Aloituksessani hieman sivuan päivän polttavaa ja kokemukseeni perustuvaa muutaman kuukauden jauhantaa vastaten, että aiheeseen en ota sanallakaan kantaa, eli naamailut suuntaani mikäli vastakaikua tahtoo saada, tulee bablata muiden aloitusten alle.
Isi, siis onmyös isä, faija, minulla aikanaan Pappa koska olen äidinkieleltäni ns. rantaruottalainen jos näin tahdotaan tulkita sisämaan peltojen näkökulmasta.
Pappa tosin myös tarkoittaa isoisää.
Poikani kutsuu isoisäänsä nimellä Nok ja minulle huudahtelee Papaa.
No muuten täällä kaikki ok, tosin muutoksia paljon.
Ravintolat tuottaa jonkin verran vuokratulojen kautta, koska toiminta ja osa henkilökunnasta siirtynyt toiselle.
Puutarhatoimintaa hieman laajenetaan, kun nyt lisähenkilökuntaa ja voidaan toteuttaa ideoita joita entisellä henkilömäärällä ei voinut.
Jalopuuaiheinen liiketoiminta mielenkiintoista ja henkilökunta joiden kanssa meillä taloudellisia sidonnaisuuksia mielellään ryhtyivät uudensisältöiseen toimintaan.
On Eteerisen kaunis alkanut suunnittelemaan ensimatkaa Laatupyörillä Phukettiin, se on mielenkiintoista.
Lyhintä reittiä ei missään tapauksessa mennä, vaan nyt tehdään kunnon kotimaan matkailu.
Isi Chiang Maissa.
8
76
Vastaukset 8
- Anonyymi
Rantaruotsalaisuuden uskon ja sen että sulla on puinen kuksa. "Henkilökunta" on samassa laitoshoidossa Paraisilla kanssasi olevat. Tänään taisi olla inspiroiva kuntoutuspäivä ja aurinko paistoi ikkunoista?
Siirrytäänpäs Thaimaahan ja todelliseen maailmaan.
Kukaan ei vuokraa ravintolaa vielä keneltäkään, koska tilanne on niin epävarma edelleen ja asiakkailla ei ole rahaa käydä ravintoloissa.
Henkilökunnat on irtisanottu, koska Thaimaassa ei tunneta lomautuksia eikä lomarahoja eikä irtisanomisaikoja noissa hanttihommissa, joiksi tarjoilijan ammatti luetaan.
Mitään "jalopuuaiheisia" liiketoimintoja Paraisilla miettimällä ei elä kukaan eikä unelmilla yleensäkään. Tarvittaisiin pääomaa, tiluksia, opintoja, kärsivällisyyttä, suhteita jne. Nuo haaveet pyörii omassa pääkopassasi, eikä niihin uskonut enää sekään eteerinen joka Thaimaahan läksi.
Siinä laatupyörässäsi on toden totta kaksi pyörää ja kahvat. Toivotaan että tulee nättejä päiviä ja sinut työnnetään sillä jonnekin pihagrillille ja saat rillimakkaran.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Mukavaa että otat kantaa ja tiedät, mitäpä sinä et tietäisikään.
Tilasin juuri kaksi kuutiota ylivuotista koivuklapia mökillemme ja tein niistä nätin kehän johon asensin kanaverkon ja peltikaton. Siinä on kahden kesän saunapuut. Grillinä käytämme omatekoista kaasugrilliä, jossa on kiviä kaksisataa kiloa vanhassa tuplakuorisessa rosteripadassa ja poltin kivien keskiosassa. Tunnin kun on grillannut niin kivet ovat niin kuumia pitkään että voi laittaa rosvopaistin muhimaan suoraan kannen alle folioon, märkiin sanomalehtiin ja voipaperiin käärittynä.
Savun makua saa paistiin kun laittaa sahanpurua niihin märkiin sanomalehtiin, jotka on välikerroksessa. Muhimassa on jo lammasta, härkää ja possua marinaadeissaan. Saa olla yön yli ja huomenna grillataan ja laitetaan paistit sen jälkeen rosvoontumaan. Mukavia grillihetkiä myös Paraisiin täältä kauneimmasta järvisuomesta.
Terveisin oikea thairavintoloitsija lomanvietossaan Anonyymi kirjoitti:

Terveisin oikea thairavintoloitsija lomanvietossaanJaahas, oikea thairavintoloitsija, mutta kahdessa sanassa samaa mieltä, järvisuomi on kaunis.
Niin ja varmasti on grillaustuotteetkin ok.
Mitä grillaamiseen tulee, niin rosteri ok, mutta haponkestävää olen käyttänyt laatikkoon ulkoruokailupöydässämme kolmen metrin matkalla.
Siinä kukin ruokailija voi grillata pikkupurtavaa samalla kun ruokailee.
Lisäksi on vähän normaalia isompi nykyaikainen kaasugrilli, mutta eniten käytän kuitenkin ihan simppeliä haponkestävästä pyöräytettyä astiaa, jossa poltan puita.
Enemmänkin tulee grillailtua isommassa grillissä lobstereitä, ne on vähän isompia kuin järvisuomessa, sekä kana on terveellistä, mutta toki kaikki muukin, kun kokki tietää mitä puuhaa.
Toivotan leppoisia lomapäiviä sinne thairavintoloitsijalle, hyvä pitää lomaa, että sitten taasen jaksaa puurtaa.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Jaahas, oikea thairavintoloitsija, mutta kahdessa sanassa samaa mieltä, järvisuomi on kaunis.
Niin ja varmasti on grillaustuotteetkin ok.
Mitä grillaamiseen tulee, niin rosteri ok, mutta haponkestävää olen käyttänyt laatikkoon ulkoruokailupöydässämme kolmen metrin matkalla.
Siinä kukin ruokailija voi grillata pikkupurtavaa samalla kun ruokailee.
Lisäksi on vähän normaalia isompi nykyaikainen kaasugrilli, mutta eniten käytän kuitenkin ihan simppeliä haponkestävästä pyöräytettyä astiaa, jossa poltan puita.
Enemmänkin tulee grillailtua isommassa grillissä lobstereitä, ne on vähän isompia kuin järvisuomessa, sekä kana on terveellistä, mutta toki kaikki muukin, kun kokki tietää mitä puuhaa.
Toivotan leppoisia lomapäiviä sinne thairavintoloitsijalle, hyvä pitää lomaa, että sitten taasen jaksaa puurtaa.Satuilee eturauhasvaivaan herännyt laitosasukki suomessa klo 02.22.Samallahan se on hyvä tarkastaa mitä "täällä thaimaassa" tapahtuu...
- Anonyymi
Jaksat vaan jauhaa paskaa ja thaimaasta haaveilla...
- Anonyymi
Niin, eiköhän jätetä tämä jurnuttaminen Orpolle ja AllahAholle, kyllä ne tästä shown pistää pystyyn Niinistön tukemana.
- Anonyymi
👍👌👍👌👺⚗️⚗️🇨🇷🇨🇷
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409