PPO arvon kokous raahessa 9.6.2020

Anonyymi

Ohessa tulevan tiistain kokoukseen pohjustusta. Omat eväät tarvitaan..
Ostettu äänestyssovellus antaa hallintoneuvostoliittolaisille kivasti tietoa ketä ja mistä firmasta on kokousedustajat , Miksi ? Jotta ovat tstolla voineet ja voivat vieläkin ojentaa rivit entisen menon malliin. Siitäkin on esimerkkejä kun kerran sai jäsenet mielipiteitään esittää niin nyt ei missään vaiheessa eikä mitään kautta mitään esityksiä, kysymyksillekkin konkursseista rypistelevät otsanahkojaan, pääpukarin piilotellessa taustariveissä, jo Ehnroot sanoi.. joukkoja johdetaan edestä..

Kati Paeltomaan aloittaessa touhunsa oma pääoma oli jotain 174miljoonaa.
Nyt oma pääoma on vain 100 miljoonaa. Missä on reilut 70 miljoonaa.
On tietysti ollut konkursseja ja viimeistä ei edes vielä näy tulosluvuissa mutta ei kait sijoituspäällikön tehtävänä ole haalia pitkää konkurssirivistöä ja hukata omistajien rahoja.
Eikös se pankkitoimibenkilö Peltomaa uhonnut tuplaavansa taseen ja maksavansa oikeita korkoeuroja, eikä kuormastä syöntiä.
Tyttönen ei päässyt koskaan edes siunattuun alkuun kun jo laskua alkoi kertyä.
Silti jatkaa ja roikkuu osuuskunnassa, tietysti kun ei minnekkään muualle kelpuuteta.
Kuka ottaa hoteisiinsa moista konkurssi keräilijää?

25

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Herätys raahen viisas.. kohta on taas kokous, kai sitä nyt pikkuisen veropelotteluja kannattais ottaa esille, nehän on kykypoi..eikun henkilöiden teesejä paitsi omalla kohdalla.
      Muistathan turvavälit..

    • Anonyymi

      Ei tullut edes kutsua kokoukseen.
      Hyvin menee.

      • Anonyymi

        Korona.


    • Anonyymi

      Näin säänöissä.

      “Kokoukset pidetään Osuuskunta PPO:n kotipaikassa, paitsi milloin hallitus yksittäistapauksessa määrää kokouspaikaksi jonkin muun Osuuskunta PPO:n toimialueella olevan paikkakunnan.”
      Puheenjohtajan tulkinta oli olut toinen. Puheenjohtaja oli tulkinnut muitakin asioita mielensä mukaan.

      Oli kuulema myöskin keskusteltu nimitystyöryhmän toiminasta.
      Siihen kuulema kuuluu hallintoneuvoston jäseniä, ei muita.
      Omituista kertojan mielestä on se, että tuon lautakunnan kokonpanoa ei näy missään.
      Lisäksi lautakunnan jäsenet valitsevat itsensä hallintoneuvostoon, esim. Parkkila joka oli kuulema valittu uudelleen ja oli nimityslautakunnan jäsen, ainakin Tamminen oli niin sanonut. Voi kuulema olla muitakin mutta kertoja ei muista tarkalleen.
      Yksi suursijoittajista oli tentannut läpinäkyvyyttä mutta se oli tyrmätty alkuunsa Tuomo Tammisen taholta ja toimitusjohtaja oli myöskin puolustanut valitseva käytäntöä.
      Oli myöskin ihmetelty taseen laskua mutta se kuulema on maksettu osuuspääoman korkoina jäsenille.
      Oli kuitenkin ilmoitettu, että vain 80 prosenttia. Silloinhan pitäisi jokaisesta maksetusta korkoeurosta jäädä taseeseenkin määräosa, jota ei näy pääomissa. Tase on kuulema laskenut 70 miljoonaa mutta se on vain koronmaksua ja sijoitukset tuottavat hyvin vaikka tase laskee ja pääomat hupenevat, vitsaili kertoja.
      Käyttäytyminen suursijoittajaa kohtaa oli kuulema ollut töykeää ja ehdottoman kielteistä.
      Hallinnon jäsen, joka paheksui kokouskäytäntöjä, kertoi tämän kiihdyksissään.
      Ei siellä kaikki näemmä ole rivissä ja hyvä niin.
      Osuuden arvo pitäisi saada nousemaan mutta näillä eväillä joilla se on laskenut se ei tietenkään nouse vaikka toimitusjohtaja oli niin uskotellut.
      Nämä ovat tietysti toisen käden tietoja mutta kuitenkin hallinnossa olevan, joten kait perääkin on.
      Korjatkaa jatka olitte paikalla. Paikalla ei kuulema ollut kuin kourallinen väkeä mutta valtakirjoja hallinto oli haalinut varmuuden vuoksi riittävästi kertoja tiesi tämänkin täysin selväksi.
      Olisipa kiva kuulla paikalla olijoiden mielipiteitä.

    • Anonyymi

      Kyselevät milloin ne korot maksetaan ? Kukaan ei ole osannut sanoa, onko sitä rahaa ?

    • Anonyymi

      Pirinen lie tosiaankin mies paikallaan, jota on kaivattu tyttösten lestarakennusbisnesten jälkeen.

      Viime vuonna toteutui 1 alueellinen, 1 kotimainen ja 5 lainarahasijoitusta. Eli rahaa ei enää lapioida sille kuka kehtaa pyytää ja jos annetaan niin lainana ja mahdollisessa konkurssissa velkojat saavat ensin omansa pois.

      • Anonyymi

        Vieläkö se tyttönen näytti naamaansa. On polttanut ihan riittävästi rahaa kaikenlaiseen ilmanaikoiseen muka sijoittamiseen. Kyllä toiminnassa pitäisi olla edes yksi henkilö.joka ymmärtää mitä sijoittaminen on muutakin kuin rahan jakoa jolla taseesta saa jaettua ns. Jytkyjä.

        Toivotaan ja uskotaan ettå linja muuttuu ja saadaan "loiset" pois kuvioista pelaamasta omiin pusseihin.


    • Anonyymi

      Sijoitusosuuskunta Arvo Nordic levittää puhelinliiketoiminnalla kerättyjä 170 miljoonaa maakuntaan.

    • Anonyymi

      Sijoitusosuuskunta Arvo nordicin toiminta on vaan ajan hengen mukaista. Otetaan oppia Trumpista.

    • Anonyymi

      Taitaa Arvo kylvää omistajien rahoja taivaan tuullinja hallinnon taskuihin.
      Eikös siellä ole kolme Miilukankaan erustajaakin valvomassaa etujaan.
      Kokouiksissa ainakin aijemmin ollut vielä Miilukankaan eläkeläisiä valtakirjoineen valvomassa tiettyjen tahojen etuja.

    • Anonyymi

      Mutta ei hätää palkkiot on juosseet ja on saatu kaikki näyttämään että voittoa on tullut vaikka todellisuudessa olen siirrellyt vain toisesta taskusta toiseen ja vähän siis omaankin pussiin.
      Hallintoneuvostoliittolaiset kehuu ja syö kädestäni kun vain nannaa niille on tarjolla.
      Yksi ulkopuolinen joka tuntuu tietävän enemmän kuin kukaan muista läsnäolevista on yrittänyt sekoittaa pakkaa mutta aina on askotit ja reppanat keksineet keinot joilla on saatu viimeistään äänestyksissä voitto kotiin ja jatkaa entiseen malliin pääomien syöntiä sekä varojen jakamista hyville tutuille ja haaskattavaksi kaikkeen kivaan rakentamiseen ja kukkapenkkien kaiveluun.

    • Anonyymi

      Arvon päättäjät jakavat rahaa muille ja syövät siihen hyvin päälle.

    • Anonyymi

      Hyvin syöneen näköisiä ovat tosiaan ja hymyhuulin hypätään kokouksissa ja nauttimassa ilmaisia..itselleen.. lounaita, eipä siinä rahojen omistajat paljon mieleen tule.
      Kumma kun raahen viisaasta ei ole kuulunut mitään.. ne verot menee nyt noista pienistä osuuskorko murusistakin, oisko ollut pareen lyödä lappu luukulle silloin myynnin jälkeen.. minä vaan kysyn .. mutta kukaan ei uskalla tunnustaa pieleen menneitä päätöksiä ja jäsenistön huiputusta sekä pelottelua.

      Niin ja nyt joka puolella pienet kuitutoimijat kaivaa kuitua jokaiseen kotiin.. se taisi olla alueella jo 100 v toiminut puulaaki vastaavaa tekemässä .. mutta pöljät päättäjät keksi viksun kauppaidean.. siinäpä sitä sitten joutuu peiliä väistelemään kun on mennyt perille miten tyhmä sitä voi olla.. no kun aivot oli naulakossa niin eipä sitä muussakaan voi viisaampia päätöksiä odottaa

    • Anonyymi

      Peltomaan aloitaessa sijoitettavaa omaisuutta oli noin 175 miljoonaa, siis rahaa.
      6-7 vuotta on kulunut ja nyt on markkinahinta 48 miljoonaa.
      Luvattu maksaa noin 70% tuotoista korkoa, elikkä pääomien olisi pitänyt karttua sen 30%:a saaduista korkotuotoista ja muista tuotoista.
      Joka vuosi olisi siis pitänyt pääomien karttua vähintään 2,5 miljoonaa.
      Nyt markinahinta pitäisi olla noin 200 miljoonaa, siis selvää rahaa tai rahaan verattavissa olevaa omaisuutta.
      Onko näin. Ei ole, on hävitetty alkuperäisestäkin 175 miljoonasta jo 127 miljoonaa. Noin 20 miljoonaa/vuosi on hävinnyt.
      Koko ajan on ollut lisäksi erityisen otollinen aika sijoitustoiminalle ja silti näin on käynyt.
      Miksi piti aloittaa sijoitustoiminta jos siihen ei ollut minkäänlaisia kykyjä.
      Telepuoli toimi ja kannatti muttei tämä hörhöily sijoituspuolella.

    • Anonyymi

      On se saikkarointia.
      - osuuskuntakokokous oli 9.6.2020
      - täsmäyspäivä ..haha hah.. 17.8.2020
      - osuuskorko maksetaan 27.10.2020... voi luoja mitä vitkuttelua.. rahat loppu tai turskaa salkuissa

      Oikeat luotettavat yhtiöt hoitaa asiat seuraavast ;
      - täsmäyspäivä 2.3.2020
      - yhtiökokous 16.3.2020 jossa päätetään hallituksen esityksestä osingoista ja maksusta
      - osingonmaksupäivä 30.3.2020.. että sillai menee niinku juohevasti ja oikeassa järjestyksessä.

      Tästä vois pankkitoimihenkilökin ottaa oppia ja vaikka vihjasta toimitusjohtajalle oikeasta menettelystä jota hän harrasti ollessaan vakanssilla ja toimiessaan paulin vasallina.

    • Anonyymi

      Arvon sijoitusstrategia tuotti taas pankkitoimihenkilön mallin mukaisesti 500 000 € persnettoa kun roikkuu partnerassa.. kurssi oli 2 € mutta nyt tipahti pörssiin listautumisen yhteydessä 1,5 €:oon ja niitä on yli miljoona ( 1 M/kpl)..
      Eikö se arkkukarin minivogue hiffaa kun sitä viedään kuin kuoriämpäriä ympäri navettaa..

      • Anonyymi

        Osakkeita on kyllä 4 miljoonaa kappaletta yhteensä. Tappiot on sitäkin suuremmat


    • Anonyymi

      Onko tuolla Arvolla ollut edes yhtä onnistumista, edes vahingossa.
      Sijoitustoiminassa pitää olla tietysti taito tuntea se ala ja kohde mihin sijoitetaan.
      Pitää olla myöskin jotain hajua markkinoista ja mihin ollaan menossa milläkin toimialalla.
      Näitä ominaisuuksia ei näyttäisi Arvon rahanjakajilla olevan.
      Touhu on sattumanvaraista puuhastelua, jossa ei ole minkäänlaista hajuakaan mihin oikein pistetiin panokset, haparoidaan alituiseen.
      Valitettavaa, että muutosta ei edes ole näköpiirissä.
      Tuntuu oudolta, että vuodesta toiseen samat naamat kehuu tuloksia ja kuittenkin lähemmin tarkasteltaessa pieleen on mennyt.
      Ei pitäisi ryhtyä touhuihin jos ei ole siihen taitoa.
      Epäonistuakin voi ja sallitaan mutta kyllä enimmäkseen pitää onnistua, ei vuodesta toiseen voi tehdä typeryyksiä, ei ainakaan normaalissa mailmassa ja pisneksissä.
      Suurin syy näyttäisi olevan se, että pieni sisäpiiri pitää vallasta kiinni keinolla millä hyvänsä. Ketään toisin ajattelevaa ei päästetä päätöksentekoon.
      Keinoja ei kaihdeta ei edes laittomia.

    • Anonyymi

      Miten nämä hallinnon edestajat valitaan.
      Eikös siellä ole joku nimitystyöryhmä joka valitsee hallinnon "vaihtuvat" jäsenet.
      Sanovat valittavan aina samat uudelleen ja jos joku uusi tulee niin se on nimitystyöryhmän mieluinen, samanmielinen ja työryhmän ehdottama.
      Kriittisiä henkilöitä ei kuulemma valita, eihän niitä nimitystyöryhmä esitä.
      Kokouksissa näyttäisi sitten valtakirjoilla varmistettavan, että valta pysyy pikku klikillä näpeissä.
      Hallinto haalii sitä mukaan valtakirjoja kun ilmoittautuneita tulee.
      On kuulema selvät listat niin sanotuista A- ja B- äänistä.
      Hallinto siis näytäisi järjestävän äänestykset jo ennen kokousta.
      Joskus on kuulema ollut joku potkupallojoukkuekkin äänestämässä. Niitä oli ohjannut joku Kippola Ylivieskasta, sosiaalidemokraatti kuuluu olleen.
      Kuuluu myöskin käytetyn opiskelijoita linjautolasteittain jotta saadaan riittävästi A- ääniä. Pankkitoimihenkilö ollut organiseeraamassa.
      Hallituksessa on jotkut karvanaamat hommaamassa niitä valtakirjoja hallitukselle. Näin selostivat Esson paarissa.

    • Anonyymi

      Arvolla ei ole mitään tulevaisuutta. Eikä koskaan ole ollut tarkoitus ollakaan. Tämän kulissin tarkoitus on se, että pidetään kymmenen vuotta tätä kakkaluukkua pystyssä, että sitten saadaan sitten vanhat kuitit hävitettyä ja poltettua, ettei tulisi sanomista PPO:n myynnin asiakirjoista ja muista papereista.

    • Anonyymi

      Kalajoella..ns. alueelliseen infraan rahaa laitettu.
      Raitin pääomasijoittajia ovat Osuuskunta PPO ja LähiTapiola Pohjoinen.
      Kiinteistön hinta lienee jotain reilut 10 miljoonaa €. OP on mukana myöskin tuossa konkassa.
      "PPO":n menettänee tuossa kuprussa ainakin 1,5 miljoonaa pääomina ja korkomenetyksinä.
      Kati Peltomaan sijoitustoiminta Arvossa on tuottanut jo monta konkkaa mutta eikait pankkitoimihenkilöltä ja maalaiskokoomuslaisilta voi muuta odottaakkaan.. jaa onhan ne ohisalo-haaviston jahtaamalle turkisalalle jonkun euron pistäneet.. jonka kohtalolle on madonluvut luettu.

    • Anonyymi

      Pitääkö paikkansa että hallitus saa 1000 €/kk ja hallintoneuvosto 350 €/kokous.. kyllä sitä kannattaakin panna hanttiin kun jäsenet yrittää saada omistustaan pois ja itselle.
      Tuohon kun lisätään toimiston ja tj;n kulut, sijoituspäällikön palkat niin ei ihme että tase pienenee ja jaettavat osuuskorot laskee kuin lehmän häntä. Mitä olis tehtävissä ?
      Osaako tai uskaltaako hallintoneuvosto toimia liiketaloudellisesti oikein osuuskunnan jäsenten kannalta ?

    • Anonyymi

      ..mihinkähän se on kadonnut lehtikolumnisti tiukkala, se kitin kzveri joka kehui kuvan kera 100 miljoonan naista, eikun henkilöä..eikun pankkitoimijohtajaa..eikun kiinteistökeisaria..eiku, lempo kun menee nuo cv:t sekaisin kun eu- direktiivit painaa avustusanomuksissa päälle jotta sais vielä lisää hallintorahan lisäksi. Pitäis se maisterin tutkintokin suorittaa mutta kun nuo verotkin tulee uniin.. voisko joku toimia vastaajana että pääsis taas kärryille tai valettais uskoa toimintaan.. ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Taasko sadan miljoonan nainen päässyt manipuloimaan ?

      Kuka näin sanoo ? Siellähän oli..3260 €/ osuus mutta nyt siis vain 660 € on arvo ?
      Mihin tässä välissä on kadonnut suurin osa kun se kuuluisa (PS) jytky teki - 500 €

      Ei mene läpi vaan jotkut vain leikkivät toisten rahoilla omistamatta ja olematta mitenkään riippuvainen sen käytöstä tai tuloksesta.. lohipaketti per vuosi riittää..päätöksen aikaansaamiseen..kysykää soomannilta..

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe