaiko ei, koira voi hyökätä ja pääsee hyökkäämään mikäli se ei ole hihnassa.
Mikä helvetin hinku niit' rakkeja on ulkoiliuttaa esim Ruissalon uimarannalla ja niemen kärjessä laskevat irti vaikka on yksiselitteisesti kielletty. Viekää ne rakkinne muualle.