Minä vaan ihmettelen, että mitä varten Suhonen haukkuu entistä kansanedustaja Turpeista viime pakinassaan rasismista? Eikö Turpeinen ollut aikoinaan kommunistien kansanedustaja. Turpeinen on syntynyt 40-luvulla, osaako edes twiitata.
Saisi jo Suhonenkin rauhoittua ja lakata ottamasta kantaa politiikkaan, kun ei enää nimiäkään muista, muuta kuin Halla-ahon, Soinin ja perussuomalaiset. Niitä hän muistaa haukkua joka ainoassa pakinassaan pakkomielteen omaisesti.
Jospa hän keskittyisi taas välillä joustokaukaloon.
Vanhoja kärttyisiä ja jääriä pappoja onkin otettu oikein roppa kaupalla Forssan Lehteen kirjoittamaan. Ainoa poikkeus Erkki Virtanen, jonka kirjoituksia lukee aivan mielellään. On tietoa enemmän kun luuloa.
Suhosen suhinat
7
189
Vastaukset
- Anonyymi
Alpo Suhonen on hieno ja fiksu mies. Hänenlaisiaan tarvittaisiin täällä enemmänkin. Perussuomalaisilla olisi taas ollut hyvä mahdollisuus lisätä suosiotaan mutta he ampuvat aina vaan uudestaan itseään omaan jalkaansa jatkuvilla täysin typerillä ja mauttomilla ylilyönneillään.
Heille käy taas samalla lailla kuin aiemminkin eli ryhmästä irtaantuu ne kovimmat mesoajat omaksi joukkiokseen joka saa taakseen punaniskaisimmat juntit. Sitten seuraavaan hallitukseen haluaa mukaan jäljelle jäänyt siistitty ja kuohittu Halla-Aholaisten joukko joka onkin sinne päästyään unohtanut kaiken mistä se siihen asti piti isoa ääntä ja Soinin ja Sinisten mallin mukaan nämä sitten alkavat toimia siellä oikeiston vasarana joka nuijii köyhät ja muut vähäosaiset maan rakoon.
Jos olette panneet merkille, ei nytkään Halla-Aho ole luvannut mitään tämän maan kasvavalle vähäosaisten ryhmille vaan pääpaino on koko ajan populistisessa rajojen sulkemisessa ja maahanmuutossa. Se raha mikä em asioissa toki voitaisiin säästää, ei PS:n ollessa hallituksessa tule mitenkään siirtymään sitä äänestävien lompakoihin. PS-kannattajat saavat jälleen pettyä pahasti jos menevät halpaan ja luodun illuusion perässä.- Anonyymi
Onko nyt kiva olla kun sait taas mollata Perussuomalaisia, et ole yhtään sen kummempi itse. Anteeksi
- Anonyymi
Totta Suhonen on saanut aikaan hyviä päätöksiä, esim. makasiinin säilyttämisen.
- Anonyymi
Suhonenko sen päätti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suhonenko sen päätti?
No voi jumalauta, että semmosta sit. Maan tasalle vaan, loppuu valitukset
- Anonyymi
Kuka ihmeen Turpeinen
- Anonyymi
Tarkoitti varmaan Toropaista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696