Tuolla joku valtuutettu oli surkutellut, miten Sysmän kunta on vekselivetoinen ja talous surkeassa jamassa. Joko kyseinen valtuutettu ei ymmärrä taloudesta ja tilinpäätöksestä mitään tai sitten hän tarkoituksella haluaa vääristellä asioita.
Vuonna 2019 kunta oli ottanut 1,5 miljoonalla eurolla kuntatodistuksia eli lyhytaikaista rahoituslainaa, mutta ei ollenkaan pitkäaikaista lainaa, joita oli lyhennetty noin 100 teur. Kunnan omavaraisuus oli yli 76 %, eli erittäin hyvä, lainakanta reilu 900 €/asukas. Rahaa ja rahoitusarvopapereita kunnalla oli reilu 4 milj. euroa joten kunta olisi vaikeuksitta voinut kerralla maksaa pois kaikki lyhytaikaiset velkansa ja "vekselivelkansa". Vekseleitä ei muuten nykyään käytetä lyhytaikaiseen rahoitukseen ja kunta ei tarvitse vakuuksia saadakseen lainaa. Tai kunta olisi voinut maksaa pois kaikki pitkäaikaiset lainansa ja vielä olisi jäänyt rahaa melkein 2 miljoonaa,
Tuloslaskelmassa oli rahoitustuottoja 434 teur ja rahoitusmenoja 32 teur. Poistoeroja oli taseen vastattavissa 6150 teur, joten tulevina vuosina kunta voisi tehdä tappiota tämän verran ja kattaa sen poistoerolla välttyen tappion kirjaamisesta omaan pääomaan. Edellisten vuosien voittoja on jäljellä 4,7 miljoonaa euroa eli tappion tekoon on varaa 10 milj. euroa ennen lähellekään kriisikuntaa joutumista.
Sysmän veroprosentti on ollut sama 19 % yli 10 vuotta. yhden veroprosentin korottaminen toisi kunnan kassaan noin 454 teur. Kiinteistöverot taitavat olla myös hyvin maltillisella tasolla , joten sielläkin on korottamisvaraa.
Sysmän kunnan talous ei ehkä ole niin erinomaisella tasolla kuin se on joskus ollut, silloin kun kehitysyhtiön tappioita katettiin pääomalainalla, Päijätsalon tontteja myytiin eikä tehty mitään investointeja. Kunta on nyt tullut siihen pisteeseen, että esim. kouluinvestointi on pakko tehdä, mutta ei se vie kuntaa perikatoon. Kunnan tulee tarjota tasokkaita palveluita, ei vain palo- ja pelastustoimelle, vaan myös koulutukselle ja nuorisolle. Valtuusto teki hyvän päätöksen, ei kunnan talous siihen kaadu vaikka ne, jotka eivät saaneet omaa tahtoaan ratkaisussa läpi, niin pelottelevatkin.
Sysmän "vekselivetoisuudesta"
49
1163
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä on asiaa. Kunnan talous ei vaarannu uuden koulun rakentamisen vuoksi, vaikka Kitkiöjoki ja Järvinen sekä heidän perässäjuoksijansa niin väittävät. Siitä vaan nopeasti rakentamaan.
- Anonyymi
Se rahamäärä mitä on maksettu parmacolle parakeista olisi oma koulu jo pystyssä ei sitä rahaa kannata haaskata enää siihen kahvimyllyyn se on hukaan heitettyä rahaa !
- Anonyymi
Kaks ureanuppia pitää heittää helvettiin, vähintään esiporteille. Talous olis hallittavissa, jos lopetettais paloasemien rakentaminen ja kahvimyllyily.
- Anonyymi
Kohta kaikki ulkoistettu ja sitten ostetaan palvelut takaisin suurella rahalla niin kyllä siinä velkaantuu ei suinkaan mitään säästöjä synny se on vaan sellaista utopiaa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta kaikki ulkoistettu ja sitten ostetaan palvelut takaisin suurella rahalla niin kyllä siinä velkaantuu ei suinkaan mitään säästöjä synny se on vaan sellaista utopiaa !
Niin ja olisiko aika perustaa uusi kehitysyhtiö niin saataisiin hommat rullaamaan ja palkataan hiisijärvi kehitysyhtiön johtajaksi !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja olisiko aika perustaa uusi kehitysyhtiö niin saataisiin hommat rullaamaan ja palkataan hiisijärvi kehitysyhtiön johtajaksi !
Kunnon elinkeinoasiamies olisi paikallaan kuten oli ennen kehitysyhtiötä. Kulut vähenisivät merkittävästi kun konsulttirahastus jäisi pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon elinkeinoasiamies olisi paikallaan kuten oli ennen kehitysyhtiötä. Kulut vähenisivät merkittävästi kun konsulttirahastus jäisi pois.
Valtuuston kesäkuun kokouksessa oli tehty aloite elinkeinoasiamiehen toimen perustamisesta kuntaan. Epäilen kyllä että eipä taida saada kannatusta kunnan johtavien viranhaltijoiden ja tiettyjen luottamushenkilöiden toimesta. Eli rahan lapioiminen taitaa jatkua vanhaan malliin kaiken maailman konsulteille, sekä muihin investointeihin jotka ei tuo kuntaan yhtään lisää veroeuroja, eivätkä työpaikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta kaikki ulkoistettu ja sitten ostetaan palvelut takaisin suurella rahalla niin kyllä siinä velkaantuu ei suinkaan mitään säästöjä synny se on vaan sellaista utopiaa !
Nyt selvät merkit velkaantumisesta kun aletaan jo puistometsiä myymään !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt selvät merkit velkaantumisesta kun aletaan jo puistometsiä myymään !
Pitäähän Järvisen valituksesta tulevat kulut jollain konstilla maksaa. Vuoden lisävuokra koulun suhteen tulee maksamaan kunnalle n. 1,5 milj. euroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt selvät merkit velkaantumisesta kun aletaan jo puistometsiä myymään !
Täytyyhän se paloasemakin maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyyhän se paloasemakin maksaa.
Sen maksaa vuokralla oleva pelastuslaitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen maksaa vuokralla oleva pelastuslaitos.
Eikös ne maksaneet vuokraa siitä edellisestä paloasemasta, siksikö piti uusi rakentaa. Riittääkö vuokra myös rakennuksen kunnossapitoon, vai rakennetaanko taas uusi paloasema, kun tulee remontin tarve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne maksaneet vuokraa siitä edellisestä paloasemasta, siksikö piti uusi rakentaa. Riittääkö vuokra myös rakennuksen kunnossapitoon, vai rakennetaanko taas uusi paloasema, kun tulee remontin tarve.
Ei Sysmässä kunnan kiinteitöjä korjata eikä asuntoja ainoastaan kunnan virastoa korjataan kaikki vuokraasunnot retuperällä olleet jo vuosikaudet ja sitten ihmetellään tyhjiä asuntoja ei kai niissä kukaan asu kun kaikki paikat repottaa ja lautarakenteet lahoo ! Ei muuta kuin purkuun tai sitten myyntiin puoli ilmaiseksi niinkuin rivitalot !
- Anonyymi
Erikoista on sekin, että johonkin hankkeisiin löytyy rahaa kyllä yhtään miettimättä. Vuokrakoulut, Kaislat, paloasemat (ja sen suunnittelumokista johtuvat lisätyöt poikineen), Pinxinmäet, Marinat, Suopellon satamat, pyörätiet, Napostellan ostamiset ja purkamiset, opastekyltit, jouluvalot sun muut. Puhumattakaan monet sadat tuhannet naapurikunnan valtuutetulle, jonka piti saada Sysmän kuntaan kevyesti sata uutta työpaikkaa Sysmä -rahalla ja muilla älyttömyyksillä. Kymppitonneja sinne, satojatonneja tonne. Mutta sillä sekunnilla kun aletaan puhua kouluasioista, alkaa valitus ja jurnuttaminen. Nuoramoisten koulua ollaan lakkauttamassa jonkun paperin mukaan 180tonnin säästöjen saamiseksi. Vuokrakoulun rahoilla olisi rakentanut jo reippaasti uuden koulun jos hommaan olisi lähdetty ajallaan. Ei tässä ole kyse rahasta tai sen puutteesta vaan jostain ihan muusta.
- Anonyymi
Sehän osoittaa että päättäjät eivät hallitse eivätkä ymmärrä mistään mitään kun kaikissa asioissa pitää pyytää konsultti apuun ja nämä konsultit kyllä rahan tuntee se lopputulos on kyllä täällä nähty !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän osoittaa että päättäjät eivät hallitse eivätkä ymmärrä mistään mitään kun kaikissa asioissa pitää pyytää konsultti apuun ja nämä konsultit kyllä rahan tuntee se lopputulos on kyllä täällä nähty !
Taas tämä Sysmä-ääliö väsäämässä. Kaikki välimerkit puuttuvat. Yhtä paskaa koko vuodatus.
Sanon, että Sysmän talous kestää. Verratkaapa veroprossaa, velkaa/kapita, työttömyys jne. Veroprosentti ei ole mikään pikku tekijä. Mutta jos veroja ei maksa - kuten maataloudessa - ei äyrin hinta vaikuta. Tietenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tämä Sysmä-ääliö väsäämässä. Kaikki välimerkit puuttuvat. Yhtä paskaa koko vuodatus.
Sanon, että Sysmän talous kestää. Verratkaapa veroprossaa, velkaa/kapita, työttömyys jne. Veroprosentti ei ole mikään pikku tekijä. Mutta jos veroja ei maksa - kuten maataloudessa - ei äyrin hinta vaikuta. Tietenkään.Jo vuosikymmenet on tiedetty totuus, kun tieto ja taito loppuu, niin käytetään konsulttia. Ei riitä talousasioiden ymmärtämiseen, että tietää jonkun välimerkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo vuosikymmenet on tiedetty totuus, kun tieto ja taito loppuu, niin käytetään konsulttia. Ei riitä talousasioiden ymmärtämiseen, että tietää jonkun välimerkin.
Ilmankos kusitolppien kaapelikaivannot on vielä siistimättä kun ei ole käytetty konsulttifirmaa että tiedettäisiin miten työ tehdään ja kaivuusta on jo useampi kuukausi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tämä Sysmä-ääliö väsäämässä. Kaikki välimerkit puuttuvat. Yhtä paskaa koko vuodatus.
Sanon, että Sysmän talous kestää. Verratkaapa veroprossaa, velkaa/kapita, työttömyys jne. Veroprosentti ei ole mikään pikku tekijä. Mutta jos veroja ei maksa - kuten maataloudessa - ei äyrin hinta vaikuta. Tietenkään.Älä sinä pilkunnussija itse jauha paskaa tämän verran sokeakin näkee otsallaan että mihin suuntaan kunnan talous on menossa että kyllä viimeinen sammuttaa valot !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä pilkunnussija itse jauha paskaa tämän verran sokeakin näkee otsallaan että mihin suuntaan kunnan talous on menossa että kyllä viimeinen sammuttaa valot !
Lopeta itse parkuminen ja toisten haukkuminen, sysmällä menisi oikein hyvin ilman jarrumiehiä ja kaikesta valittajia ja kyttääjiä!. Jotkut ne vaan jää aina asemalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä pilkunnussija itse jauha paskaa tämän verran sokeakin näkee otsallaan että mihin suuntaan kunnan talous on menossa että kyllä viimeinen sammuttaa valot !
Olis ollut yhteikunnalle suuri hyöty, jos isäskin olisi nussinut vain pilkkuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmankos kusitolppien kaapelikaivannot on vielä siistimättä kun ei ole käytetty konsulttifirmaa että tiedettäisiin miten työ tehdään ja kaivuusta on jo useampi kuukausi.
Ne Sysmän kusitolpat on niitä Sysmän omia monoliittejä niitä käydään ihmettelemässä että mitähän nämäkin tarkoittaa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tämä Sysmä-ääliö väsäämässä. Kaikki välimerkit puuttuvat. Yhtä paskaa koko vuodatus.
Sanon, että Sysmän talous kestää. Verratkaapa veroprossaa, velkaa/kapita, työttömyys jne. Veroprosentti ei ole mikään pikku tekijä. Mutta jos veroja ei maksa - kuten maataloudessa - ei äyrin hinta vaikuta. Tietenkään.Täällä taas kansankyntilä loistaa että oikein häikäisee ! Mistä näitä valopäitä oikein tulee !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä taas kansankyntilä loistaa että oikein häikäisee ! Mistä näitä valopäitä oikein tulee !
Kyllä se jollain terveysopin ( onkohan nykyään joku toinen nimi ) tunnilla sulle kerrotaan kunhan vähän vartut..
- Anonyymi
Mitäs se sinulle kuuluu! Painu kouluun ja opettele ensin kirjoittamaan. Muutoin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla muita neuvomaan. Paljonkos sinä muuten maksoit 2018 veroja? jos saa kysyä!!!
- Anonyymi
Kyllä se pussin pohja jo häämöttää jos tätä kouluasiaa ei saada päätökseen ja vuokrakoulusta maksetaan kallista vuokraa ei muuta kuin uutta koulua rakentamaan jo helvetinmoisella kiireellä ei sitä kahvimyllyä kannata korjata epäkäytännöllinen mätä paska ei muuta kuin purkupiha töihin tai palokunta !
- Anonyymi
Demokratiassa on 1 ääni/asukas, veronmaksulla ei merkitystä.
- Anonyymi
Jos tällä sivistymättömällä länkyttäjäjjä paistaa pussin pohja, kuten kirjoittaa, kyllä se vaikuttaa talouteen. Ei siinä yksi ääni merkkaa mitään.
Tuo sama moukka vaahtoaa, kuten pa-henkilö tekee.
Olisi aika kertoa paljonko maksaa veroja yhteisen hyvän toteuttamiseen. Epäilen, ettei maksukykyä ole! Olisi tyytyväinen, että Sysmässä maakunnan alhaisin veroäyrin hinta. Mutta kun ei maksa, vaan huutaa täällä - turhaan.- Anonyymi
Alhaisin veroayri ei auta kun valtuuston puheenjohtajakin ilmoitti valituksessaan ettei kunnan talous kestä uutta koulua.
Jos olisi järkevää taloudenhoitoa niin olisi jo vuosia sitten nostettu veroja ja kerätty rahaa kassaan uutta koulua varten, koska kaikki kunnan johdossa tiesi että uusi koulu rakennetaan.
Nyt sitten tapellaan ja kehutaan kuinka on alhainen veroprosentti ja se näkyy KAIKESSA kunnan toiminnassa kun ei ole tuloja ei voida mitään korjata perusteellisesti tai uudisrakentaa.
Viimeisin esimerkki on Keskustien korjaus, vuosia sitten piti koko tie tehdä uudelleen ei löytynyt rahoja, sitten piti uusia päälyste, ei löytynyt rahoja, nyt korjattiin osittain paikkaamalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alhaisin veroayri ei auta kun valtuuston puheenjohtajakin ilmoitti valituksessaan ettei kunnan talous kestä uutta koulua.
Jos olisi järkevää taloudenhoitoa niin olisi jo vuosia sitten nostettu veroja ja kerätty rahaa kassaan uutta koulua varten, koska kaikki kunnan johdossa tiesi että uusi koulu rakennetaan.
Nyt sitten tapellaan ja kehutaan kuinka on alhainen veroprosentti ja se näkyy KAIKESSA kunnan toiminnassa kun ei ole tuloja ei voida mitään korjata perusteellisesti tai uudisrakentaa.
Viimeisin esimerkki on Keskustien korjaus, vuosia sitten piti koko tie tehdä uudelleen ei löytynyt rahoja, sitten piti uusia päälyste, ei löytynyt rahoja, nyt korjattiin osittain paikkaamalla.Keskustien päällyste ei ole ainoa ongelma. Kadun alla on paljon infraa, vesi- ja viemäriputkia, jotka ei enää kohta kestä kun katu on raskaan liikenteen pääreittiä ja saviselle maalle rakennettu. Entäpä kunnan jätevesilaitos, joka alkaa olla korjausikäinen. Kustannukset yhden arvion mukaan 4-6 miljoonaa.
- Anonyymi
Kyllä v... a niin paljon kun veroeurojani käytetään hutiloiden milloin konsultteihin ja kusitolppiin, selvitysten selvityksiin ja nyt viimeisenä vaalikelpoisuuden mitätöimiseen ja sekään ei mene niin kuin m& m srömsössään luulee. Kyllä ne kuule vero€ kelpaa muille kunnille. Turhan usein nykyään kuulen muutoista. Kerrassaan törkeää kunnan m&m kaksikon käytöstä jo vuosia lytätä kouluhankkeen etenemistä. Ensin tunkee m kouluhanketyöryhmään ja sitten hidastaa sitä loputtomasti, kun aletaan vaatia asiaa selvitettaväksi ja päätetään mihin koulu rakennetaan niin jatkaa vain itsepäistä lasten vihaamista m ja jarruttaa aivan mielivaltaisesti kunnan päätöksentekoa. Ettekö nyt sokeat näe että sysmän seniilit luulee että maailman loppu tulee? No ei tule ja onneksi on elämää m& m jälkeenkin.
- Anonyymi
Sysmässä on todella vähän todellisa veronmaksajia. Suurin osa saa palkkansa jotain kautta valtion kassasta.
- Anonyymi
Tällaisia aivovauriohuutaajia, jotka eivät osaa edes kirjoittaa asiaansa. Kyllähän se yhteiseen kassaan tarkoitettu verojen maksu taitaa olla harvinaista Sysmässä. Vanhastaan jo. Tukia mangutaan. Ympäristöä, kesantoa, katokorvausta, emosikoja jne. Kaikki valtion kassasta. Kiittäisi tuo räksyttäjä, että saa limppua "luukkuunsa".
- Anonyymi
Sysmähän voisi ottaa nyt käyttöönsä ne Sysmärahalla saadut tuotot !! Aikanaan J, M ja M hehkuttivat kuinka Sysmäraha tuo Sysmään tuloja ja työpaikkoja. Ottakaa nyt kunnanjohto nuo voitot käyttöön niin saadaan uusi terve koulu Sysmään.
- Anonyymi
...niin saadaan uusi terve koulu Sysmään. Kyllä Sysmään uusi koulu tarvitaan kuten edellä olevasta raapustuksesta taas nähdään. Apukoulun tasoa kirjoittajan kirjalliset avut (ei edes kyvyt!).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...niin saadaan uusi terve koulu Sysmään. Kyllä Sysmään uusi koulu tarvitaan kuten edellä olevasta raapustuksesta taas nähdään. Apukoulun tasoa kirjoittajan kirjalliset avut (ei edes kyvyt!).
Tuska raastaa sekoomuslaista.
- Anonyymi
Ja Vuorinen rakentaa.
- Anonyymi
Niin tuolla "joku valtuutettu"....jne. Hei, pitäkää huoli vain omista vekuistanne, kyllä kunta pärjää. Ja "joku" valtuutettu puhuu, mistä helvetistä se joku tietää mitään taloudesta!
Vekseleitä ei enää ole, vai onko aloittaja onnistunut saamaan sellaisen viinan hakureisullaan.
On tärkeä huoli pässinpäällä. Opettelisi edes kirjoittamaan itse!- Anonyymi
Nykyajan vastine vekselille on kuntatodistus:
”Kuntatodistus on tarkoitettu lyhyisiin, laina-ajaltaan vähintään yhden päivän ja enintään vuoden mittaisiin lainoihin. Kuntatodistus on riskienhallintaväline mahdollisten rahoitusriskien hallintaan. Kuntatodistusohjelma on maksuton luottolimiitti limiitin nostoon asti. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan vastine vekselille on kuntatodistus:
”Kuntatodistus on tarkoitettu lyhyisiin, laina-ajaltaan vähintään yhden päivän ja enintään vuoden mittaisiin lainoihin. Kuntatodistus on riskienhallintaväline mahdollisten rahoitusriskien hallintaan. Kuntatodistusohjelma on maksuton luottolimiitti limiitin nostoon asti. "Noin se menee. Osaako nämä palstan ”viisaat” kertoa mikä se onkaan kunnan kassatilanne. Monenko päivän käyttötalouden hillot purkista löytyy? Koskahan kunta ottaa seuraavan kuntatodistus ”vekkulin”, ja sitä seuraavan, ja taas seuraavan maksaakseen edellisen. Taisi valtuutettu olla oikeassa kunnan vekselivetoisuudesta, ja se näyttää eräitä kirvelevän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin se menee. Osaako nämä palstan ”viisaat” kertoa mikä se onkaan kunnan kassatilanne. Monenko päivän käyttötalouden hillot purkista löytyy? Koskahan kunta ottaa seuraavan kuntatodistus ”vekkulin”, ja sitä seuraavan, ja taas seuraavan maksaakseen edellisen. Taisi valtuutettu olla oikeassa kunnan vekselivetoisuudesta, ja se näyttää eräitä kirvelevän.
Ja sitten linkki kuka sanonut tai muu selvitys. "Tuolla joku valtuutettu oli surkutellut, miten Sysmän kunta on vekselivetoinen ja ...."
Jos ei selvitystä, väite valetta! Näitä "jokuja" on Sysmässä navetat väärällään. Hihiiiiiiiiiiiiiiiii... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten linkki kuka sanonut tai muu selvitys. "Tuolla joku valtuutettu oli surkutellut, miten Sysmän kunta on vekselivetoinen ja ...."
Jos ei selvitystä, väite valetta! Näitä "jokuja" on Sysmässä navetat väärällään. Hihiiiiiiiiiiiiiiiii...https://m.youtube.com/watch?v=W0Q6HuUmWM0
Noin tunnin kohdalla valtuutettu Bruun mainitsee avainsanat #vekseli ja #kuntatodistus
- Anonyymi
Aloittajan kannattaisi lukea tilinpäätöksestä myös konserniosuus. Saattaisi auvoisuus saada pienen kolauksen.
- Anonyymi
Ei Sysmän kunta ole vastuussa konserniyhtiöiden veloista ellei ole taannut niitä tai antanut muuta vakuutta. Vuodenvaihteen kassallanne selviää kun lukee tämän ketjun aloituksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Sysmän kunta ole vastuussa konserniyhtiöiden veloista ellei ole taannut niitä tai antanut muuta vakuutta. Vuodenvaihteen kassallanne selviää kun lukee tämän ketjun aloituksen.
Arvaappa huvikseen mikä ne on taannut.
- Anonyymi
PIKA-ANALYYSI:
Sysmän nykyisyyden ja tulevaisuuden suurin uhka on asukasmäärän lasku eikä "velkaantuminen" monien jo epäonnistuneesti tehtyjen ja tulevien peruspalvelu investointien kuten tahallisesti viivytetyn uuden koulun rakentamisen takia - koska velkaantuminen tulee olemaan väistämätöntä joka tapauksessa väestökadon takia.
Sysmän kunnan vuoden 2019 tilinpäätös ei kerro mitään Sysmän tulevaisuudesta.
Vuonna 2000 asukasmäärä oli 4915. Nyt vuonna 2021 asukkaita on noin 3500. Syy asukasmäärä laskuun on ikääntyminen (kuolleisuus) sekä muuttotappio. Ikääntymisen takia myös syntyvyys on erittäin matala. Eikä uusia lapsiperheitä ei muuta Sysmään asumaan.
Lapsiperheille ei ole Sysmässä tai lähialueilla työpaikkoja, ei sopivia asuntoja, koulutus mahdollisuudet on niin ja näin, lukio on jatkuvan lakkautusuhan alla eli perheellä on edessä muutto muualle joka tapauksessa, harrastusmahdollisuuksia on Sysmässä kolme, viinanjuonti/huumeidenkäyttö tai tietokonepelien pelaaminen tai molemmat.
Kokoajan KIIHTYVÄN ikääntymisen (kuolleisuuden) ja muuttotappion takia vuonna 2030 Sysmän asukasmäärä on voinut romahtaa 2500 tai jopa 2000 asukkaaseen. Untergang.
TYÖLLISYYDESTÄ: Sysmän nykyisestä 3500 asukkaasta noin 1000 - 1500 käy töissä ja maksaa kunnallisveroja. Heistä 1/3 osa työskentelee joko suoraan tai välillisesti kunnan palveluksessa. Terveydenhoidossa, koulutuksessa jne. He eivät maksa nettoveroja. Heidän palkkansa maksetaan verovaroista. He tekevät erittäin tärkeää ja arvokasta työtä, mutta kuntataloudellisesti he ovat meno eikä tuloerä. Todellinen nettoverojen maksutaakka kaatuu maksimissaan noin 500 -1000 yksityisen sektorin työpaikoissa työskentelevälle/yrittävälle asukkaalle, jotka voivat Sysmäläiseen korruptioon ja alamäkeen kyllästyneenä nostaa kytkintä koska tahansa. He ovat vapaita vetämään omat johtopäätöksensä.
VEROISTA JA VELKAANTUMISESTA: SOTE/MAKU uudistuksen myötä kunnallisverotus muuttuu ja painetta kunnalliseen päätökseen jäävän pikkuriikkisen veroäyrin nostoon on, MUTTA veroäyrin ja kiinteistöveron nosto ei tuo kasvata edellä mainitusta syistä Sysmän kokonaisverokertymää vaan laskee sitä, joka taas johtaa kasvavaan velkaantumiseen (syömävelanottoon).
Mitä korkeampi verotus sitä matalampi kokonaisverokertymä.
Mitä korkeampi verotus sitä korkeampi ja nopeampi velkaantuminen. Katsokaa mitä esimerkiksi Lahden kuntataloudessa tapahtuu. Kaupunki on käytännössä konkurssissa.
Sysmä on koulukirja esimerkki siitä että verojen nosto ei tule kasvattamaan kokonaisverokertymää, kuin ehkä aivan hetkellisesti. Kun veroja aletaan nostamaan vuosittain yksityisellä-sektorilla työskentelevät ihmiset muuttaa muualle. Samalla velkataakka kasvaa. Kun velkaantuminen kasvaa, yksityisellä-sektorilla työskentelevät ihmiset muuttaa muualle. Kukaan ei halua asua selvitystilassa olevassa kunnassa jonka verot nousee ja peruspalvelujen taso laskee.
MITKÄÄN VEROJEN NOSTOT EI TULE KATTAMAAN SYSMÄN IKÄÄNTYMISESTÄ JOHTUVAA MENOJEN KASVUA = VELKAANTUMISTA.
Asukasmäärän jatkuva lasku johtaa myös omaisuusarvojen laskuun. Sysmästä saa kohta taloja ja asuntoja eurolla. Harva nuori, yrittäjä tai urallaan eteenpäin pyrkivä ihminen haluaa asua taantuvalla paikkakunnalla. Sysmässä heidän elämä ei mene eteenpäin vaan taaksepäin.
Etätoitä voi tehdä "missä tahansa" - mutta ei kuitenkaan millä verotaakalla ja peruspalvelujen alasajolla tahansa. Etätyöntekijäkin tarvitsee perheelleen koulutus ja terveydenhoitopalveluja ja kunnossa pidetyt ajoväylät, kuten kaikki muutkin.
TILANNE: on todellakin näin synkkä. Onko tilanteesta mitään ulospääsyä? Pystyykö Sysmä tekemään asukas kehityksessä U-käännöksen, muuttotappio kunnasta muuttovoitto kunnaksi jossa asukasmäärä kasvaa nopeasti, mieluiten työssäkäyvillä lapsiperheillä?
Tuskin, ainakaan nykyisen kunnanjohtajan ja valtuutettujen toimesta. Tietääkseni askukasmäärän laskua ja sen kasvattamista ei ole edes huomioitu Sysmän uudessa vuoteen 2030 ulottuvassa kuntastrategiassa.
Kansainvälisesti onnistuneita ratkaisuja on olemassa, mutta niiden toteuttaminen vaatisi viisautta, yksimielisyyttä ja rohkeutta jota Sysmästä ja ehkä koko Suomesta ei löydy. Valitettavasti.
Sysmässä on kaunis luonto ja mukava mökkeillä, mutta Sysmä on ja tulee olemaan omille asukkailleen yhä huonompi paikka asua. Yläasteelta tai lukiosta valmistuvan nuoren tulee pyrkiä muutamaan Sysmästä muualle jatko-opiskelemaan ja töihin, näin on ollut toki aina. Tästä kehityksestä voi toki syyttää myös Suomen hallituksia, mutta lopulta jokainen vastaa itse omasta ja oman paikkakuntansa tulevaisuudesta. Niinhän se on yritystoiminnassakin. Jotkut pärjää ja jotkut ei. Pelisäännöt on kaikille samat.- Anonyymi
Toivottavasti ”vika” analyysi..
- Anonyymi
Umpitorven analyysi. Ensin toteaa syyt juuri niin kuin ne ovat, sitten syyttää niistä kunnanjohtajaa ja valtuutettuja. Ei halleluja sun älysi valoa. Valtuutettujenko täällä täytyisi sinun oppiesi mukaan ryhtyä puuhastelemaan satiinilakanoilla ja lisäämään syntyvyyttä. Pistät sinäkin vaan sen vaatehuoneen tietsikan kiinni ja kiipeät akkas keholle, ja jos et osaa niin menet vaan ja kysyt rohkeasti neuvoa, kyllä pojat neuvoo, ne osaa. Ja tulee näyttämään vaikka mallisuorituksen jos et muuten opi. Ei muuta ku housut kinttuun ja kuntalaisia värkkäämään, hopihopi äläkä jahkaile siinä!
- Anonyymi
Talkoot on hyvä ajatus, eiks vaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743560
- 2012962
- 252850
- 492738
- 222634
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412435Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2442075Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241867- 431783
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1691740