Teleskooppipatukalla ei parane hutkia asiakaspalvelualalla

Anonyymi

Teleskooppipatukalla ei kannata hutkia kun on asiakaspalvelualalla. Parempi olla kantamatta voimankäyttövälineitä ja jättää voimankäyttö poliisille. Toki jos asiakas on rauhallinen niin voi yrittää kiinniottoa. Muuten on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joutua pahoinpidellyksi tai saada tuomio pahoinpitelystä.

Allaolevassa uutisessa kerrotaan:

"Oikeuden mukaan järjestyksenvalvoja olisi voinut vetäytyä tilanteesta tai ainakin hälyttää itselleen apua."

Vetäydy tai hälytä ainakin apua. Älä hutki patukalla ja saa tuomiota. Muistakaa kollegat, että olemme asiakaspalvelualalla. Nytkin kävi uhrille huonosti kun rikollinen kollega hakkasi hänet.

JÄRJESTYKSENVALVOJALLE SAKOT: HAKKASI HÄIRIKÖN PAMPULLA, SUMUTTI PIPPURIKAASULLA

"Tunnetun vartiointiliikkeen järjestyksenvalvoja pieksi pampulla ja suihkutti OC-kaasulla häirikön, joka ei suostunut poistumaan kauppakeskuksesta."

"Tilanne Leppävaaran K-Supermarketissa alkoi, kun järjestyksenvalvoja ryhtyi poistamaan kassoilla häiriköinyttä miestä."

"Otteet kovenivat sylipainiksi, joka jatkui ovien ulkopuolella. Hetken kuluttua häirikkö pääsi irti ja lähti juoksemaan karkuun valvoja perässään. Kun järjestyksenvalvoja tavoitti häirikön, hän alkoi hakata tätä pampulla reisiin ja sumuttaa pippurikaasuksi kutsutulla OC-sumuttimella kasvoihin."

"Mitkään voimakeinot eivät tuntuneet taltuttavan häirikköä. Mies rimpuili yhä vastaan niin voimakkaasti, ettei valvoja saanut häntä rautoihin. Tilanne laukesi vasta, kun tapahtuneen nähneen sivullisen hälyttämät poliisit ehtivät paikalle."

"Oikeuden mukaan järjestyksenvalvoja olisi voinut vetäytyä tilanteesta tai ainakin hälyttää itselleen apua."

VARTIJA ISKI MURTOMIESTÄ TELESKOOPPIPATUKALLA - SAI SAKOT

"Vartija ja murtomies olivat kohdanneet kioskin pihalla. Lapin käräjäoikeus katsoi, että vartija oli tullut paikalle teleskooppipamppu kädessään, esittäytynyt vartijaksi ja käskenyt murtomiestä menemään maahan. Murtomies ei ollut totellut käskyä, vaan lähestynyt vartijaa uhkaavasti ja yrittänyt heittää tätä kädessään olleella pullolla."

"Kun murtomies lähestyi toistamiseen vartijaa aggressiivisena nyrkit pystyssä eikä perääntynyt varoituksista huolimatta, vartija iski tätä teleskooppipampulla olkavarteen. Murtomies oli mennyt lyönnin takia kyykkyyn, mutta noussut ylös ja tullut uudelleen kohti vartijaa nyrkit pystyssä."

"Vartijan tuomio tuli huolimattomuudesta. Hovioikeus katsoi, että teleskooppipatukka on vaarallinen voimankäyttöväline ja sen käyttämisessä tulee noudattaa erityistä huolellisuutta."

https://yle.fi/uutiset/3-9884920

9

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      10 vuotta alalla, eikä yhtään voimankäyttötilanteita. Yhtään ei tarvitte kantaa minkään sortin voimankäyttövälineitä. Hyvä näin.

      • Anonyymi

        Saattaa kertoa jotain puhejudon taidoistasi, mutta luultavasti kertoo myös siitä, että vartioimiskohteissasi ei yleensäkään jouduta vänkäämään ihmisten kanssa. Jos ajaa työkseen piiriä yöllä teollisuuskohteissa, niin saattaapi mennä kymmenen vuotta, että ei edes kohtaa yhtään ihmistä koko urallaan työtehtäviensä parissa. Pärjää siinä heikommillakin taidoilla ilman voimankäyttötilanteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juuri niin kuin kirjoitit.

        Vartijat ja järjestyksenvalvojat työskentelevät hyvin erilaisissa kohteissa. Tyypillisiä rauhallisia kohteita ovat toimistorakennusten aulat, puhtaat valvomo toimeksiannot ja osa teollisuuskohteista.

        Vartija on hyvin geneerinen termi. Jos omassa kohteessa ei ole poistoja tai kiinniottoja, niin on aivan turha hehkuttaa omaa puhejudoaan tai vaikka sitä, että on uudelleensyntynyt Mestari Joda.

        Aikoinaan eräs piiri hehkutti aivan tohinoissaan, että hänen piirissään oli ollut viime yönä kiinniotto! No ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta kun oma rekordi oli sillä viikolla viisi kiinniottoa (ml. yksi painia vaatinut) ja lähes 30 poistoa.

    • Anonyymi

      "Oikeuden mukaan järjestyksenvalvoja olisi voinut vetäytyä tilanteesta tai ainakin hälyttää itselleen apua."

      Nuorena miehenä opiskeluaikana tein noita hommia pari vuotta niin periaate todellakin ole ettei näillä liksoilla turpiin oteta. Eipä silti, olin silloin ja nykyäänkin 190cm/100kg mutta ei niistä hörhöistä tiedä, voi olla veistä ja muuta. Apujoukkoja paikalle tai poliisit, sehän on sama asia.

      • Anonyymi

        Eli olet ollut "pari vuotta" (lue ehkä vajaat 18 kk) osa-aikaisena alan hommissa... Se antaakin hyvän pohjan puhua alan työtehtävistä ja niiden asiallisesta hoitamisesta?

        Tuo "pari vuotta turvallisuusalalla" on sellainen perus hokema mihin törmää ihmisten kuvaillessa työuraansa. Käytännössä tuossa ajassa firma ehtii todeta, että henkilö on epäsopiva tehtäviin ja myös työntekijä alkaa oireilla jatkuvan pelon ja sen tuoman kortisoli kuormituksen kanssa.

        112:een soittaminen onkin "tosi hyvä" keino selvitä niistä tehtävistä jotka kuuluvat vartijan tai järjestyksenvalvojan hoidettaviksi. Pääkaupunkiseudulla vaste-aika on kiirettömissä keikoissa 30 minuutista useisiin tunteihin. Aika nopeasti asiakkaat alkaa ilmoittelemaan, että "vartija ei tee mitään häiriököille eikä myöskään ota ilkivallantekijöitä, näppäreitä tms. kiinni". Sen jälkeen vaihtuu kohde ja noin 6-12 kuukauden kuluttua myös yksikkö, jossa työskentelee.

        Noin 18 kuukauden kohdalla homma on taputeltu ja työterveyslääkäri on suositellut vartijalle toista ammattia, kun työntekijällä on epämääräisiä kipuja, unettomuutta tms. stressistä johtuvia oireita.

        Työuraan jää sellainen parille vuodelle ulottuva läiskä, jonka voi sitten itselleen selitellä jotenkin parempaan malliin vaikka alalta olisi siirrytty suoraan kortistoon.

        Riippuu tilanteesta: pienintä mahdollista haittaa.
        No ei tuolla tekeskooppipatukalla kannata noin vaan hutkia. Sitoa saa ja pistää rautoihin. Mutta jos ei osaa itsepuolustuslajeja olet heikoilla ammatissa tai voi haleutua koulutukseen tai kursseille.

        Kokeile noita, älä lyö sido.
        -Judo
        KravMaga

        "Pienintä mahdollista haittaa."

        Pohjimmiltaan tuon valinnan tekee aina kohdehenkilö. Niin tosiaankin ammattilaisella menee puhumalla +99% tilanteista. Se vaan on tosiasia, että jos tilanteita on kymmenittäin viikossa, niin siihen voimankäyttöön joudutaan säännöllisesti.

        Kannattaa myös muistaa, että nykyisin ei edes kouluteta voimankäytön porrastusta, vaan on siirrytty voimankäytön pyörään - josta vartija tai järjestyksenvalvoja valitsee tilanteeseen sopivan keinon.

        Jostain syystä maallikot usein luulivat, että porrastus tarkoittaa sitä, että poliisin tai vartijan pitäisi aloittaa voimankäyttö lievimmästä keinosta ja edetä sitten portaittain kovempiin voimakeinoihin.

        Aika selvää on, että jos huomaat kiinniotetavalla puukon vyöllä, niin kohdehenkilön kanssa ei ryhdytä painimaan vaan käytetään varoituksen jälkeen joko kaasua tai patukkaa.

        Mitä taas tulee kamppailujeihin, niin olen itse harrastanut judoa ja kilpaillutkin siinä. Judossa oppii kyllä painimaan, mutta se ei valmista sinua millään tavalla siihen, että sinua lyödään tai potkitaan. Eli judo tarvitsee sivulajikseen vaikka nyrkkeilyn.

        Miksi muuten mainitsit krav magan kun kovasti korostat sitomista? Jo lajin vyökoevaatimuksista selviää, että kyseinen laji on kovin lyönti- ja potkupainotteinen. Muutenkin sidontatekniikat tehdään lähinnä maassa, vartija tai järjestyksenvalvoja taas tarvitsee enemmän lukkotekniikoita kohdehenkilön hallintaan kiinnioton tai poistamisen aikana.

        Suuremmissa kaupungeissa on myös mahdollista harjoitella voimankäytöä säännöllisissä harjoituksissa. Lisäksi esimerkiksi Helsingissä on säännöllistä Defendo Bluen harjoittelua - kyseinen laji kun on suunniteltu nimenomaan kontrollialan ammattilaisille.

        Hyvää palautetta: nyrkkeily ja kungfukurssien lisäksi tuo kravmaga on ihan jees, jonka aion aloittaa 2 ekaa tuli käytyä. En mene yksin isoon porukkaan odotan tukijoukkoja paikalle.

        Tuskin kannattaa puukkomiestä lähteä kiinniottamaan pitää soittaa poliisille yms isompi porukka paikalle. Tuo pullomies olisi ehkä kannattanut jotenkin saada niskalenkkiin eikä hakata silmäkulmia auki.

        "Tuskin kannattaa puukkomiestä lähteä kiinniottamaan pitää soittaa poliisille yms isompi porukka paikalle."

        Tasan yhden kerran on tullut vastaan tilanne, että olen havainnut kohteessa puukolla aseistautuneen henkilön ja hälytin apua paikalle kohdehenkilön aseistariisumiseksi.

        Useimmissa tapauksissa ne puukot ja puntarit on vedetty esille vasta sitten kun tilanne on jo alkanut. Siinä vaiheessa ei sitten paljon voi peruutella vaan henkilö tulee riisua aseista ja raudoittaa keinolla tai toisella.

        Toisinaan taas tilanne on ollut sellainen, että aseistautuneen ihmisen tekemisiin on tarvinnut puuttua välittömästi, kun henkilökuntaan tai asiakkaisiin on kohdistunut välitön uhka.

        Se on helppo siellä aikuiskoulutuskeskuksessa sormi pystyssä luennoida siitä kuinka vaarallisiin tilanteisiin ei saa mennä yksin ja kuinka pitää hälyttää apua. Todellisuudessa poliisi tulee paikalle vaikka ravintolaan tai kauppaan noin vajaassa tunnissa. Erityisen vaarallisessa tilanteessa poliisi tulee noin 10 minuutissa. Sekin on tullut koettua, että hätäkeskuksessa unohdettiin ilmoittaa poliisille, että kohdehenkilöllä on kirves mukanaan ja polisin paikalle tulo kesti 70 minuuttia!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8084
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2336
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2286
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1868
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1393
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1252
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1244
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      938
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      862
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      802
    Aihe