mahdottomasta rakkaudesta ylipääsemiseen, jos ei ole ollut enää mitään kontaktia?
Miten kauan teillä on mennyt
Anonyymi
44569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
1-3 vuotta, mutta ovat olleet enemmän luokkaa ”järjetön ihastus”, jossa olen ihastunut johonkin pintapuolisesti kiinnostavaan ihmiseen ja kuvitellut loput (en ole ollut paljoa tekemisissä yhdenkään näistä kanssa). Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni ihan kunnolla ihastunut ”oikeaan” ihmiseen ja aion tehdä asialle pian jotain... jos pakit tulee niin päivitän tänne sitten tulevaisuudessa, kauan kesti ihastelu 😁
Kiva kuulla, toivottavasti lähestyt ihastustako. Pidän sulle peukkuja, että onnistuis yritys.
Kiitos 😊
Vuosia, mutta johtuu varmaan siitä, että toista on nähnyt ja ollut tekemisissä säännöllisesti. Lisäksi elämäntilanne on sellainen, että uusia kontakteja tulee rajoitetusti. Sekin varmaan pitää pidempiä ihastumisia yllä.
Mä löydän aina uuden mahdottoman tilalle. 😁
2-3 vuotta, siis aivan liikaa.
Kerran nuorena meni melkein neljä vuotta, mutta sen jälkeen ei ole mahdottomia rakastumisia ollut!
Ei kokemusta tällaisesta. Jonkinlainen kontakti on jokaiseen säilynyt loppuun asti vaihdellen eri ihmisten välillä perus kuulumisten vaihdosta seksiin.
Noin 1-2 vuotta siitä, kun ei ole enää ollut kontaktia. Ajan tuhlaustahan se on, mutta ei tunteitaan saa pois päältä heti kuin robotti.
Järkyttävän pitkiä aikoja😨. Miten ihmiset ajautuu noin tavoittamattomiin, noin pitkiksi ajoiksi? Ymmärrän, ettei tunteita voi sammuttaa, mutta samalla herää kysymys, onko edes tehty aloitteita tai puhuttu suoraan. Omasta epätoivoisesta Ihastumisesta pääsin eroon, kun kysyin suoraan. Ihmeen helpottavaa ja nyt elämä jatkuu.
Sepä se, kun en ole ikinä aloitetta tehnyt...
Miksi et?
8 vuotta kohta täynnä ensikohtaamisesta. Hän oli se, jota olin elämäni etsinytkin. Tunteita on ollut näihin päiviin asti, tosin muutto uudelle paikkakunnalle on tuonut vähän perspektiiviä ja nyt kyllä mietin että minkähänlaisen kontrollifriikin kanssa olinkaan tekemisissä.
Taitaa mennä kauan, voi olla että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi, vaan olihan kaunis ja raadollinenkin kokemus.
Mitä tapahtui?
Mielialat heilahteli rakkaudesta vihaan ja mustasukkaisuuteen, ei koskaan tiennyt mikä päivä on menossa....
Kuulostaa tosi lohduttomalta, ensirakkaus on monille raastava kokemus ja sillä hetkellä voi tuntua, ettei ikinä pääse yli niistä tunteista. Minä toivon kumminkin, että vähitellen saat etäisyyttä asiaan, ja tulee joku toinen nainen, joka ehkä jopa paremmin sopii sinulle, vaikka se voi tällä hetkellä tuntua mahdottomalta.
En ole kokenut mahdotonta rakkautta, suurempien rakkauksien kanssa seurustellut. En osaa etäältä niin ihastua, tunteeni vahvistuvat suhteessa.
"En osaa etäältä niin ihastua, tunteeni vahvistuvat suhteessa."
Noin minäkin luulin, mutta toisin kävi. Oli yhtäkkiä niin ikävä, etten voinut kuvitellakkaan eläväni ilman häntä. Se tunne vaan tuli. Ihan kuin olisi veitsellä leikattu auki ja sitä vaan vuotaa. Olimme ihan ventovieraita tosillemme. Sellaisia, jotka olisivat vain ohittaneet toisensa kadulla. Paitsi sitten, kun olimme samassa tilassa pari tuntia niin jokin minussa reagoi tietämättäni johonkin hänessä. Huomasin vasta päivän lopussa, että minun on pakko nähdä hänet uudelleen, että kuolisin jos joutuisin olemaan ilman. Elämä yllättää.
Miten teille kävi? Näit hänet uudelleen ja..?
No siis, huomasimme aina välillä tuijottavamme toisiamme henkeä haukkoen ja molemmat aina käännyttiin sitten noloina pois. Hän teki pari flirttiäkin kyllä. Kyseli milloin tulen uudestaan jne. Mutta kuinkas ollakkaan, eräänä päivänä hänen miehensä ilmaantui paikanpäälle. Hän oli yhtäkkiä kylmä ja tyly ja ylikorosti heterosanaa ja oli kuin olisimme vain kaksi heteroa, ihan väkipakolla vaan luuli, että voi vääntää tilanteen yhtäkkiä sellaiseksi.
Pointtina kuitenkin, mielestäni ihmisen ihastuminen tai rakastuminen ei ole tietoisen tahdon asia vaan lähinnä elämän mysteeri. Tuli varmaan hänellekin puuntakaa että olin yhtäkkiä siinä, mutta olisi voinut kunnioittaa mua omissa toimissaan ja olla ottamatta kontaktia alunperinkään kun kerta olis suhteessa. Eikä raukkamaisesti vetäytyä ja tylysti ampua mut huoneen toiseen laitaan. tai vaikka ymöhemmin pyytää anteeksi ja sanoa, ettei siinä tilanteessa keksinyt muutakaan mutta ei.
Minä olen päässyt melkein kokonaan yli omasta mahdottomasta ihastuksestani, kun meillä ei enää ole mitään yhteyttä toisiimme, niin olen saanut myös tunnetasolla etäisyyttä asiaan, mutta kyllä siinä on monta kuukautta jo mennyt, ja vähän vieläkin tykkään hänestä, mikä on hassua, kun mitään ei varsinaisesti ole edes tapahtunut.
Eipä näissä yleensä auta kuin välimatka, fyysinen, henkinen tai molemmat.
Sama! Missäpäin sinä?
Ei niin auta.
Helsingissä.
Jep. Millanen yhteys teillä aikasemmin oli toisiinne?
Tavallista juttelua vaan.
Perus😌
Mikä ihmeen perus?
Nuorten kieltä.
Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa, en ole mikään satavuotias, mutta miten se nyt tähän sopii?
Tavallista. Tai näitä tarinoita on varmasti paljon, sitä tarkoitin!
Itsellänikin juuri vastaavanlainen tilanne.
Niin varmasti onkin, ei tässä mitään erikoista ole.
Kurjaa, kyllä se vähitellen menee ohi, kun ei näe eikä kuule toisesta mitään.
Se oli myötätunnosta, tsempit. Että kuulostaa tutulta.
Kiitos, sinä olet kiltti.
Niin, toivottavasti vuodessa 😂
Skippasin myös omista someista, jos auttais.
Toivottavasti ei mene niin kauaa.
Kyllä kaikki etäisyyden pitäminen auttaa, nyt minä menen nukkumaan, hyvää yötä.
Miten pystyit siihen?
Hohphojohohhphoo