Kääpiöpuolueet Suomen Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP pääsivät onnekkaasti yhden eduskuntapaikan enemmistön turvin hallituksen muodostajaksi päässeen Sosiaalidemokraattien apupuolueina mellastamaan ja määräämään lähes kaikesta oman mieltymyksensä mukaan suomen vahingoksi.
Kääpiöpuolueet suomen hallituksen vallankahvassa
10
77
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sekös takiaispuolue persujen kannattajaa korpeaa
- Anonyymi
Älykääpiöpuolueet ovat kansan onneksi oppositiossa.
- Anonyymi
Niin. Tilanne on nyt valitettavasti kuten aloitus kertoo. Tosin vain 2023 vaaleihin asti. Perussuomalaiset saavat niissä 2 paikan enemmistön ja Halla-aho saa muodostaa hallituksen. Hallitusneuvotteluissa Persut edellyttävät muilta puolueilta isämaallisuutta sekä rehellisyyttä. Tätä ei tosin löydy Sosiaalidemokraateilta, Kokoomukselta, Keskustalta, Vihreiltä, RKP lta joten Perussuomalaiset muodostavat hallituksen keskenään. Kääpiöpuolueet jäävät ihmrttelemään miksi heitä ei otettu tilkkeeksi hallitukseen. Ensimmäinen Perussuomalaisen hallituksen päätös on liittyä pikaisesti NATOON.
- Anonyymi
Homous oli taannoin Suomen rikoslain mukaan kuristushuoneella tuomittava rikos. Homous oli myös tautiluokiteltu sairaus joka parani äänestämällä se pois tautiluokituksesta. Samoin äänestämällä se poistui rikoslaista rikoksena. Siitä tuli äänestämällä hyve.
- Anonyymi
Miksi se ei sitten ole poistunut perussuomalaisista miehistä?
- Anonyymi
Saisi olla vieläkin sairaus, niin voisin olla saikulla päivät pitkät. 👌
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisi olla vieläkin sairaus, niin voisin olla saikulla päivät pitkät. 👌
Voit olla sitä muutenkin.
- Anonyymi
Kukahan on kaikista Kanta-Hämeen sosiaalidemokraateista miehistä selkeesti heteroin, tai jos sellasta ei löydy kuka niistä on selkeesti homoin ja nyt ei lasketa mukaan sossujen kaappihomoja
- Anonyymi
Fakta.
Raitis ja reolu ei horju ei heilu, no sehän on persu.
Juoppo ja kiero horjuu ja heiluu, no sehän on demari - Anonyymi
Jumankaita kun me persut voitetaan enemmistö eduskuntapaikoista ja saadaan hallitukseen 10 ministeriä ja oma pääministeri, ja persuista valitaan presidentti ja oikeusasianies ja oikeuskansleri niin välittömästi kielketään homous ja lesbous, transuilu ja noi turhakkeet eli suomen kääpiöpuolueet alkaen kepusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794