ja taitaapi vielä yhä mollata kasvomaskeja ja sitä ettei nistä ole mitään hyötyä.
Olen pitänyt useita viikkoja kasvomaskeja kaupoissa käydessäni niinkuin kaupungilla kävellessänikin. Minulle joku jopa on huomauttanut ettei tuollaisista maskeista ole mitään hyötyä. Kun olen vastannut kommentoimalla miksi niistä on erittäin suuri hyöty ja kannattaa käyttää, ovat kyseiset henkilöt kääntäneet minulle selän. Mutta miksi näin?
Siksi, koska meidän hallituksemme on antanut väärää informaatiota kansalaisille kasvomaskien hyödyttömyydestä. Jatkuvalla syötöllä joka tuutista on tullut kasvomaskien olevan jopa riski saada koronavirus.
Yleensä siis kansalaiset eli tavalliset oppimattomat kaduntallaajat uskovat korkeimpaan " hallitusvoimaan ", vaikka se puhuisi täyttä puppua. Ei edes osata sen vertaa ajatella omilla aivoillaan, että otettaisiin selvää Googlettamalla kyseisestä maskisuojasta. Esitän nyt tyhmyreille kysymyksen. Miksi syöpäosastoilla syöpähoitoa saavat potilaat pitävät kasvomaskia niin sairaalassa kuin sairaalan ulkopuolella niinkuin tartuntatautien osastoilla ja eristyshuoneissa tulee myöskin käyttää kasvomaskia niinkuin laboratorioissa, joissa käsitellään viruksia ja bakteereita tulee myöskin käyttää kasvomaskia?
Vastaus on. Siksi ettei kyseinen henkilö saa mitään bakteerin tai viruksen aiheuttamaa sairautta.
No, tuleeko nyt mieleen ajatus yhtään, että tämän koronapandemian aikana kannattaa suojata itsensä kasvomaskilla, jotta ei saisi koronatartuntaa. Asia on juuri sama kuin tuossa edellä esitin esimerkkejä.
Tyhmä kansa uskoo hallituksen horinoihin. Se kulkee kaupoissa ilman kasvomaskia ja valittaa sitten kun saa kotronatartunnan. Nyöskin myyjät, kassat eivät tajua käyttää maskia suojanaan, mutta sensijaan tuolla sairaaloiden laboratorioissa ja muualla olen kasvomaskeja nähnyt niinkuin visiirejäkin käytössä.
Suomen hallitus teki rikollisten kanssa kasvomaskikauppoja ja sen jälkeen silmät räpsyivät tiiviisti hallituksen jäsenillä, kun alettiin puolustamaan rikollisia tekoja sillä, ettei niitä maskeja nyt sitten tarvitakaan, kun niistä ei oikeesti ole mitään hyötyä. Eli siis, näin Hallituksemme valehteli kansalle ja moni sairastui ihan vaan kasvomaskien puuttuessa tai syystä että hallitus puhui täyttä palturia.
No toivon mukaan nyt , kun tämän hallituksen tiedeporukka on kanssani samaa mieltä siitä, että maskeja kannattaa käyttää, jotta säästyy Koronavirukselta, niitä maskeja näkyy katukuvassa. Ujo tyhmä suomalainen huijattava kansa voi nyt ottaa rohkean askelen ja hankkia kasvomaskit käyttöön. Niitä saa nettikaupoista ja apteekeista. Kohta varmaan jo muuallakin myydään, kun ovat saaneet tiedemiehet äänensä kuuluviin. Voi olla niin ujous on niin tiukassa suomalaisuudessa ettei niitä maskeja ehkä kuitenkaan näy milloinkaan katukuvassa, vaan seuraavan korona-aallon iskiessä ilmaantuvat kylmäkontit kauppatorin laidoilla.
SUOMEN HALLITUKSEN TULEE EHDOTTOMASTI EROTA MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI.
Suomen Hallitus mollasi
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
näin se juuri on mennyt. Hallitus erotkoon ja uusi valittakoon.
- Anonyymi
Ministerien koulutuskustannuksia, hyväksyykö kansa 50 000 - 100 000 euron kustannukset ja kenen kukkaroista? Vallassa olevat eivät saisi käyttää asemaansa väärin. Vaiko ????
- Anonyymi
Tehty kauppoja rikollisten kanssa pitäisi kuitenkin myöntää virheet ja ennen kaikkea puhua kansalle totta.
- Anonyymi
Tänään lauantaina Ilta Sanomissa jälleen artikkeli kasvomaskeista, hallituksen ja Thl:n puolusteluja pääasiassa. Kannattaa lukaista. Turun kauppatorilta oikeen kuva, kun kaksi fiksua iäkkäämpää ihmistä katselee kauniita kukkasia ja heillä on molemmilla kasvomaskit. Hienoa turkulaiset. Kasvomaskeilla on todellisuudessa erittäin tärkeä rooli pitää itsensä vapaana uudesta Korona viruksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872