Uutiset kertoo :
Ryhmästä erottamisensa jälkeen Ano Turtiainen ei ole säästellyt sanan säilää perussuomalaisia arvostellessaan. Turtiainen sanoi Ylelle, ettei aio itse hakea ryhmän jäseneksi takaisin.
– En ole perussuomalaisiin koskaan hakenut, vaan minut on sinne pyydetty. En jumalauta ikinä mene hattu kädessä pyytämään, että ottakaa minut takaisin. Jos sellaista pitää tehdä, se on puoluejohto, joka tulee lakki kädessä kysymään, että Ano, tuletko takaisin, Turtiainen sanoi viime perjantaina.
Viikko sitten Turtiainen ei osannut varmaksi sanoa, onko hän ehdolla ensi kevään kuntavaaleissa ja minkä puolueen listalta. Hän ei aikonut puolueloikkariksi.
– Mieluummin auon turpaani sen verran, että minut erotetaan puolueesta. Silloin en ole loikkari, Turtiainen arveli viime viikolla.
Persujen hajaannus on alkanut taas
22
127
Vastaukset
- Anonyymi
Täysin ala-arvoista, rasistista ja ihmisarvoa kunnioittamatonta ajatusmaailmaa edustaa persut! Eiköhän se natsi-saksan aika ole ollut ohi jo 75 vuotta sitten, onneksi!!
- Anonyymi
Hankamäki teki Luukkasen avustaessa kirjan persujen virallisesta naiskäsityksestä.
Jyväskyläläinen persuproffa Tapio Puolimatka jäin kiinni lapseen sekaantumisesta.
Kuka vielä väittää, että persuissa ei ole sivistyneitä oppineita miehiä? - Anonyymi
Ei kiinnosta, kepun suhmurointi kiinnostaa.
- Anonyymi
täällä kepulaiset yrittää mustamaalata muita kovalla syötöllä,mutta omapesä on aivanlevällään,yrittävät vielä vanhasen änkkykielellä jotain aikaansaada,mutta ruususenunta nukkuu keskusta pois.mutta onhan lautakasa vielä mistä kepulle arkku tehdään,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
täällä kepulaiset yrittää mustamaalata muita kovalla syötöllä,mutta omapesä on aivanlevällään,yrittävät vielä vanhasen änkkykielellä jotain aikaansaada,mutta ruususenunta nukkuu keskusta pois.mutta onhan lautakasa vielä mistä kepulle arkku tehdään,
kepu on paHA!
- Anonyymi
Kepulaisten ei tarvitse tehdä mitään, kun Persut hoitavat sekoilunsa itse.
- Anonyymi
Persut joutaa Historian romukoppaan ja ovat jo sinne kovaa vauhtia menemässä ja hyvä niin.
- Anonyymi
RUUSUSEN UNTA NUKKUU vanhanen ja kepu,lautakasa on tarpeen itse ovat tuhoon tuominneet itsensä,mutta lautaa piisaa ja rutturuusuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RUUSUSEN UNTA NUKKUU vanhanen ja kepu,lautakasa on tarpeen itse ovat tuhoon tuominneet itsensä,mutta lautaa piisaa ja rutturuusuja.
PS on ainoa aitosuomalainen kansanliike joka ei ole heti jakamassa suomalaisten verorahoja ulkomaille
- Anonyymi
Kyllä leviää niinkuin Jokisen eväät Persulauma on ne sen verran tyhmää porukkaa ja näkeehän sen edustaja porukastakin millaisia ääliöitä ovat.
- Anonyymi
Toisaalta se on niinkin että ihan sama mitä siellä nahkurin orsilla tekevät. Hallitukseen persut eivät enää pääse, mikään muu puolue ei lähde rasistisen puolueen kanssa samaan hallitukseen. Että silleen.
- Anonyymi
Onneksi sitä ei kepuleiden ja punaviherkaartilaisten huutoäänestys päätä.
- Anonyymi
Eipä löydy Suomesta sellaista puoluetta joka Rasistien kanssa lähtis maan asioita hoitaan ei löydy nyt eikä tulevaisuudessa ja hyvä niin.
- Anonyymi
Isänmaallisuus ja rasismi eivät suinkaan ole sama asia. Tänä aikana jolloin kaikki pitäisi suvaita, kaikesta ja kaikista tykätä menee helposti asiat sevon. Jos minä sanon etten voi sietää elintasopakolaisia niin se ei mielestäni tarkoita että olen rasisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isänmaallisuus ja rasismi eivät suinkaan ole sama asia. Tänä aikana jolloin kaikki pitäisi suvaita, kaikesta ja kaikista tykätä menee helposti asiat sevon. Jos minä sanon etten voi sietää elintasopakolaisia niin se ei mielestäni tarkoita että olen rasisti.
valtiokin sanoo,ruusutpois,van-haselle ja lauta kasalle löytyy käyttöä nyt .
- Anonyymi
Rasistit ja Fasistit ovat Persujen motto mitäpä tuo Äärioikeisto puolue muuta osais ei mitään onneksi he ovat vähemmistöä mutta kaikki on liikaa .
- Anonyymi
olikohan lautakasa ruusupensaan alla,ja oliko tuppeensahattua
- Anonyymi
Oletko sinä ihan täysissä järjissä? Tuota samaa mitäänsanomatonta mölinää vain saat suollettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä ihan täysissä järjissä? Tuota samaa mitäänsanomatonta mölinää vain saat suollettua.
mitä muuta on enään kepuista muistamista kuin lautakasa,ruususen nainen,vanhanen on jo vanha,nukku ruususen unta koko kepu kaartissa ei ollut muita valtionvaraministeriksi kuin van-hanen,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä muuta on enään kepuista muistamista kuin lautakasa,ruususen nainen,vanhanen on jo vanha,nukku ruususen unta koko kepu kaartissa ei ollut muita valtionvaraministeriksi kuin van-hanen,
Tuolle persujen morkkaajalle kyllä esitin kysymyksen....
- Anonyymi
Ä L Ä
R U O K I
T R O L L I A !- Anonyymi
Entäs trullia?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794