Lieksan ja koko Suomen presidentti?

Anonyymi

Lieksalaisena minä olen hyvin huolestunut seuraavasta presidentistämme. Sama presidentti voi toimia nykyisin vain kaksi kautta. Toisin oli Kekkosen aikaan. Meillä on uuden presidentin valinta 2024. Voihan se tuntua kaukaiselta. Monta on vuotta vielä. Jos ajattelette ikuista, ymmärtänette Putinin johtamisperiaatteen. Hän tuntee itsensä immortaliksi. Samaa tietysti voi todeta tasapuolisesti toispuoleisesta Trumpista. Ihme ”hippejä” molemmat. Ja meidän tässä välissä pitää säädyllisesti tasapainoilla.
On tämä nykyinen maailmanmeno kummallista. Minullako vain ajatukset kummittelevat?
Miksi Suomessamme ei voisi rustata lakeja ihan oman kansakunnan tarpeeseen ja meidän eduksi?

16

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No perhonen. Eikös perustuslaki olisi syytä hieman muuttaa. Aikaa neljä vuotta. Matti aivan selkeästi jo piilopelin aloitti, suostumalla ministeriksi.

      • Anonyymi

        Ei perustuslakia helposti muuteta. Se on kiveen hakattu kuin Mooseksen käskyt. ✍

      • Anonyymi

        Matti Vanhasen stressinsietokyky on ylittämätön. Ehdottomasti presidenttiainesta.

        "markkinat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matti Vanhasen stressinsietokyky on ylittämätön. Ehdottomasti presidenttiainesta.

        "markkinat"

        En usko Vanhasen pyrkivän pressaksi. On yrittänyt jo muutaman kerran. Ikää on jo 64 vuotta.
        Eipä ole näköpiirissä millään puolueella kunnon ehdokkaita. Ei kai Haavistosta ole siihen hommaan, nyt on rikostutkinnassa alholin sotkujen takia. Jos olisi mies, olisi eronnut tutkinnan ajaksi, muualla maailmassa olisi erotettu. Muutenkin Haavisto on niin mielipiteitä jakava, mutta vihreille kyllä kelpaa. Ei Suomi tarvitse mitään mamuagitaattoria pressakseen. Niitä on muutenkin tarpeeksi. Haavisto oli joskus ihan eri mies kuin nyt, nyt on vain pää kallellaan säälittelevä, hymyilevä, "tykkää minusta " ‐tyyppi.
        Ketää muita on ? Konkareiden Petteri, ei kiitos, demareilla ei ketään, persuilla samoin. Vaikea keksiä ketään, kukaan ei ole toistaan kummempi, samaa massaa koko sakki. Olisiko joku nainen, joka täyttäisi vaatimukset?

        Olli Rehn. Kansainvälisestikin tunnettu ja tunnustettu.

    • Anonyymi

      Eikö "markkinat" tähänkin jonkun maailman pätevimmän vastauksen antane, sitä ei sitten sovi epäillä. Onhan se linkitettyä tietoa.

      " wihtori2 anal"

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2007....
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001495701.html

        Mutta kansan suosikki on ylivoimaisesti Pekka Haavisto.

        Hän erittäin hyvä puhuja ja erinomainen diplomaatti.
        Hän on myös minun suosikki presidentiksi.

        "markkinat"

        Kyllä nyt Pekka on munannut ja pahasti. Se vedetään vaalikampanjan aikana esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt Pekka on munannut ja pahasti. Se vedetään vaalikampanjan aikana esille.

        Pekka teki mitä hän koki omantunnon kautta virkavastuuksi. Se söi kyllä kannatusta, mutta poliittinen muisti on lyht... Hän ei ole opportunisti.

        "markkinat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka teki mitä hän koki omantunnon kautta virkavastuuksi. Se söi kyllä kannatusta, mutta poliittinen muisti on lyht... Hän ei ole opportunisti.

        "markkinat"

        Neljässä vuodessa ehtii vielä tapahtua paljon. Voi Pekasta tulla presidentti, tai Matti saa patin, tai Mari saa yllätystermiikin. Kukapa saita osaa paremmin ennustaa kuin taivaan lahjan omaava... Minä köyhä ajatteija aloittaja vain kuuntelen, luen ja katson.
        On tosi mukavaa, kun ostauduitte, ostauduitte ja lähditte leikkiin mukaan. Ehyen johonkin. Yllättävää, toisaalta. Toisaalta ei niinkään;)

        Aavistan jo tulevan. Markkinat myös helpon, kaiken kaavan mukaan aavistaa kaiken.

        Mutta: Vain nuo kaksi kättä vahvaa ja tahto armoton
        Muuta miehellä ei silloin ollutkaan
        Kuokka suosta iski vähitellen viljavainion
        Pian pelto kasvoi ensisatoaan
        Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion
        Siinä katajaisen kansan malli on
        Vaikka takatalven halla sen ensiviljan vei
        Alla pohjantähden lannistuttu ei.

        Minä: Vain osin lainaa vain. Useammin oma itseni. Ei lainattu enää. Palautettu elämään. Jotenkuten.

        Keskustapuolueen tilanne on tukala.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkiolaisuus
        Perusta on unohdettu !

        "markkinat"

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka teki mitä hän koki omantunnon kautta virkavastuuksi. Se söi kyllä kannatusta, mutta poliittinen muisti on lyht... Hän ei ole opportunisti.

        "markkinat"

        Suurin osa suomalaisista inhoaa Pekan ns sukupuolista suuntautumista. Ja päälle nämä mamut. Joten ei jatkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt Pekka on munannut ja pahasti. Se vedetään vaalikampanjan aikana esille.

        Noin sanoo perssuperssu jolla ei ajatus kiertää pienenpientä kehää, ilman toivoakaan laajemmista näkemyksistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin sanoo perssuperssu jolla ei ajatus kiertää pienenpientä kehää, ilman toivoakaan laajemmista näkemyksistä

        Korjaus edelliseen;
        Noin sanoo perusperssu, jolla ajatus kiertää pienenpientä kehää, ilman toivoakaan laajemmista näkemyksistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa suomalaisista inhoaa Pekan ns sukupuolista suuntautumista. Ja päälle nämä mamut. Joten ei jatkoon.

        Sipilä myy taloaan, hinta on 1,3 miljoonaa. Antaisi senkin matuterroristien käyttöön. Voisi saada pressan vaaleissa äänivyöryn, ainakin matuilta. Sanoi tällä viikolla, ettei rupea enää kansan kusitolpaksi, kun vv- ministeriksi kyseltiin.
        Hän siis koki pääministerinä ollessaan itsensä kusitolpaksi, kun kansa ei kaikistellen tykännyt. Pressana olisi kuitenkin kansakunnan kaapin päällä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      676
      8189
    2. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2418
    3. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2405
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1942
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      1548
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1320
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1266
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      1090
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      871
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      850
    Aihe