Arvo PPO perintöä 4

Anonyymi

Ohessa tulevan tiistain kokoukseen pohjustusta. Omat eväät tarvitaan..
Ostettu äänestyssovellus antaa hallintoneuvostoliittolaisille kivasti tietoa ketä ja mistä firmasta on kokousedustajat , Miksi ? Jotta ovat tstolla voineet ja voivat vieläkin ojentaa rivit entisen menon malliin. Siitäkin on esimerkkejä kun kerran sai jäsenet mielipiteitään esittää niin nyt ei missään vaiheessa eikä mitään kautta mitään esityksiä, kysymyksillekkin konkursseista rypistelevät otsanahkojaan, pääpukarin piilotellessa taustariveissä, jo Ehnroot sanoi.. joukkoja johdetaan edestä..

Kati Paeltomaan aloittaessa touhunsa oma pääoma oli jotain 174miljoonaa.
Nyt oma pääoma on vain 100 miljoonaa. Missä on reilut 70 miljoonaa.
On tietysti ollut konkursseja ja viimeistä ei edes vielä näy tulosluvuissa mutta ei kait sijoituspäällikön tehtävänä ole haalia pitkää konkurssirivistöä ja hukata omistajien rahoja.
Eikös se pankkitoimibenkilö Peltomaa uhonnut tuplaavansa taseen ja maksavansa oikeita korkoeuroja, eikä kuormastä syöntiä.
Tyttönen ei päässyt koskaan edes siunattuun alkuun kun jo laskua alkoi kertyä.
Silti jatkaa ja roikkuu osuuskunnassa, tietysti kun ei minnekkään muualle kelpuuteta.
Kuka ottaa hoteisiinsa moista konkurssi keräilijää?

10

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meneeköhän jokainen o alla autolla kokoukseen.. saadakseen mahdollisimman suuren kokouskorvauksen.. tuskin edes harkitsevat kimppakyytiä, eihän nyt bisnesmanakeerin sovi muitten kyytiin lähteä tai ottaa edes ketään toista takinkääntäjää kyytille, voihan olla että sais pankkitoimihenkilön paluumatkalle viereenl,
      Oikeus ja kohtuus olisi ettei hallintoneuvostoliittolaisille maksettais näistä kokouksista mitään kun eihän omistajatkaan saa kyytikorvauksia..

      • Anonyymi

        Tuohan pitäiskin tehdä aloitteena osuuskuntakokoukselle. Menis varmaan läpi kirkkaasti kuten se osuuskoroksi aikoinaan naamioitu ja joka välissä pankkitoimihenkilön mainostama isompi jytky..
        vaikkei se mitään korkoa tuotoista ollut, pieni siivu myyntihinnasta otettu taseesta, samaa linjaa kannattais jatkaa edelleen ennenkuin on tase nollilla näillä kokous/sijoituskuluilla.
        Mitä sanoo kansan keskuudessa onnistuvan puolueen pisnesmanakeri.. ero on helpotus ..


    • Anonyymi

      Ketä tietää?

    • Anonyymi

      Ketä mieltä oot, oisko hyvä ?

    • Anonyymi

      Sedlevitelläänköhän kokouksessa tätä uutta konkkaa. Palioko tuli hintta Peltomaan sijoituksesta ja kuka kantaa vastuun.
      Vai onko niin, että konkkia saa tehä joka vuosi niin kuin Askotti on todennut, että rapatessa roiskuu.
      Viimes tietoa piti lypsää.
      Samoin koronkin kanssa kävi, luvattiin ainakin sama kuin edellisenä vuonna mutta kävikin toisin.
      Olisi omistajillekin kohtuulista kertoa miten Raitin laita on, samoin Sisun, Keliperin ja niiden seinien tekijöiden.
      Onko siellä tulosa kuinka paljon turpaan ja mitä ne on tuottaneet tähän asti.
      Eihän näitä tietystikkään saa kysyä kun vastaukset on niin vaikeita tuottojen puuttuessa.

    • Anonyymi

      Kyllä siellä polvihousupojat ja pankkitoimihenkilöt esittelee glamouriaan ja pisnemanakeri kääntää takkiaan elisan malliin. Sas nähdä onko edes hallintonduvostoliittolaisille varattu pullovettä jotta ääni kulkee, omistajat saa purra ylähuultaan kun tappiot on muuttuneet voitoiksi ja tase tuplaantunut alkuperäisestä kuten sadan miljoonan nainen lehdissä lupasi..

    • Anonyymi

      Näin säänöissä.

      “Kokoukset pidetään Osuuskunta PPO:n kotipaikassa, paitsi milloin hallitus yksittäistapauksessa määrää kokouspaikaksi jonkin muun Osuuskunta PPO:n toimialueella olevan paikkakunnan.”
      Puheenjohtajan tulkinta oli olut toinen. Puheenjohtaja oli tulkinnut muitakin asioita mielensä mukaan.

      Oli kuulema myöskin keskusteltu nimitystyöryhmän toiminasta.
      Siihen kuulema kuuluu hallintoneuvoston jäseniä, ei muita.
      Omituista kertojan mielestä on se, että tuon lautakunnan kokonpanoa ei näy missään.
      Lisäksi lautakunnan jäsenet valitsevat itsensä hallintoneuvostoon, esim. Parkkila joka oli kuulema valittu uudelleen ja oli nimityslautakunnan jäsen, ainakin Tamminen oli niin sanonut. Voi kuulema olla muitakin mutta kertoja ei muista tarkalleen.
      Yksi suursijoittajista oli tentannut läpinäkyvyyttä mutta se oli tyrmätty alkuunsa Tuomo Tammisen taholta ja toimitusjohtaja oli myöskin puolustanut valitseva käytäntöä.
      Oli myöskin ihmetelty taseen laskua mutta se kuulema on maksettu osuuspääoman korkoina jäsenille.
      Oli kuitenkin ilmoitettu, että vain 80 prosenttia. Silloinhan pitäisi jokaisesta maksetusta korkoeurosta jäädä taseeseenkin määräosa, jota ei näy pääomissa. Tase on kuulema laskenut 70 miljoonaa mutta se on vain koronmaksua ja sijoitukset tuottavat hyvin vaikka tase laskee ja pääomat hupenevat, vitsaili kertoja.
      Käyttäytyminen suursijoittajaa kohtaa oli kuulema ollut töykeää ja ehdottoman kielteistä.
      Hallinnon jäsen, joka paheksui kokouskäytäntöjä, kertoi tämän kiihdyksissään.
      Ei siellä kaikki näemmä ole rivissä ja hyvä niin.
      Osuuden arvo pitäisi saada nousemaan mutta näillä eväillä joilla se on laskenut se ei tietenkään nouse vaikka toimitusjohtaja oli niin uskotellut.
      Nämä ovat tietysti toisen käden tietoja mutta kuitenkin hallinnossa olevan, joten kait perääkin on.
      Korjatkaa jatka olitte paikalla. Paikalla ei kuulema ollut kuin kourallinen väkeä mutta valtakirjoja hallinto oli haalinut varmuuden vuoksi riittävästi kertoja tiesi tämänkin täysin selväksi.
      Olisipa kiva kuulla paikalla olijoiden mielipiteitä.

    • Anonyymi

      Ei siellä varmaan ollut paikalla kuin takinkääntäjät ja p.rseennuolijat kokouspalkkioden toimesta.. jolloin mikään ei muutu eikä kehity mihinkään suuntaan..

      • Anonyymi

        Mikset mennyt.


    • Anonyymi

      Oli piokaasun teko p:skasta siinä vaiheessa ettei voinut jättää kesken. Takki oli jo nurinpäin hengarissa ja pisnessmanakeri kyllä soitteli menevänsä varmistamaan uudelleenvalintansa hallintoneuvostoliittolaiseksi.
      Jospa se kokous on ens kerralla kotipaikkakunnalla niin pääsis mukaan vaikka eikait siellä mikään muutu jos samat "aapelilaiset" kokoustaa heille valmiiksi syötettyjä vääryyksiä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      71
      2388
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1782
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1460
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1447
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      255
      1425
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1252
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      380
      1222
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1215
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      344
      1156
    Aihe