(= työtä ulkomaalaisille alihankkijoille) ja kuulostaaa siltä,
että jaetaan eri tarvitsijoille seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista
ja takki on auki kaikille halukkaille. Hallitukset voisivat tulla alas "norsunluutorneistaan" tavallisen pieneläkeläisten ja muitten vähätuloistenkin arkeen ja luopua vähäksi aikaan muutamista turhan korkeista tavoitteistaan.
Esimerkiksi joistakin ympäristö- ja ilmastotavoitteistaan.
Pienituloisimmat eivät ole pystyneet "paskalakia" täytäntöönpanemaan vielä
ja tulossa on toinen tavoite vuosikymmenen loppuun mennessä:
Fossiilisen öljyn käytöstä luovutaan.
Pientalon lämmitysmuodon vaihto
sähkölämmitteiseen maksaa 4500-6500 euroa,
sähköpatterilämmitykseen 5200-8000 euroa,
ilmavesilämpöpumppuun 9000-19000 euroa
ja maalämpöön 13000-29000 euroa
(Arviot on Ympäristöministeriön).
Viime vuonna EU-maissa Balkanilla käydessäni yleisimmät
lämmitysmuodot olivat halot ja koksi.
Mikä ihmeen kiire meillä on kiristää pienituloisten toimeentuloa ?
Jos hallitus on asettanut ympäristötavoitteet, jotka menevät yli eläkeläisen maksukyvyn, voisiko siitä velkarahasta "elvyttää" köyhimpien "ympäristötekoja",
kun köyhimmillä ei ole itsellään varaa "elvyttää".
nm. Desing-paskakaivo
Velkarahalla rakennetaan Design-museoita yms.
35
178
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus perustanee 200 miljoonan ilmastorahaston. Ehkä sieltä pieneläkeläinen saa pitkäaikaista lainaa hallituksen ilmastotavotteitten saavuttamiseen ?
- Anonyymi
Mikä ei mene elämiseen menee sitten mihin menee. Näin sanovat ekonomit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ei mene elämiseen menee sitten mihin menee. Näin sanovat ekonomit.
Jos ei jää elämisen kulujen jälkeen jää mitään,
milläs hankit paskakaivon tai muutat lämmitysjärjestelmääsi.
Puoli miljoonaa eläkeläistä Suomessa on eläkeläisköyhiä,
joista jotkut joutuvat valitsemaan mitä syövät, että saavat lääkkeensä irti.
Leipäjonot kasvavat.
EU onneksi avustaa Suomen köyhiä, mutta se apu saavuttaa hyvin harvan.
Harva tietää mitä kautta sitä apua on saatavissa, mikä on jakelukanava.
Hallitukselle ei näitä köyhyysrajalla ja sen alapuolella olevia ihmisiä ole olemassakaan,
kun lakejaan säätävät. - Anonyymi

kun lakejaan säätävät.Ei ekonomit investoisi tuottamattomiin kohteisiin. Koulutukseen pitäisi investoida talouden osalta. Verotukselle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sen alentaminen, samoin työn sosialistiset kustannukset alas.
- Anonyymi
Rahalla rällätään ja laaditaan lakeja, joita köyhimmät ei pysty toteuttamaan.
Älytöntä. Sakkouhka päällä, jos ei paskakaivoa laitatuta.
Aikaraja on jo ummessa.
Yksikin raukka eläkeläinen oli joutunut ottamaan 10000 lainan,
todeten, ettei ehdi eikä pysty sitä koskaan maksamaan
ja pankki vie kai sitten aikanaan talon, tontin ja paskakaivon.- Anonyymi
Ekologinen ekonomi hippi käy puuceessä.
- Anonyymi
Ennestään huonossa asemassa olevien kurittaminen jatkuu kohta rankemmin.
Valtion on saatava saatava valtavat maksetuksi. Leikkuri vie heikommassa asemassa
olevilta ensimmäisenä.
Ruokajonot pitenevät, ihmiset velkaantuvat, ovat joutuneet suurempiin vaikeuksiin.
Hyvinvointivaltio on olemassa vain niille hyvin toimeentuleville,
jotka eivät oikeastaan edes sitä tarvitse.
Niille, jotka sitä tarvitsisivat ei ole hyvinvointivaltiota.
Eikö giljotiinille mitään muuta kohdetta koskaan ole kuin vähäväkisimmät,
Giljotiini leikkaa armotta aina heiltä.
Kepun tavoite on nostaa taas kohta eläkeikääkin.
Miten olis yrittää tehdä jotain järkevää nuorempien työllistymisen hyväksi ?
Miten olis jos eivät käyttäisi orjatyövoimaa vaan maksaisivat oikeaa palkkaa suomalaisille ?
Kepulaiset on kaksinamaisia. - Anonyymi
Desing-museon ylläpitokustannukset syövät valtion varoja kymmenillä miljoonilla
vuodessa. Ei se elvytä mitään.- Anonyymi
"Kulttuuri-ihmisiä" on pakko miellyttää, kun ne on niin kärsineet koronalamasta.
- Anonyymi
Rakentaminen antaisi työtä monelle, mikä olisi mielekkäämpää kuin kortistosta palkan hakeminen. Kyllä Suomesta löytyy hyviä rakentajia.
- Anonyymi
Työt kilpailutetaan ja voittaja on latvialainen tai eestiläinen yms. alihankkija,
halpatyövoima voittaa, ei suomalaiset hommia saa.
Sunnuntain ratoksi kun ei parempaa tekemistää aivan tarkoituksella etsitään valituskohteita, kummaa porukkaa.
Marin radion pääministerin haastattelun tunnilla manihti, eläkäleläisten on turha odottaa eläkkeisiin mitään korotuksia lähivuosina.
Aivan oikein eivät tarvitse, soisin tuntuvaa veronkorotusta työeläkkeisiin ja tukeja voisisi tarkastella mielummin alaspäin.- Anonyymi
Vähätuloisimmat eivät pärjää ilman tukiaan.
- Anonyymi
Nyt virus on rahsstettu ylöskanttiin
Alkaa velkarahan sisäänveto
Markkina on varmaan ylimyyty
Siis täytyy rahastaa ulos jotta voi jotain ottaa sisään kun velkaraha alkaa velloa
Sitten on tämä vanha
Milloin ilmoitetaan että on rokote
Milloin Kiinan elvytys alkaa
Silloin ei saaolla ulkona - Anonyymi
Kiitos Antille viiskymppisestä. Se tuli kreivin aikaan.
- Anonyymi
Velkarahalla Design-museota ja oikeuskansleri moitti hallituksen ensimmäisen vaiheen koronatukien kohteita poliittisin perustein valituiksi.
Samat poliitikot näiden takana. Arvaa mitkä.........- Anonyymi
Virkamiehet eivät saa (uskalla) julkaista tarkkoja laskelmia, mitä matut ovat tulleet Suomelle maksamaan, sekä mitä ovat kuukausikulut makoilusta yhteiskunnan piikkiin.
Iso on summa, ja sitä voi vain arvailla. Kaikki.vielä velaksi, jota palstan suvakkeja ei tunnu huolettavan.Iloista antajaa ---. - Anonyymi
Jos tarkoitit nykyistä hallitusta niin metsään meni, renkaat pyörii vieläkin:)))
- Anonyymi
RKP halusi Desing-museon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP halusi Desing-museon.
Minkä niistä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä niistä ?
Helsinkiin uuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinkiin uuden.
Helsingissä on jo kaksi desing museota.
Ampparin politiikka osiosta luin kuinka Halla-kauhistelee turvapaikanhakijoiden tulvaa suomeen, etenkin kun hallitus haluaa heitä suomeen.
Ja paskat, Halla-aho valitellut pitkin kuluvaa vuotta ettei tulijoita ole tullut, tulee hiukan kreikasta lapsia ja muutama al-holista.
2015 jälkeen on turvapaikanhakijoiden määrä hiipunut kuin pyy maailman lopun edellä.
Eurooppalaisittain ei meillä oo hättee, kohan H-A pelottelee kun ei osaa valtion hoitoa nii muistelee " muistatteko kun 2015 tuli matuja joka lävestä, nyt ei ne enään ' nyt ei ne enään tule pyytämälläkään "- Anonyymi
Jussi Niinistö valittu Kannuksen kaupungin johtajaksi.
Persuista eronneet olivat persujen parasta plaatua, Jussista persut uumoili suomeen uutta presidenttiä, kohtalaisen hyvä puolustusministeri, nyky persuilla asettaa olisi Ano Turtiainen puolustusministeriksi, venäjä saisi kuulla kunniansa joka johtaisi rajaselkkauksiin.- maissii
Kannukseen liittyy paljon kivoja muistoja,
siinä virtaa Lestijoki ja näin kesäkuun alussa kun sen rannoilla kukkivat tuomet, ja lämpimässä kesäillassa kun kuljeskelee kylillä... voi että... voi niitä aikoja. kun vielä olin mukana Lestijokilaakson taidepäivillä...
Kannuksesta on hyvä tietää, että sieltä on lähtöisin suomen ensimmäinen sdp pääministeri ja saanut museonkin sinne , Oskari Tokoi, siitä harvinainen mies, että sai kuolemantuomion sekä punaisilta , että valkoisilta ja kuitenkin Amerikasta avusti suomea myöhemmin... onhan se Tokoin-ranta Helsingissä, missä lie siellä...
ja toinenkin pääministeri on sieltä kotoisin, eli Esko Aho.
Onnea Vaan Jussi Niinistölle ja Kannukselle.
' - Anonyymi
maissii kirjoitti:

'Tokoinranta on Kallion kaupunginosassa.
Eläintarhanlahden pohjoisrantaa kutsutaan Tokoinrannaksi.
Tule käymään! - maissii
Anonyymi kirjoitti:
Tokoinranta on Kallion kaupunginosassa.
Eläintarhanlahden pohjoisrantaa kutsutaan Tokoinrannaksi.
Tule käymään!Kiitos kutsusta,
itääpä poiketa, näin kesäaikaan on varmaan houkutteleva paikka
niin helsinkiläisille kuin meille turisteille tuppukylistä.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokoinranta on Kallion kaupunginosassa.
Eläintarhanlahden pohjoisrantaa kutsutaan Tokoinrannaksi.
Tule käymään!Tokoinranta tunnettiin aikoinaan nimellä ''hampparilaakso''
- Anonyymi
maissii kirjoitti:
Kannukseen liittyy paljon kivoja muistoja,
siinä virtaa Lestijoki ja näin kesäkuun alussa kun sen rannoilla kukkivat tuomet, ja lämpimässä kesäillassa kun kuljeskelee kylillä... voi että... voi niitä aikoja. kun vielä olin mukana Lestijokilaakson taidepäivillä...
Kannuksesta on hyvä tietää, että sieltä on lähtöisin suomen ensimmäinen sdp pääministeri ja saanut museonkin sinne , Oskari Tokoi, siitä harvinainen mies, että sai kuolemantuomion sekä punaisilta , että valkoisilta ja kuitenkin Amerikasta avusti suomea myöhemmin... onhan se Tokoin-ranta Helsingissä, missä lie siellä...
ja toinenkin pääministeri on sieltä kotoisin, eli Esko Aho.
Onnea Vaan Jussi Niinistölle ja Kannukselle.
'Jussi Niinistö on synynyt Helsingissä, ei Kannuksessa.
- maissii
Onhan meillä jo design-museo ja se tekee hyvää työtä sillä saralla.
Tuntuu omituiselta pröystäillä museorakennuksilla näinä vaikeina aikoina,
ja kun tietää, että monet taiteilijat ja designeritkin ovat tosi vaikeassa tilanteessa taloudellisesti.- Anonyymi
Tokoi eli värikkään elämän, kuoli Usa:ssa ja haudattiin Suomen valtion kustannuksella 1963.
- Anonyymi
Halla-aho a-studiossa feminismistä ja yleensäkin poliittinen suuntaus ei houkuttele naisia puolueeseen.
Puolueen linja on selkeästi muukalais vihainen, rasismi kuohuttaa maailmalla joka ei tiedä hyvää puoleelle.- Anonyymi
Sinä kattelit omasta ahdistuneesta ja väritetystä näkökulmasta Hallaa .
Halla-aho ja Purra toivat hyvin esille nykyfeministien kierouden ja politisoituneet tarkoitusperät. Femakot haastavat vain sukupuolten sotaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kattelit omasta ahdistuneesta ja väritetystä näkökulmasta Hallaa .
Halla-aho ja Purra toivat hyvin esille nykyfeministien kierouden ja politisoituneet tarkoitusperät. Femakot haastavat vain sukupuolten sotaa.Feministi voi olla mies tai nainen. Feministi kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Mitä pahaa siinä on ? Eikö ole hienoa, että miehet voivat tasa-arvoisia naisten kanssa ?
- Anonyymi
Suomi-Desing on aika surkeaa tänä päivänä.
Iittala, Marimekko ja joku muu maailmanluokassa pikku pulju ei riitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788