Vetäkää ne vitun savunne jossain muualla,ette taida tajuta savun menevän toisiin asuntoihin kun laitatte sen oman ovenne kiinni ettei savu vain pääse kotiinne.
Eipä silti,haisette tupakalle jo metrien päästä vaikkei kotiinne sitä savua tulisikaan mutta menkää vetämään se syöpäkääryleenne jonnekin muualle parvekkeelta koska ne perheet joissa ei polteta eivät myöskään halua haistella kärsäheinäänne.
Ja hei,räkiminenkin parvekkeelta on kielletty.
Nyt kun on kesä tekin tarkenette vedellä imupatukkaanne ulkona,siihen kai kunto vielä riittää.
Parveke röökaajat
5
163
Vastaukset 5
- Anonyymi
Tupakanpolttoon En ota kantaa, mutta. Kielenkäyttöön ja kirjoitusasuun otan. Ihan käsittämätöntä tekstiä. Ei kai kukaan itseään kunnioittava hoida asioita, tai tuo mielipiteitään esille raivoamalla. Eihän sillä lailla saa aikaiseksi mitään, eikä pysty viemään asiaansa ja mielipidettä eteenpäin. Ota asianosaisiin yhteyttä, kerro rauhallisesti heille kasvokkain mielipiteesi tupakoinnista taloyhtiössäsi. Kerro miten se häiritsee ja hakekaa yhdessä ratkaisu asiaan. Epäilen, että jos hoidat asioitasi räyhäämällä, muut pitävät sinua, anteeksi nyt vaan, Idioottina. Kokeile, mene peilin eteen, huuda ääneen kirjoittamasi asiat, sitten mutustelet miltä tuntuu.
- Anonyymi
Ymmärtääkseni vitusta ei nouse savua.
- Anonyymi
Äläs sano. Et taida olla koskaan saanut oikeen kunnolla.
- Anonyymi
Kyllä polkiessa savu nousee montusta😷
- Anonyymi
Periaatteessa olen samaa mieltä kanssasi vaikken ihan niin kärkevällä kielellä, Jokaisen taloyhtiössä asuvan olisi hyvä ottaa muutkin ihmiset huomioon eikä puuhastella kaikkea oman mielen mukaan. Hyvä myös tutustua taloyhtiöiden yleisiin sääntöihin mihin tarvitaan lupa ja ihan vaan ymmärtää etteivät kaikki varmaan tykkää pihavahdeista jotka omineet penkit itselleen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15726Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3670Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506