Rippijuhliin kutsuminen

Ahdistaa jo

Elokuussa eli vain muutaman kuukauden kuluttua olisi tarkoitus järjestää lapseni rippujuhlat.
Porukkaa tulee ehkä jotain yli 20-henkeä. Joista 5 on lapsia 0-9v. Voinko vihjaista lapsellisille kummeille että pitäisivät vähän "lomaa" ja jättäisivät lapset vaikka iso vanhemmille. Vauva pitää ottaa kaiketi mukaan. on rasittaa alkaa keksiä kaikille majapaikkaa. En ole mitään emäntä tyyppiä ja suurin osa tulee tietysti meille loisiaamn ilmaisen yösijan/ruuan toivossa. Onneks on paikkakunnalla iso matkailukesksu johon ainakin perheelliset vois majoittua. toivottavasti ne tajuais sen itekkin.

20

16838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo takanapäin

      meillä oli rippijuhliin kutsutu lapsen kummit, tädit, sedät, isotädit ja sedät, isovanhemmat,naapurit, ja lähimmät ystävät. Se tekee noin 80 henkeä. Oli oikein kivat juhlat, kaikki tulivat kutsun sanomana päivänän, eikä kukaan pyrkinyt yöksi. Ensin syötiin ruoka ja sitten kakkukahvit sen seitsemän sortin kera. Rippijuhlahan on perhejuha, mutta meillä käsitys perheestä on kai vähän laaja.

      • Ahistaa jo

        varmaan aika loppu sen jälkeen tai sit sulla oli pitopalvelu. 80 henkeä, no huh huh. Asutteko jollakin pienellä kylällä jossa kaikki tuntee toisensa, ja on "pakko" kutsua kaikki.

      • jo takanapäin
        Ahistaa jo kirjoitti:

        varmaan aika loppu sen jälkeen tai sit sulla oli pitopalvelu. 80 henkeä, no huh huh. Asutteko jollakin pienellä kylällä jossa kaikki tuntee toisensa, ja on "pakko" kutsua kaikki.

        Jep, asutaan tosiaan pienellä paikkakunnalla, ja lisäksi on iso lähisuku. Ja olin tosiaan onnellisen poikki illalla. Tein itse kaiken kakuista lähtien. Tykkään kyllä järjestää juhlia, vaikka tiedänkin että illalla on olo kuin halolla hakatulla. Kaikki paikat särkee, mutta mieli on virkeä.

    • äitivanha

      jos rippijuhla lapsellesi on noin hankala järjestää, jätä väliin.

      älä pidä mitään pippaloita. kyllä se lapsi konfirmoidaan ihan ilman sukujuhliakin.

      • Ahistaa jo

        sitten. 10 henkeä on jo liikaa. Ja pakko ne kaikki kutsua kun ne miltei kaikki miehen sukulaisia/ystäviä. Miehellä on kaksi veljeä nuorempi ja vanhemnpi. Okei, vanhimman veljen lapset jo aikuisia, ne ei ehkä tule. Nuoremmalla veljellä on tyttö- ystävä, muttei lapsia(vielä.)
        Serkkuni(kummi) ja hänen perheensä tulevat taatusti. Siis pakko on kutsua, eri asia tulevatko. Taustoja tietämättä sulla ei ole mitään oikeutta arvostella muita. Me ei olla serkkuni nuoremman lapsen kummeja, me ei olla mieheni lapsuuden ystävän lapsen kummeja (hän on siis lapsemme kummi.) serkkuni piti pienet häät. Ei kutsua. Jos meitä ei ole kutsuttu, niin miksi meidän pitäisi kutsua vielä lisää ihmisiä, painuisivat edes hotelliin vesipäisine pentuineen.

      • partaradikaali

        järjestä omanlaisesi juhlat-keitä hernekeittoa pytyllinen-eivät tuppaa toiste moisiin juhliin
        jätä lapsen ripari kokonaan väliin-ei tartte kutsua ketään
        anna lapsen pitää juhlat itte-vaikka veijo-esson baarissa-eivät tuppaa teille toiste

      • äitivanha
        partaradikaali kirjoitti:

        minusta on typerää valittaa että täytyy juhlia.

        kenenkään ei tarvitse järjestää juhlia.

        varsinkaan jos ei pidä kutsuttavista vieraista.

        eikä halua arvostaa lastaan järjestämällä tai ostamalla hänelle järjestetyt juhlat.

        lapsesta tässä pitäisi olla kysymys ---- ei äiditä tai äidin haluista.

        onko lapsesi juhlan arvoinen?

      • Ahistaa jo
        partaradikaali kirjoitti:

        järjestä omanlaisesi juhlat-keitä hernekeittoa pytyllinen-eivät tuppaa toiste moisiin juhliin
        jätä lapsen ripari kokonaan väliin-ei tartte kutsua ketään
        anna lapsen pitää juhlat itte-vaikka veijo-esson baarissa-eivät tuppaa teille toiste

        enää riparia ja lapsi ei voi itse niitä juhlia järjestää. Säpä annoit idean. Pidänkin lastemme rippijuhlat siellä "Esson baarissa." Ainakin kahvia ja pullaa riittää.

    • kutsutuille

      Laita kutsu postiin ja siihen nimet joille kutsu on. Esim. Herra ja rouva Virtanen ja osoite tarkoittaa, ettei lapsia ole kutsuttu. Lapsethan mainitaan erikseen jos heidät on kutsuttu, esim. Herra ja rouva Virtanen perheineen. Herra Veli avec tarkoittaa, että tyttöystävä saa tulla. Jos jätät ´avec´n pois voi veli tulla yksin.
      Järjestä sellaiset juhlat kuin itse haluat, itse tykkään järjestää isoja juhlia ja meillä on myös rippijuhlat kuvioissa kesällä. Suunnittelen niitä jo täyttä häkää!
      Järjestäkää illaksi jotain perhemenoa, laita kutsuun maininta koska juhlat päättyvät. Menette vaikka syömään juhlan kunniaksi ko. matkailukeskukseen. Voivat sukulaisetkin tulla mukaan...
      Älä ota hirmu paineita, toivotan onnea!

      • äiti minäkin

        lasten vihaaja ja itsellänikin on kaksi pientä (ihanna sellaista tietekin), mutta ymmärtäisin kyllä silti, jos vain minut ja mieheni kutsuttaisiin ilman lapsia johonkin. Riippuu tietenkin paljon siitä, miten kutsu esittettäisiin. Ja jos kuitenkin muiden parien lapset olisi kutsuttu ja meidän ei, niin siinä tapauksessa kyllä loukkaantuisin. Mutta jos juhlien järjestäjä toivoisi lapsettomia juhlia, niin ehkä jopa tyytväisenä "hyvällä syyllä" jättäisin lapset vaihteeksi kotiin.

        Eivät kaikki tajua lukea kutsua oikein...vaikka lopusta jätettäisiin perheineen ja avecit pois, niin eipä se paljon joitain hetkauta ja paljon on myös niitä, jotka eivät näistä jutuista tiedä hölkäsenpöläystä. Myös niitä on, jotka lukevat kutsun tahallaan väärin, koska olettavat, että heidän (huutavat/mekastavat/kiukittelevat) kullanmurut olisivat automaattisesti tervetulleita joka paikkaan ja kaikkiin tilaisuuksiin.

        Entäs jos ihan soittaisit ja sanoisit (tai kirjoitat kutsuun), että koska lapsesi jo riparilta pääsi ja on jo niin "aikuinen", niin pidämme hänelle "aikuistenjuhlat" "aikuisessa" seurassa tms. Ja laita kutsuun myös hotellien/hostellien yms.majapaikkojen yhteystiedot, niin ehkäpä tästä vihjeestä ymmärtävät, että teillä ei voi yöpyä.

        Kaikilla on oikeus järjestää juuri sellaiset juhlat kuin parhaaksi näkee. Minä ainakin haluiaisin olla toivottu vieras, enkä väkisellä muodonvuoksi kutsuttu. Tosin sanoen mieluumin vaikka kutsumatta ollenkaan kuin väkisin kutsuttu.

        Oikein mukavia juhlia teille ja aurinkoista kevättä!

      • Ahistaa jo

        lähettää kutsut majoitus toiveineen. Toi onkin hyvä idea, koska kummi setien puolisot eivät ole kummeja. Eihän meitäkään kutsuttu häihin/ristiäisiin. Niin, tottakai järjestän sellaset kutsut kuin itse haluan. Yritän olla paineita, kuten sanoin en ole emäntä tyyppiä. Päin vastoin. Kiitos onnen toivotuksista.

      • Ahistaa jo
        äiti minäkin kirjoitti:

        lasten vihaaja ja itsellänikin on kaksi pientä (ihanna sellaista tietekin), mutta ymmärtäisin kyllä silti, jos vain minut ja mieheni kutsuttaisiin ilman lapsia johonkin. Riippuu tietenkin paljon siitä, miten kutsu esittettäisiin. Ja jos kuitenkin muiden parien lapset olisi kutsuttu ja meidän ei, niin siinä tapauksessa kyllä loukkaantuisin. Mutta jos juhlien järjestäjä toivoisi lapsettomia juhlia, niin ehkä jopa tyytväisenä "hyvällä syyllä" jättäisin lapset vaihteeksi kotiin.

        Eivät kaikki tajua lukea kutsua oikein...vaikka lopusta jätettäisiin perheineen ja avecit pois, niin eipä se paljon joitain hetkauta ja paljon on myös niitä, jotka eivät näistä jutuista tiedä hölkäsenpöläystä. Myös niitä on, jotka lukevat kutsun tahallaan väärin, koska olettavat, että heidän (huutavat/mekastavat/kiukittelevat) kullanmurut olisivat automaattisesti tervetulleita joka paikkaan ja kaikkiin tilaisuuksiin.

        Entäs jos ihan soittaisit ja sanoisit (tai kirjoitat kutsuun), että koska lapsesi jo riparilta pääsi ja on jo niin "aikuinen", niin pidämme hänelle "aikuistenjuhlat" "aikuisessa" seurassa tms. Ja laita kutsuun myös hotellien/hostellien yms.majapaikkojen yhteystiedot, niin ehkäpä tästä vihjeestä ymmärtävät, että teillä ei voi yöpyä.

        Kaikilla on oikeus järjestää juuri sellaiset juhlat kuin parhaaksi näkee. Minä ainakin haluiaisin olla toivottu vieras, enkä väkisellä muodonvuoksi kutsuttu. Tosin sanoen mieluumin vaikka kutsumatta ollenkaan kuin väkisin kutsuttu.

        Oikein mukavia juhlia teille ja aurinkoista kevättä!

        on ideaa.

    • 3:n äiti

      Ei sinulla ole juhlien järjestäjänä velvollisuutta järjestää yösijaa kaikille ketä juhliin kutsut. Tulevatko kaikki vieraat todella niin kaukaa, että heille pitää järjestää majoitua? Luulisi, että suurin osa vieraista ymmärtää, että tuollaisiin juhliin tulee muitakin, joten ymmärtävät olla tarjoutumatta yökylään. Kerro yösijan kyselijöille, että juhliin on kutsuttu niin paljon ihmisiä, että sinulla ei riitä energiaa yövieraiden pitämiseen, joten jos tarvitsee paikkakunnalta yösijan, voi ottaa yhteyttä esim. paikalliseen majoitusliikkeeseen.

      Itse asiassa pienten lasten kanssa ei kannata jäädä juhlataloon yöksi, koska siellä on vaikea saada lapsia rauhoittumaan yöunille, jos juhlat jatkuvat vielä lasten nukkumaanmeno aikaan. Esim. isäni syntymäpäivien aikaan emme jääneet isäni luo yöksi vaan menimme n. 50 kilometrin päähän veljeni luo yöksi. Tämän järjestelyn ansiosta saatoimme lähteä juhlista pois siinä vaiheessa kun lapset alkoivat väsyä.

      • Ahistaa jo

        n. 500 km takaa, myös lapsi perhe, että majapaikan olisi löydyttävä. Ja toisaalta mukaavaahan se on että on myös yövieraita, haljuahan se olisi jos talo tyhjenisi heti kutsuen jälkeen.

      • älä turhia stressaa
        Ahistaa jo kirjoitti:

        n. 500 km takaa, myös lapsi perhe, että majapaikan olisi löydyttävä. Ja toisaalta mukaavaahan se on että on myös yövieraita, haljuahan se olisi jos talo tyhjenisi heti kutsuen jälkeen.

        Itselläni on jo takanapäin nuo rippijuhlat, ja meille tuli kaukaisimmat vieraat 600km päästä, ja olisin kyllä järjestänyt heille yösijaa, mutta he olivat sitä mieltä,
        että hehän ovat tulleet vain tälläkertaa juhliin ja on aika poistua kun juhlat on ohi, ja he ajoivat samalle päivälle takaisin ,
        samoin olemme itse myös tehneet, miksi tuottaa isäntäväelle turhia ongelmia kuinka saada kaikki vieraat sijoitettua yöksi..myöskin kun meillä on ollut muita suurempia juhlia käytäntö on ollut sama...itse kyllä tykkäisin jos vieraat jäisivät yöksikin... pidän juhlien laitosta ja leivon ja kokkaan kaiken itse... moniahan voi jo etukäteen tehdä pakkaseen ...jos sinusta tuntuu ettet jaksa niin isoja järjestää niin kutsu vain ne kummit ja sukulaiset joiden kanssa olette tekemisisä ja rajaa kaikki muut pois,
        niin saat supistettua vieraat ehkä pienempään ryhmään,eihän niiden juhlien tarvitse isot olla ..monesti pienet juhlat ovat paljon mukavammat ja mieleen jäävät kuin isot joissa ei edes ehdi kaikkien kanssa seurusteleen.....

      • Ahistaa jo
        älä turhia stressaa kirjoitti:

        tein tänään suunnitelmia/invertaariota.
        Meinaan ehottomasti tilata kakut leipomosta se on ainakin selvää. Ja pyytää jos vaikka mieheni veljen tyttö tulisi avuksi kaatamaan kahvia tsm.

      • Ahistaa jo
        älä turhia stressaa kirjoitti:

        Itselläni on jo takanapäin nuo rippijuhlat, ja meille tuli kaukaisimmat vieraat 600km päästä, ja olisin kyllä järjestänyt heille yösijaa, mutta he olivat sitä mieltä,
        että hehän ovat tulleet vain tälläkertaa juhliin ja on aika poistua kun juhlat on ohi, ja he ajoivat samalle päivälle takaisin ,
        samoin olemme itse myös tehneet, miksi tuottaa isäntäväelle turhia ongelmia kuinka saada kaikki vieraat sijoitettua yöksi..myöskin kun meillä on ollut muita suurempia juhlia käytäntö on ollut sama...itse kyllä tykkäisin jos vieraat jäisivät yöksikin... pidän juhlien laitosta ja leivon ja kokkaan kaiken itse... moniahan voi jo etukäteen tehdä pakkaseen ...jos sinusta tuntuu ettet jaksa niin isoja järjestää niin kutsu vain ne kummit ja sukulaiset joiden kanssa olette tekemisisä ja rajaa kaikki muut pois,
        niin saat supistettua vieraat ehkä pienempään ryhmään,eihän niiden juhlien tarvitse isot olla ..monesti pienet juhlat ovat paljon mukavammat ja mieleen jäävät kuin isot joissa ei edes ehdi kaikkien kanssa seurusteleen.....

        vastanneille. Olo oli kuin painekattilalla, huh, huh nyt helpottaa jo sain hyviä vinkkejä kiitos niistä.

      • tavallisesta perheestä
        Ahistaa jo kirjoitti:

        vastanneille. Olo oli kuin painekattilalla, huh, huh nyt helpottaa jo sain hyviä vinkkejä kiitos niistä.

        Ei mitenkään ilkeästi, mutta tuntuu, että teet nyt asiasta vähän liian suuren ongelman. Parikymmentä henkeä ei ole niin hirmu suuri porukka, varsinkin jos saat järjestettyä, että vain yksi perhe jää yöksi. Listaat vain asiat mitä tarvitsee tehdä ja milloin. Mieti mistä hankit tarjottavat, arvioi paljonko tarvitsee (kannattaa ottaa vähän reilusti niin ei tarvitse hermoilla) ja milloin ne pitää hankkia. Pyydä joku avuksi. Jos joku homma menee pieleen, niin ei se ole niin vaarallista.

        Olen perheestä, jossa ihan muuten vaan saattaa olla kymmenen henkeä syömässä ja kaikissa rippi- ym juhlissa on ollut 30-70 henkeä, eikä se mielestäni ole edes ollut paljon. Kyllä se siitä menee.

    • Anonyymi

      Yli 40 pyydetty 7 tulossa... nuori ajattelee, ettei häntä arvosteta ... laiskoja ja pa sukulaisia, kun ei bensaan muka ole varaa mut tupakka maistuu...

    • Anonyymi

      Rippijuhla on kirkollinen tapahtuma,jota edeltää rippikoulu.
      Miteä ihmeen juhlia en päättymiseksi tarvitaan. En ole ikinä käsittänyt, miksi ripillepääsy on noin hirveän stressin aiheuttaja.
      Rippilahjat ja sukukokoukset ovat kaamea rasite perheelle, ihan turhaan.
      Lapsille rippijuhlissa on tärkintä, kuinka monta lahjakorttia tai viiskymppistä tuli sukulaisilta.
      Sekö on rippikoulun ja ripillepääsyn tarkoitus.
      Kannatan, että jätetään mokoma käymättä. Tai tarvitseeko asiasta sen kummemmin suvulle mainostaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe