Matti Vanhasesta valtiovarainministeri ja Katri jatkaa viisikossa valtiovarinhoitajana.
Miksi noin viisikko ei halua Matti saunailtoihin, Matti voi nukkua ruususen unta sillä aikaa kun asioista päätetään saunan lauteilla.
Katri Kulmunista valtiovarainhoitaja
13
124
Vastaukset
- Anonyymi
Valtiosäännön vastainen järjestelyajatus.Kulmuni jatkaa kansanedustajana!
- Anonyymi
Valtiosäännön mukaan voidaan sopia kunhan ei rikota perustuslakia.
Hallitukset ovat aina käyttäneet "asiantuntijoita" eri tehtäviin voisi olla jopa Puumala, mutta hänellä kyvyt eivät riitä edes rakantamaan tuomon tupaa.
Vaikka Kulmuni jatkaa kansanedustajana niin ei mikään estä sitä, että hänet valitaan valtiovarainhoitajaksi.
- Anonyymi
Matti voi ottaa torkut lautakasan takana, kyllä naiset hoitaa hommat.
- Anonyymi
Nyt olisi kyllä viineinkin ollut aika kaivaa Väyrynen puikkoihin. Keskustan kannatusta ei tällä pelillä pelasta enää mikään.
- Anonyymi
Väyrynen veisi eduskunnan lappiin poroja paimentamaan.
- Anonyymi
Realisti sen taas tiesi ja ennusti oikein eli Lintilästä tuli valtionvarainministeri.
- Anonyymi
On se vaan kova poika ennustamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se vaan kova poika ennustamaan.
Kiitos börje, rakas rakas rakas! Hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Minulle Vanhasen valinta oli yllätys. Hän tuo hallituspolitiikkaan Ahon ja Sipilän jotka olivat Vanhasen kanssa edellisen hallituksen "pääideologeja". Vanhanen itse oli Bernerin ministeriyden kummina.
Toivon, että "lautakasa" tulee nyt viimeinkin selvitettyä, ehkä vihjeen antaja on jo eläkkeellä ja uskaltaa tulla esiin. - Anonyymi
Sehän on sama, jos demareiden edustajana viisikossa olisi puolueen puheenjohtaja Antti Rinne eikä pääministeri Sanna Marin.
- Anonyymi
Keskipohjanmaa lehdessä, huuto haudan reunalta.
Pekka Lindholm Perho toivoo pakkaspäiviä ja vanhaa ns. hyvää joka oli kuitenkin täyttä paskaa.
Kulmini ja muut naiset ovat toimineet sillä teholla, että Vanhaset ja muut eläkeikäiset olisivat kuolleet omaan sontaansa.
Olen kohta 80 v ja tiedän että vanhuus ei välttämättä tuo viisautta vaan ainoastaan erilaisia vaivoja jossa päivittäin on tarpeeksi tekemistä.
Kuunnelkaa Vanhasen omaa, vikoja on enemmän kuin 40 luvun fordissa.
- Anonyymi
Kulmunat ja sitä rataa
- Anonyymi
Kulmunia ohjeistettiin eroamaan, ettei olisi tullut savustetuksi. Keskustalle edullisempi ratkaisu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822