Vuosikausia olin pitänyt poliisia luotettavana. Viime vuosina eri tapahtumissa olen huomannut, että Suomen poliisi ei olekaan enää luotettava. Useampi kuin yksi tapaus on sen osoittanut. Uutisia seuraamalla on voinut huomata, että moni poliisi on syyllistynyt rikoksiin. Ei vain yksi vaan monet poliisit. Mieleen tulee ensimmäisenä se huumepoliisi. Omalla kohdallani on kaksi tapausta, joissa poliisi ei ole käyttäytynyt hyvän poliisin tavalla. Eräässä tapauksessa olin kolarissa ja kävin vähän kuumana. Poliisi, joka tuli paikalle huusi ja mellasti isolla äänellä. Minä tietysti olin tapahtuman vuoksi kiihtynyt, mutta poliisilla ei ollut mitään syytä karjua ja menettää malttiaan. Rauhallinen käytös olisi ollut paikallaan. Mielestäni se poliisi oli väärässä ammatissa. Toinen tapaus on sellainen, että se sama poliisi oli riitatapauksessa riidan toisen osapuolen puolustaja ja "asianajaja" yrittämättäkään selvittää asiaa puolueettomasti. Poliisilla näyttää olleen tuttavuutta toisen osapuolen kanssa, ja katsoi tehtäväkseen liittyä toisen osapuolen puolelle riippumatta vähääkään tosiasioista. Myös tässä näytti siltä, että tämä poliisi oli aivan väärässä ammatissa. Oma arvioni on, että juuri tämä poliisi ei ollut niitä kaikkein lahjakkaimpia yleensäkään. Tuli mieleen se vitsi poliisipartiosta, että he osasivat sekä lukea etä kirjoittaa. Toinen osasi lukea, toinen osasi kirjoittaa. Kun siihen lisää, että poliisi ei ole puolueeton - tasapuolinen toiminnassaan, niin ei voi antaa hyvää arviota sellaiselle poliisille. Tällaisia poliiseja tosiaan on. Sitten on niitä siellä ylemmillä tasoilla, kuten se huumepoliisi, jotka ovat yhteistyössä rikollisten kanssa ja saavat siitä rahaa. Ovat siis itsekin rikollisia. Näitä tapauksia todella on, eikä sitä voi olla huomaamatta. On hyviäkin poliiseja, jotka pysyvät rauhallisina eivätkä liittoudu rikollisten kanssa, kuten joskus myös tapahtuu.
Huono Poliisi
6
157
Vastaukset
- Anonyymi
Kappalejaon puuttuessa teksti on yhtä puuroa, kuten näyttää olevan sen kirjoittajakin.
- Anonyymi
Et voi nähdä kirjoittajaa, joten et voi väittää häntä puuroksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et voi nähdä kirjoittajaa, joten et voi väittää häntä puuroksi.
Jos ei puuroksi, niin vähän kuin kaataisi velliä sukkaan. Poliisi on samanlainen ihminen kuin muutkin. Ei pyhimyksiä ole olemassakaan. Jokaisessa ammatissa on ihmisiä, jotka osaavat ammattinsa, kuka paremmin, kuka huonommin ja menestyvät siinä eri tavalla. V. 1994 Tallinnasta lähti Estonia niminen laiva kohti Tukholmaa. Laivan katpteenin tehtävänä oli kuljettaa laivassa olevat ihmiset turvallisesti perille. Hän epäonnistui tehtävässään, laiva upposi ja 850 ihmistä hukkui.
Samalla tavalla myös poliisi voi epäonnistua. Jos joku epäonnistuu jatkuvasti, niin silloin siihen on syytä puuttua.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus.
- Anonyymi
Poliisissa on huomattavan paljon työnsä huonosti hoitavia. Naispoliiseja kiusataan paljon miespoliisien toimesta.
- Anonyymi
Ymmärtäähän sen ekaluokkalainenkin jo oppimallaan matematiikalla, että kun Suomessa on hieman yli 7000 poliisia, ja paljastuneita poliisien vakavia rikoksia on vaikka kuinka paljon, ei ole epäselvää mikä on rikollisin ammattikunta tässä maassa. Ja niitä piiloon jääneitä rikoksia on tuhansia, kymmeniätuhansia, satojatuhansia. Oksettava organisaatio.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1445548Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313962No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan02350Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392107Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv292012- 241953
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h201884- 421745
- 111654