Ihastun tietyn tyyppisiin naisiin. Sellaisiin joiden lähellä jännittää tai on jotain tosi tuttua. Aina en osaa erottaa onko ne piirteet joihin ihastun toisessa, niitä joita haluaisin itsessäni kehittää tai antaa tulla esiin. Olen sosiaalisesti rohkea ja itsevarma. Ihastun samankaltaisiin, mutta enemmän sisäänpäin kääntyneisyys naisiin, sellaisiin vähän etäisiin, joiden eteen pitää nähdä vaivaa😅 ja jotka ei anna heti kaikkea itsestään. Älykkyys ja rohkeus vetoaa, (sellainen sisäinen rohkeus, joka ei välttämättä heti näy päälle päin.)
Lapsena lempi satu oli Robinhood, se Disneyn animaatio, jossa hahmot kettuja. Halusin samaistua molempiin hahmoihin (alitajunnan fantasia maailma), mutta sitä en silloin vielä ymmärtänyt, että oikeastaa haluaisin itse olla tyttörobinhood😄 ja nyt näen ympärilläni näitä tyttörobinhoodeja ja ihastelen heitä. Myös Turtlesit ja Zorron tarinat oli lapsena samalla tavalla resonoivia.
1) Miten on Naiset ihastutko itsesi kaltaiseen naiseen?
2) Millainen erilaisuus vetoaa?
3) Oliko sinulla lapsena samaistumis mielikuvitus hahmoa?
4) Voiko ne piirteet olla sekä että? Haluaa tietynlaista, sekä itselleen enemmän niitä samoja piirteitä?
Identiteetti kriiseilyä
4
90
Vastaukset
- Anonyymi
Haluat kehittää sisäänpäin kääntyneisyyttä?
Yleisesti sellainen käsitettäisiin taantumiseksi.Sisäänpäin kääntyneisyys/ etäisyys on se piirre joka vetoaa, koska on erilaisuutta, mutta tosiaan ei olisi pahitteeksi minullekaan oppia enempi pitämään asiat ominani, liika avoimuus ei viehätä ainakaan minua.
Tekstini on jäsentymätöntä identiteetti kriiseilyä🙂. En paljastanut siinä paljoakaan niistä piirteistä mitä itselleni haluaisin tai mistä muista piirteistä pidän. Keskustelun avaus.- Anonyymi
TiuhtinWau kirjoitti:
Sisäänpäin kääntyneisyys/ etäisyys on se piirre joka vetoaa, koska on erilaisuutta, mutta tosiaan ei olisi pahitteeksi minullekaan oppia enempi pitämään asiat ominani, liika avoimuus ei viehätä ainakaan minua.
Tekstini on jäsentymätöntä identiteetti kriiseilyä🙂. En paljastanut siinä paljoakaan niistä piirteistä mitä itselleni haluaisin tai mistä muista piirteistä pidän. Keskustelun avaus.Hössöttäminen ei ole kivaa.
- Anonyymi
1) Miten on Naiset ihastutko itsesi kaltaiseen naiseen?
Jotakin samaa on hyvä olla. Arvot, kiinnostuksen kohteet ja elämäntyyli on hyvä natsata, jotta oikeasti kiinnostuisin. Haluan siis, että toinenkin on tavoitteellinen ja hyvinvoinnista ja elämästä kiinnostunut. Tunneilmaisukin olisi hyvä olla tyyliltään samanlainen, muuten tulee väärinymmärryksiä.
2) Millainen erilaisuus vetoaa?
Itse olen aika femme, joten tykkään vähän ronskimmista naisista. Minäkin tykkään sellaisista, joiden eteen saa nähdä vähän vaivaa. :D Tykkään vietellä, ja joidenkin kanssa suhteet etenee liian nopeasti, jos toinenkin on nopeasti lämpenevä. Eroavaisuudet tuo siis myös tasapainoa.
3) Oliko sinulla lapsena samaistumis mielikuvitus hahmoa?
En oo ihan varma, mitä haet tällä? Halusin kyllä olla Britney Spears, koska se oli niin söpöllä tavalla hot.
4) Voiko ne piirteet olla sekä että? Haluaa tietynlaista, sekä itselleen enemmän niitä samoja piirteitä?
Totta kai. Omalla ihastuksellani on piirteitä, joita haluan itsessäni kehittää, ja sehän on osa ihastumista. :) silti pidän hänestä ihan omana erillisenä ihmisenään, enkä pidä itseäni yhtään häntä huonompana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2042368
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401582Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1351232Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2881028Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56972Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis296940Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20912- 55906
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19774Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763