Mä en tiedä mitä tekisin vanhempieni kanssa. Niin kauan kuin muistan, on isä vetänyt kännit lähes päivittäin. Äiti aloitti vähän myöhemmin, ei kai kestä katsella sitä selvinpäin. Itse olen jo lähemmäs kolmekymppinen, mutta huoli vanhemmista on valtava. Aina pelottaa, kun puhelin soi, onko jotain sattunut. Kumpikaan ei ole aggressiivinen, vaan lähinnä flegmaattinen kotona tissuttelija. Ei ravintolailtoja.
Tää on vaikuttanut mun elämään NIIn paljon!! Mä en pysty välillä keskittymään töihini, kun olen niin huolissani. Näin vähintään viikoittain painajaisia siitä, että isä kuolee. Olen yrittänyt saada viinankäytön loppumaan varmaan kymmenen vuotta, miljoonalla eri tavalla. Olen pyytänyt, anonyt, itkenyt, koettanut puhua järkeä, huutanut, rähjännyt... Mikään ei mene perille. Pahinta tässä on, että olen itse lääketieteellisellä alalla, erikoisalanani alkoholi... TIETO LISÄÄ TUSKAA!! Pitäs varmaan vaihtaa alaa, ettei lähde järki.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia... Mua hävettää, en kehtaa puhua kenellekään edes tästä. Ihan ku niiden surkeus olis mun vika. Tiedän etten oo, mutta kun oon joskus jollekin puhunut, kuulee vastauksen:"ootko koskaan yrittänyt saada niitä lopettamaan?" Ja tulee olo, että olen epäonnistunut, koska juominen vaan jatkuu ja jatkuu...
Tää on vaikuttanut mun elämään NIIn paljon!! Mä en pysty välillä keskittymään töihini, kun olen niin huolissani. Näin vähintään viikoittain painajaisia siitä, että isä kuolee. Olen yrittänyt saada viinankäytön loppumaan varmaan kymmenen vuotta, miljoonalla eri tavalla. Olen pyytänyt, anonyt, itkenyt, koettanut puhua järkeä, huutanut, rähjännyt... Mikään ei mene perille. Pahinta tässä on, että olen itse lääketieteellisellä alalla, erikoisalanani alkoholi... TIETO LISÄÄ TUSKAA!! Pitäs varmaan vaihtaa alaa, ettei lähde järki.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia... Mua hävettää, en kehtaa puhua kenellekään edes tästä. Ihan ku niiden surkeus olis mun vika. Tiedän etten oo, mutta kun oon joskus jollekin puhunut, kuulee vastauksen:"ootko koskaan yrittänyt saada niitä lopettamaan?" Ja tulee olo, että olen epäonnistunut, koska juominen vaan jatkuu ja jatkuu...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiiäkkö, tuli tunne että luen itteni kirjoittamaa tekstiä. Oon vajaa 30. Mun porukat on..jaa-a, miten sen sanois...isä täys deegu, erosivat viinan takia ja eron myötä emosta tuli meleko saman seurakunnan tallaaja. On niillä välisä muutamia selviäpäiviä, emolla enempikin. Mutta sitte taas mopo karkaa ja lujaa mennää muuan päivästä viikkoihin.
Pahalta tuntuu, minkäs teet. Et niin mitään. Nykyään en etes välitä. Itelläni on perhe joka ehkä enempi tarvii mun voimia kun ne...
Mutta sun teksti, se oli jotain joka kosketti jotenki tosi läheltä...
Tsemppiä!
Olen lähes viisikymppinen mies ja kokenut saman kanssasi. Kärsin lapsuudestani yli kolmekymppiseksi samoista murheista. Sitten isän kuolema "vapautti" minut. Näin luulin. Kunnes neljäkymppisenä sairastuin pahaan masennukseen, no sen laukeamiseen oli syynsä. Kuitenkin parivuotisen terapian aikana tuli hyvin selväksi, että lapsuuden ja nuoruuden "pelot" ja minulle kuulumaton vastuun kanto oli suurena syynä masennukseen.
Ehdotan sinulle pikaista psykoterapiaan menoa, että pääset ajoissa eroon tuosta vastuun kannosta ja pääset elämään omaa elämää.
Eli elä tee mitään vanhempiesi kanssa, tee itsesi hyväksi kaikki.
Valitettavasti nyt ei ole aikaa kirjoittaa enempää.
Voimia sinulle!
Ehdottomasti kannattaa hakea ittelle apua, jotta uskallat hellittää vastuusta. He ovat aikuisia ja vastaavat omasta elämästään. Mulle sanottiin aikoinaan näin, mutta en meinannut uskaltaa. Kannoin äidistäni huolta vuosikausia.Samalla kaadoin tuskaani lasteni/lähimpieni kannettavaksi. Älä taistele yksin. Vanhempiesikin on haettava tuki muualta ,kun uskallat päästää irti.Kun löydät sopivan auttajan, saat olla heikko ja hoidettava, ei se "vahva" auttaja. Pääset väärästä syyllisyydestä vapauteen!!
...meitä viinan kanssa läträäjien omaisia ja lisää tulee koko ajan. Meitä on äitejä, isiä, lapsia, mummoja, vaareja, siskoja, veljiä, työtovereita, viranomaisia... Ja eikä me mahdeta mitään, kun viina ottaa vallan. Juojan pitää itse päättää lopettaa juominen, sillä meidän sanomiset valuvat juopon korvista kuin vesi hanhen selästä. Suru ja murhe läheisen juomisesta meillä on aina läsnä ja pelko että menetämme heidät. Niinkin sattuu usein, sillä alkoholi pilaa elimistön ja psyykkeen ja tietysti ihmissuhteet.
Mutta sitten jos sellainen ihme sattuu niin kuin onneksi monelle tulee pullon pohja vastaan ja alkavat kaivata normaali elämää, silloin meidän lähimmäisten ja viranomaisten pitää olla tukijoina, jotta kuiville pääsy onnistuu.
Hankkiudu psykologin juttusille ja vähän äkkiä. Sinun täytyy saada itsesi irti vanhempiesi huolehtimisesta, jotta jaksaisit itse elää omaa elämääsi. Sinun huolehtimisesti ja riutumisesi ai raitista vanhempiasi. Sinun ei tarvitse tehdä vanhempiesi kanssa mitään, vaan tarvitset muuta sisältöä omaan elämääsi. Ammattiauttaja ei pidä vanhempiesi surkeutta sinun vikanasi, voit hänen kanssaan purkaa tuntojasi ja sitten astua eteenpäin. Eikä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tarkoita sitä, etteivät vanhempasi olisi sinulle tärkeitä. Ei vaan voi auttaa heitä juuri nyt.
Ymmärrän taustasi; on kokemusta. Olet jo vajaa 30- vuotias ja tekstistä käynee ilmi, että olet taloudellisesti riippumaton, mutta henkisesti olet jäänyt kiinni vanhempiisi. Nähdäkseni podet läheisriippuvuutta. Se on tunneperäinen sairaus joka syntyy mainitun kaltaisissa olosuhteissa. Ehdottaisin että hakeutuisit johonkin vertaisryhmään ja näkisit siellä asiasi ja itsesi
uudella tavalla. Vastaa sinä omasta elämästäsi ja siirrä vastuu vanhempiesi elämästä heille itselleen. Alkoholisti imee läheisistään heidän viimeisetkin voimansa jos läheinen sen sallii, se on yksi osa alkoholismin kuvasta. Tiedän, että tekstini tuntuu sinusta kovalta, mutta ei se sitä ole. Itse kunkin aikuisen tulee vastata omasta elämästään. Kannattaisi tutustua alan kirjallisuuten, mieleeni tulee mm. Tommy Hellstenin kirjoja ja niistä erikoisesti Virtahepo olohuoneessa.