Mätämuna pääsiäisen aikaan!
Aina on työyhteisöön palkattu mätämuna ,työntekijä joka sekoittaa mahdollisimman paljon
ja esittää aina omia näkökantoja.Tämän päivän työyhteisöpolitiikassa työnantaja on mielissään
kun työntekijät ovat riitaisia keskenään on helpompi hallita näin.Taasen tiivis yhteen hiilen
puhaltava työntekijäjoukko saisi paljon edunvalvontaa ja oikeudenmukaisuutta rakennettua mikäli
taasen työnantajalle kävisi kalliiksi.Mitä tällainen mätämuna sitten saa aikaan? Työyhteisön yhteistyö on tärkeä mittapuu henkilöstön motivoitumiseen ja työssäjaksamiseen.Tälläinen oikku
taas rikkoo kaikkia sääntöjä ja esittää ja toteuttaa mahdottomia ja loppuunasti suunnittelemattomia
ideoita.Naismaisuus on tällaiselle miespuoliselle mätämunalle hyvin olennainen piirre.Myös huolittelematon ulkoasu kertoo kyseisen henkilön persoonasta.Mitä sitten tehdä tällaiselle henkilölle?Keinoja on monia ,kuten viisas mies sanoi,kuitenkin ainoaksi ja järkeväksi keinoksi
on saattaa tällainen henkilö kahdenkesken ja sovittaa asia ensimmäisen kerran ystävällisesti
kesksutelemalla.Viimmeinen keino on kuten aikojen alussa ja ikuisuudessakin fyysinen kontakti
jonka seurauksena kyseisen henkilön psyyke nöyrtyy ja tapahtuu muutos.Fyysisen kontaktin
hoidossa on ensisijaisen tärkeää hillitä niin että mahdolliset vammat ovat vain nimenomaan
psyykettä enimmäkseen kasvattavia.Selkäsauna on paras ja ainoa keino tällaisessa yhteiskunnassa
kouluttaa ihmistä mikäli kaikki muut keinot on käytetty ja lopputulos ei muutu.
Työyhteisöstä siirtäminen toiseen on myös hyvä keino mutta tällaisena päivänä kuin työnantaja
nauttii riitaisen henkilöstön tuomasta hallinta edusta ei kuvio helposti toteudu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Naismainen olemus" tarkoittaa tässä tapauksessa miestä, joka huolehtii ruumiinkunnostaan ja on sillä tavalla hyvännäköinen. Läskiperseet kaljamahat vihaavat mäitä tyyppejä.
"Epäsiisti" tarkoittaa tässä tapauksessa esim. pitkiä hiuksia ja niiden viestittämää vapaata elämäntyyliä.
Naismainen olemus ei ole oman kunnon kanssa missään tekemisissä ensisijaisesti naismainen olemus on tarkkuutta ja pinnallista työskentelyä ja tyyliä suhteessa naisten tapoihin.Puhumista ja
sen kautta asioiden vedätystä ja sekä eräällä tavalla herkkätunteisuutta naistyyliin.Tämä on naismaisuutta miehessä!
Se mitä tulee läskiperseiden vihaamiseen on
selvääkin selvempi asia ihminen joka tiedostaa
elämässä kuvan maailmasta kovin suppeana on helposti myös luettavissa hyvin sivistymättömäksi
oman kuntonsa suhteen.Terveys on ihmiselle kaiken a ja o ilman terveyttä elämä ei kulje
eteenpäin.
Epäsiisteys ei ole hiuksien pituudessa eikä viiksissä ne viestittävät boheemista ehkäpä ne symboloivat myös elämän tapoja .Epäsiisteys on yleistävä sanonta kaverista jolla henkihaisee,ulkoasu kertoo edellisen illan tapahtumista,suupielissä on roiskeita ruuasta,rahat ovat ryppyisinä taskussa ,hampaanväleissä on munaanjovisvoileipien roiskeita käsissä on likaa kynsien alla..tälläinen on epäsiisteyttä!
Olisiko sinulla aika ottaa sivistyksen tunti nykymaailmassa kuka sontiainen sitten oletkin!