Tämä pitää paikkansa kohdallani

totta on ja herkutellakin voi ja ruuasta pitää nauttia, tunnesyöminen on huono juttu

Tunnen henkilökohtaisesti kaksi geneettistä läpipaskuria.
Toinen oli osastollani tuontihuolitsijana ja 6:n vuoden ajan olimme kohtalaisen tiiviissä yhteistyössä. Heppu kääntyi tuona aikana iältään yli 5:n kympin.
Laiha kuin pinky pantteri.
Aamukahvilla 9:n aikaa kaverilla oli poikkeuksetta eväänä reilut läskileivät. Oikeasti.
Kahviin mätti sokeria, että muita hirvitti ja paussin jälkeen otti evääksi täyden kourallisen sokeripaloja selvitäkseen klo11 alkavaan lounaaseen saakka.
Kävi kotonaan syömässä lämpimän aterian. Laadusta en tiedä.
Iltapäivän kahvipaussi oli aamupäivän toisinto paitsi siltä osin, että läskin asemesta leivillä oli jotain muuta vaihtelevaa ja ravitsevaa. Tietenkin sokerit evääksi.
Ennen klo 16:sta valitteli nälkäänsä ja lohduttautui sillä, että vaimo tekee lmpimän aterian klo17:ta.
Mitenkäs iltapala? Lämpimiä päällystettyjä uunileipiä tms.
Joko riittää?
Ei sentään. Ennen nukkumaan menoa maitoa ja kuivakakkua tai täytekeksejä tai vastaavaa.
Heppu sanoi isänsä olleen samanlainen. Nyt, reilun parinkymmenen vuoden jälkeen näen häntä satunnaisesti. Hahmo on kumarampi mutta edelleen rautakangen taakse piiloon sopiva.
Heppu ei koskaan harrastanut mitään kuntoilua eikä ollut kesämökkiä eikä omakotitaloa.

Toinen läpipaskuri on salikaverini. Tapaamme ainoastaan salilla jossa myös tarinoimme. Hahmo on samanlainen pinkypantteri ja kaveri on sanonut, ettei hänen ole koskaan tarvinnut ajatella syömisiään. Kertoi isänsä olleen samanlainen.