Eräs matkakertomus

Nyt sitä on sitten käyty tuolla ihmeellisessä maassa. Mahtava reissu olikin, mutta aloittanen alusta. Kyseessä oli siis ryhmämatka ja minä olin yksi monista ihmettelijöistä. Ensiksi oli lento Pariisiin, jossa oli koneen vaihto. Vieläkään ei ole oikein selvinnyt mistä olisi saanut parhaiten tietoa oikeasta portista johon mennä. Tuntui, että ihmisten matkalipuissa oli ristiriitaisia tietoja. Oikea portti kuitenkin löytyi ja melko pian lähti lentokin.

Kyseessä olikin melkoinen jumbojetti, jossa jokaisella oli oma näyttöruutu penkissä. Siinä aika kului Ray elokuvaa katsellessa, Kuubasta lukiessa, välillä jaloittelemassa käydessä ja taidettiin sitä myös torkkuakin. Kaksi ruokaa tarjottiin, iso ja pieni. Tunnustettavahan se on, että kaikesta huolimatta se oli pitkä lento. Sellaiset 9 tuntia. Itsellä oli käytäväpaikka ja se oli pelastus, kun siitä pystyi liikkumaan aivan vapaasti häiritsemättä toisia. Takaisin tullessakin minua lykästi käytäväpaikalla. Ainut miinus tietenkin on, että joutuu nousemaan jos toisetkin nousee. Siellä jaettiin joku lappu, jossa kyseltiin henkilötietoja, lomanpituutta yms. Aloin jo innolla täyttämään sitä kunnes kuulin ettei sitä tarvitse, kun meillä on ne turistikortit.

Saavuimme sitten Havannan kentälle, jossa meni tunti odottaessa passin tarkastukseen pääsyä. Meillä oli bussi odottamassa, joten ei tarvinnut kyytiä murehtia. Vielä oli uskomaton tunne, että minne sitä oli oikein laskeutunut. Maisemista tuli kovasti mieleen Espanja. Oliko tämä todella Kuuba ja minä siellä?

Aurinko oli paistanut koko matkan, mutta nyt alkoi ilta tulla. Siitä huolimatta kadut olivat täynnä nuoria. Yötä myöten vielä. Näky johon tulin törmäämään monesti myöhemminkin. Saavuimme Hotel Telégrafoon. Mukavan oloinen hotelli se oli. Huoneen parveke oli kadulle päin ja näkymä oli mieleen. Hotellin baarissa ihailin kaukaisuuksissa sijaitsevaa kattoa. Ensimmäiset sikarikaupatkin meinasi tulla, kun laukunkantaja veti sivummalle ja esittele erilaisia sikarilaatikoita. Selitti, että olivat aitoja kun hologrammikin löytyi laatikosta. Minusta se näytti tarralta, jota saa mistä vain. 90 $ (eli turistipesoa) olisi maksanut cohibat. Ei kiitos. Olin kuullut, että kuitin tarvitsee jos tuollaisen laatikon ostaa ja tuskinpa häneltä sellaista olisi saanut.

Nukuttua tuli ihan mukavasti. Ilmastointi huusi aluksi täysillä ja pienennettyä sitä unikin maistui paremmin. Perusvarustus sängyssä tuntui olevan läpi reissun samanlainen. Peiton virkaa ajoi lakana ja päiväpeitteen sai siihen vielä lisäksi jos tahtoi. Tyynynä toimi sängyn levyinen vaahtomuovipala. Itse kaipasin kotimaan pienempiä tyynyjä. Kyllä noillakin nukkui, eikä niskat tulleet missään vaiheessa kipeäksi. Mutta kun Suomi-poika on mukavuudenhaluinen niin minkäs teet.

Aamiainen oli melko monipuolinen. Munakasta paistettiin ja siihen sai valita itse täytteet. Vaihtoehdot olivat: kinkku, juusto, paprika ja sipuli. Otin kaikki. Sitten oli erilaisia torttuja, pullia ja hedelmiä. Petyin mauttoman makuisiin papaijoihin.

Tänään sunnuntaina oli vuorossa kaupunkikierros, vanha ja uusi Havanna. Ryhmämatkojen hyvä ja huono puoli on se ettei itse tarvitse mitään suunnitella, jos ei vaan halua. Kaikki tapahtuu avaimet käteen periaatteella. Aulassa shekkejä ei vaihdettu, mutta onneksi eräs matkaseuralainen vippasi muutaman turistipeson. Lisäksi oli pyhä niin pankit olivat kiinni. Tosin ei selvinnyt olisiko jostain löytynyt rahanvaihtopiste.

Olikin jo ehtinyt aurinkoa kaipaamaan ja nyt se alkoi mukavasti ihoa käristämään. Kovasti ympärillämme pyöri erilaista väkeä lantteja ansaitsemassa. Piirtäjiä, jotka piirsivät tussilla sivuprofiilisi ja pelle, joka kantoi kädessään puukameraa ja toivoi että sinne sisään laittaisi muutaman lantin.

Kovasti oli ränsistyneitä rakennuksia, mutta kyllä niitä remontoitiinkin. Nyt pääsi myös bongaamaan Amerikan rautoja, josta oli tullut luettua. Kovasti tien vieressä näkyi liftaajia. Mikä tuntui ymmärrettävältä polttoaine pulan takia. Köyhyydelläkin varmasti oma vaikutus. Kovasti olin ihmetellyt miksi ihmiset kantoivat palmunlehtiä mukanaan. Syyksi selvisi pääsiäinen ja niitä oli tarkoitus antaa tutuille.

Illalla oli sitten kulttuuri annos. Tarjolla oli kuubalaista balettia. Teatteri, jossa tämä oli, sijaitsi aivan hotellimme vieressä. Itselle tämä oli ensimmäistä kerta ja vielä hyvä sellainen. Tanssijat olivat eri balettikouluista ja esittivät 20 minuutissa mitä olivat oppineet. Parin esityksen jälkeen seurasi tauko. Virvoittavia juomia nautittiin kauniilla sisäpihalla. Tunnelma oli mahtava. Suhteilla pääsimme vielä esityksen jälkeen lavan taakse vaihtamaan muutaman sanan nuorten tanssijoiden kanssa.

Illalla tuli käveltyä siinä ja eksyttyä johonkin pikaruokalapaikkaan. Rasvan käry peitti paikan, mutta makua se ei haitannut. Itse söin spagetin 1,50 $ ja matkakumppani hampurilaisen 1,10 $. Minulle oli pienoinen yllätys, että siellä syötiin spagettia, mutta kun kerran pitsojakin sai lähes joka kuppilasta niin olisihan se pitänyt arvata.

Tuolla ravintolassa sattui sellainen tapaus, että sisään tuli koira ja kun eräs työntekijöistä huomasi sen niin riensi tervehtimään potkulla. Koira perääntyi välittömästi ovella ja jäi odottamaan sen avausta. Kun se sitten avattiin, niin koira lähti takaisin ulos. Matkakumppanini heltyi niin paljon, että tarjosi ruokansa loput koiralle. Hän tienasikin tempullaan arvonimen koirien pyhimys.

Illalla tuli sitten vielä käytyä kuuluisassa Floridita paikassa, josta Sepe-Vaarakin kirjoitteli. Se sijaitsi ihan hotellimme lähettyvillä ja matkalla sinne näimme jättikokoisia metallista tehtyjä hämähäkkejä, jonkun amerikkalaisen taiteilijan tekemiä ne taisivat olla. Mennessämme sinne eräs paikallinen tuli puhumaan ettei sinne kannata mennä, kun siellä on niin kallista. Hän sanoi tietävänsä hyvän paikan. Olin jo näitä tarjouksia odotellut ja nyt se sitten vihdoin tapahtui. Menimme kuitenkin paikkaan. Paikan maineesta ja hinnakkuudesta luin vasta jälkeenpäin. Siellä oli live orkesteri, jonka tahdissa heitimme hieman salsaa. Askeleet tuli matkan aikana hyvin opittua, mutta muuten oli/on aika jäykkää.

Kun hotelillekin jossain vaiheessa pääsi niin tuli havaittua sekin, miten siivoojat taiteilevat pyyhkeestä jotain. Huonetoverini sängylle oli taiteiltu iso sydän, meissä se kyllä herätti myös muita ajatuksia. Mukana oli kortti jossa toivotettiin hyvää matkaa ja onnea. Seuraavana päivänähän meidän oli tarkoitus matkustaa Cienfuegosiin kohti uutta hotellia.

Maanantaiaamuna pääsin sitten pankkiin. Ulkona jonotettiin ja yksi keralla pääsi sisään, kun lopulta pääsin tiskille selvisi ettei shekit (travellex) kelvanneet. Neuvoivat toisen pankin joka sijaitsi muutaman korttelin päässä. En voinut uskoa, että tämä voisi näin hankalaa olla. No seuraava pankki näyttikin ihan kunnon pankilta ja siellä se vihdoin onnistui. Vaihdoinkin sitten melkein kaikki shekkini, kun vihdoin sain mahdollisuuden. Muut olivat sillä välin olleet vapaustaistelumuseossa ja minä ehdin käväisemään aulassa ostamassa che-baretin. Bussissa tuli istuttua muutama tunti sen huristaessa kohti määränpäätä. Jotkut olivat ostaneet dominon ja sitä tuli pelattua.

Taas oli paljon liftareita. Toiset heiluttivat kättä ja toiset rahapinkkoja. Paljon näkyi hedelmäviljelmiä ja laihoja lehmiä. Välillä pysähdyttiin jossain taukopaikalla, jossa oli selkeästi turistihinnat. Paikannimen olen unohtanut, kai sen kuulin. Vihdoin saavuimme Rancho Luna –täyshoitohotelliin, jossa viettäisimme kaksi yötä. Heti, kun sai kamat huoneeseen niin äkkiä rannalle. Merivesi oli todella suolaista niin kuin muistelinkin. Siellä sitä oltiin auringon laskuun asti ja nautittiin rantabaarin antimista.

Alkoikin jo huikoa ja päivällisen aika oli joten sinne oli siirtyminen. Paikka kyllä muistutti enemmän kouluruokalaa kuin ravintolaa, mutta mitä sitä valittamaan kun vatsa sai tyydytyksen. Häränhäntää, kalaa ja possua löytyi ainakin lämpimästä pöydästä. Porsas tosin oli niin sitkeää, että leuat meinasivat mennä uusiksi. Hedelmiä oli kanssa, mutta ne eivät olleet aikaisemminkaan niin vakuuttaneet, joten pääpaino oli jälkiruokapöydässä. Sininen näytti olevan päivän väri, tiesivät varmaan että suomalaiset ovat vihdoin saapuneet. Hyviä vanukkaita oli tarjolla. Heladoa (jäätelö) jäin kyllä kaipaamaan. Loppuilta sujui sitten hotellin ohjelmasta nauttien. Tapasin siellä erään kanadalaisen, joka oli yhdeksättä kertaa hotellissa.

Tiistaina aamupalan jälkeen tutustumaan Cienfuegosin kaupunkiin. Tässä etelän helmessä ehti hieman kiertelmäänkin. Kaupat olivat aika ankeita ja paremmissa vain dollari kelpasi valuutaksi, niin kuin täältä foorumilta on voinut useasti lukea. Kovasti oli che-setelin ja sikarin kauppaajia. Pyydettiin minulta colaakin, kun olin ison pullon sitä ostanut. Eihän sitä voinut olla tarjoamatta ja niin kaadettiin osa juomasta pienempään pulloon. Yhdessä vaiheessa eräs vanhus tuli silittämään erään matkaseurueen vaaleaa kättä. Jotain vanhus mutisi, mutta ei ymmärretty. Matka jatkui palatsi Palacio de Valleen, jonka kattoterassilta avautui loistavat maisemat. Jälleen kerran oli live bändi ja salsaksihan se taas meni. Lopussa jälleen cd:tä kaupiteltiin, taisi sen joku ostaa. Ravintolakin olisi paikasta löytynyt, mutta ei nyt tullut testattua.

Kasvitieteelliseen museoon vielä ennen hotellille paluuta. Siellä opas esitteli meille puita ja elefantin jalkapuu jäi hyvin mieleen. Siellä villissä luonnossa auringon paahtaessa innostuivat monet paidattomaksi. Tämä kostautui minullekin olkapäiden palamisena. Toisia olin kyllä muistuttanut olemaan varovaisia ja käyttämään rasvaa.

Iltapäivä sujui sitten lähes rannalla. Snorklaamaan korallille emme päässeet, kun eräs ryhmä oli lähtenyt ennen meitä. No saimme kuitenkin tarvittavat välineet ja harrastimme kyseistä toimintaa rannan läheisyydessä. Merisiilejä ja kaloja näkyi. Sitten oli vuorossa hotellin tanssitunti. Salsaa, sambaa, mamboa, cha-chaata ja rumbaa tuli harjoiteltua. Onneksi en ollut ainut, joka heilui päättömänä. Koska se ei sujunut, niin oli haastettava pari tanssijatyttöstä Suomi-Kuuba domino-otteluun. Eipä sekään sen paremmin sujunut, mutta sekapareina alkoi jo menestystä tulla minullekin.

Erikoisimmat ruuat oli tällä kertaa jänis ja kalmari. Heladoa oli ollut aiemmin illasta, mutta nyt sitä ei saatu vaikka kokeilimme sellaisella verukkeella, että seurueen lapset, minä, tulivat hyvin surulliseksi kun jäätelö ei ollut. Matkaseura haukkui hotellin käyttämän viinin, omatekoinen on onnistuneempaa. Minun on turha mitään sanoa, kun en ole viinien ystävä. Yllätys se kyllä oli, kun olin lukenut jostain että kuubalainen viini on hyvää. Tosin mitä voi odottaa paikasta, jonka drinkit eivät tuntuneet kolahtavan mihinkään. Tällä kertaa muuten huoneesta löytyi pienet sydämet molempien sängystä. Mihin kaikkeen pyyhe vielä pystyisikään? Harmitta tosin jälkeenpäin, kun ei tullut opiskeltua minkään kuvion tekoa. Sillä olisi hyvin voinut yllättää jonkun.

Keskiviikko. Kovasti yritin etsiä säätiedotusta televisiosta, mutta ei sitä löytynyt. Jenkkikanavia kyllä näkyi. Matkamme jatkui tänään Santiagoon ja siellä lähellä olevaan täyshoitohotelliin Sierra Mariin. Nyt oli luvassa retkemme paras hotelli, neljä tähteä. Ennen sinne pääsyä oli kuitenkin istuttava bussissa reilut 10 tuntia. Trinidadissa piipahdimme nopeasti ja maistoimme sokeriruokojuomaa. Sitten pari kertaa pysähdyimme. Toisella kerralla jossain pienemmässä paikassa kuin edellinen stoppi. Nyt pitsan koko suureni ja hinta pieneni 1,65 $. Oli jo myöhä n. 22:00, kun vihdoin saavuimme. Siinä tuli kierrettyä hotellia ja hyvältä paikalta vaikuttikin. Drinkitkin olivat monipuolisempia kuin edellisessä paikassa. Kuulemma jytyäkin oli nyt. Vielä yömyöhässä ehti muutamat dominot. Eräs karpaasi olikin bussissa vetänyt lähes kymmenen tunnin putken sitä.

Torstaina seurasi hieman ohjelmanvaihdosta ja olimme koko päivän hotelilla. Sehän kelpasi. Nyt aamiainen ja muut ruokailut tapahtuisivat kunnon ravintolassa. Aamulla päätin testata värikkäitä muroja, jotka näyttivät aivan karamelleilta, kun rasvainen ruoka ei hirveästi houkutellut. Ihan hyviltä maistuivat. Kyytipojaksi vähän hedelmiä ja leivoksia. Nyt oli hyvää vastapuristettua appelsiinimehua tarjolla.

Otin heti aamusta selvää laitesukeltamisesta, kun tiesin sitä olevan. Hinta 49 $. Sisälsi koulutuksen uima-altaalla ja sitten korallille. Tämä saikin kannatusta porukasta ja ei muuta kuin opettelemaan. Hotelilla oli paljon kanadalaisia ja heiltä kuulinkin, että Kuubassa heitä käy paljon. Muutama heistä osallistui sukelluskoulutukseen. Sitten olikin aika lähteä tosi toimiin. Ryhmä koostui kahdesta kouluttajasta, yhdestä nuoresta kanadalaispojasta, yhdestä slovakialaisesta ja kuudesta suomalaisesta. Kuuba pitäisi olla yksi maailman halvimmista paikoista sukeltamiseen ja vedenalaiset näkymät hyviä myös. Siitä huolehtivat korallit ja sadat uponneet espanjalaisalukset.

Menimme 12 metrin syvyyteen ja siellä pyörimme 40 minuuttia. Huikeaa oli ja sellainen havainto tuli tehtyä, että koralli on yllättävän kovaa ja terävää. Siihen ei tarvinnut kuin jalan vähän ottaa niin heti tuli naarmuja. Tällä kertaa ei tullut open watereja (elokuva) vaan kaikki palasivat takaisin. Haikaloja ei näkynyt, eikä muuten rauskujakaan.

Itsellä loppuilta meni toipuessa, kun onnistuin auringonpistoksen saamaan. Tosin onnistuttiin sitä saamaan heladoakin, joten ilta ei ollut aivan piloilla. Yöllä olinkin sitten jälleen täynnä energiaa ja vietinkin sen jutellen erään kanadalaisen miehen kanssa keskustellen Kuuban tilanteesta. Itse olin alkanut muodostaa jo kuvaa siitä, ettei Castro ole aivan paha ollut. Varsinkin, kun luettuani tiedän millainen amerikkalaisten sikailupaikka maa oli ennen Castroa. Kanadalainen ei oikein yhtynyt mielipiteisiini oli vain kapitalismin kannalla, varmasti ajatteli että olen joku sosialisti. Kuuban edessä olevat vuodet tulevat olemaan hyvin mielenkiintoisia ja toivon vain, että kaikki kääntyy parhain päin.

Tähän mennessä lähes jokainen suomalainen oli polttanut itsensä. Itsellä ei ollut palanut vasta kun naama, olkapäät, kädet ja reidet. Punainen väri oli siis vahvana.

Perjantaina sitten Santiagoon, joka sijaitsi 60 kilometrin päässä hotelliltamme. Aluksi hieman pyörimistä keskustassa ja katsomassa vilinää, sitten vierailu rommimyymälään, josta lähti pullo Ron Caneyta matkaan. Yksi paikallisista oppaista oli sitä suositellut. Seuraavaksi sikaritehtaalle, jossa tarvitsi passinumeron kuittia varten. Minut bongattiin kaupasta kadulle, jossa tehtaan työntekijät myivät sikareita. Olin halunnut metallikuoressa olevia ja näillä niitä oli, joten en voinut kieltäytyä. 5 kappaletta 20 $. Tosi kauppamiehet tinkivät kuusi samaan hintaan. Laadusta ei voi olla koskaan varma eikä siitä mitä noilla sivukujilla tapahtuu, joten kannattaa olla valppaana. Porukka oli kyllä sitä mieltä, että Havannassa oli ollut halvemmat sikarit.

Veneristeilylle kiirehdimme sitten, jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi ollut kiinnostava käydä katsomassa sikarinkäärijöitä työssään. Odottaessamme pientä paattia kiinnitin huomion vieressä olevaan kauppaan. Valkoinen rommipullo maksoi 2,80 $. Olisin sen mielelläni seurueelle matkaevääksi ottanut, mutta putiikki ei ollut auki. Risteily oli pienoinen pettymys, mutta oli siellä saksalaisia joten se vähän lohdutti. Kiersimme pienen saaren ja sitten merenrantaravintolaan, joka korvasi kyllä äskeisin. Siellä saimme hummeria, katkarapua ja jotain merikalaa. Hyvää oli.

Olimme paatista heiluttaneet muutamalle nuorukaisella kättä ja he vastasivat hyvin iloisesti. Emmehän me osanneet olettaa, että ravintolamme oli samaisessa saaressa kuin he. Kun he näkivät laivamme tulevan maihin, he kirmasivat juoksuun. Hetken päästä alkoikin hirmuinen kaupankäynti simpukan kuorista. 50 centtiä maksoin omasta. Ison olisi lopulta saanut dollarilla, muttei sitä haluttu.

El Morron linnoituksella käväisimme sitten. Surullista oli nähdä miten törkyiseksi oli ympäristö sotkettu. Paikasta oli hyvät näkymät merelle ja vallihaudatkin olivat kohtuulliset. Sitten lähdimme käymään erään oppaan kotikylässä. Täältä käsin katsoen aika ankeissa oloissa asuivat. Hökkeleitä vieri vieressä. Siitäkin huolimatta ihmiset vaikuttivat iloisilta. Meidät toivotettiin tervetulleiksi ja tarjottiin tamariineja, jännän makuisia sellaisia vähän kirpeitä ja sitten sitruunamehua.

Illaksi oli suunniteltu sitten vierailu Casa Grandan terasilla. Ensiksi laukut viimeisimpään hotelli Las Americaniin. Sellainen perus hotelli, kolme tähteä. Vähän tuotti kaikille ihmetystä, kun jälleen joutui paukuista maksamaan. Hyvin alkanut ilta valui sitten pikku hiljaa fiaksoksi, kun saavuimme paikalle. Kattoterassi ja ravintola siinä vieressä kiinni ja lämmintä pikku purtavaakaan ei saanut. Sitten vain ravintolaa etsimään. Varmasti lähempääkin olisi löytynyt, mutta kun bussi oli käytössä niin sillä huristeltiin. Lopulta paikka löytyi hotellin lähettyviltä, melkein viiden tähden hotelli Santiagon kyljestä. Jotkut olivat tuolla huippu hotellissa käyneet ja kehuivat kovasti näkemäänsä. Harmittaa, kun itse ei tullut käytä katsomassa. Ehkä se oli vain parempi niin oma hotelli ei sitten harmittanut niin paljon.

Yön ohjelma oli joko hotellille nukkumaan tai käymään salsapaikassa keskustassa, joka oli sen surullisen kuuluisan terassin vieressä. Salsaksihan se taas meni, ei tänne nukkumaan tultu ja sen kyllä jälkeenpäin huomasi ettei reissu lepolomasta käynyt, mutta en välitä tippakaan. Kyllä sitä täällä suomessa ehtii taas nukkua. Live bändillä oli taas kovat jammailut käynnissä ja todettava se vaan on, että paikalliset osaavat tanssia niin miehet kuin naisetkin. Vähemmästäkin suomalaisten päät menevät pyörälle.

Lauantaina oli sitten erikoispäivä. Olinkin jo koko matkan tivannut päästä katsomaan nyrkkeilyä, mutta olin saanut sellaista ohjeistusta, ettei niitä pahemmin ole, koska nyt on käynnissä baseball-pelit. No pelkkä harjoitustenkin seuraaminen kelpaisi. Sain sitten paikallisen oppaan mukaan näyttämään kaupunkia ja urheilutaloa. Välillä tuntui hieman kiusalliselta siellä kävellessä, koska tunsin että keräsimme paheksuvia katseita. Miehet tuntuivat katsovan, että mitä tuo valkonaama tai tässä tapauksessa punanaama tulee viemään meidän naiset ja naiset taas katsoivat kateellisina. Hassustikin olisi voinut käydä, kun minulla oli vielä jonkin verran rahaa mukana.

Erinäisten vaiheiden jälkeen selvisimme urheilutalolle ja minulle ei ollut mikään suuri yllätys kuulla, että nyt oli vapaa päivä ja harjoituksia ei ollut. Seuraavat olisivat maanantaina. Please comeback later amigo. Maanantaina tämä kaveri olisi noin kymmenentuhannen kilometrin päässä sieltä.

Siitä sitten syömään erääseen kahvilaan, jota en olisi kahvilaksi arvannut jos minua ei olisi sinne viety. Minulla ei ollut hajuakaan mitä oppaani tilasi minulle, mutta nyökyttelin iloisesti päätäni. Spagettia sieltä saapui ja ihan kohtuullista se oli. Hinta taisi olla siinä parin dollarin paikkeilla per annos.

Vielä paria puistoa katsomaan ja sitten alkoi valmistautuminen Tropicana yökerhoon. Tietenkin erilaisia heladoja oli maisteltu pitkin päivää. Yhden paikallisen peson maksava mansikkapehmis veti vertoja suomalaisella, mutta suli tavattoman nopeasti. Hyvä oli kun kerran maksoin turistipesolla, niin sain kolme jäätelöä ja 21 paikallista takaisin. Luulin näet, että yksi jäätelö maksoi turistipeson.

Tropicana show oli elämys. Tarina alkoi Kolumbuksen saapumisella Kuubaan. Sitten seurasi villejäkin villeimpiä tanssiesityksiä. Nättejä pukuja ja mahtavia vartaloita. Vinkiksi saimme, että kannattaa tilata pullo colaa ja pullo rommia, joista sitten tekee itselleen paukkuja. Tulee huomattavasti halvemmaksi. Moni sitten noudattikin neuvoa.

Toisen puoliajan jälkeen seurasi enemmän komediaa. Eräs stand up koomikko esitti siellä paavia. Paikallisilla tuntui kovasti olevan hauskaa tämän rykiessä sanoja. Meidän ilmeet olivat melko vakavina. En tiedä olisiko tilanne ollut parempi, jos olisi jotain puheesta ymmärtänyt. Lopuksi vielä matkan viimeiset salsat lavalla.

Viimeinen päivä sunnuntai ei mitään ihmeellistä kätkenyt sisäänsä. Lento Santiagosta Havannaan oli potkurikoneella kokemus, varsinkin laskeutuminen. Kone heittelehti maahan tullessa melkoisesti. Ehdin siinä toteamaan, että taisi mennä koneen viimeisetkin jarrut.

Hieman odottelua Havannan kentällä. Joku totesi, että sieltä kannattaa ostaa kaikki sikarit ja viinat kun olivat kuulemma edullisia. Aiemmin oli tullut ristiriitaista tietoa paikan hinnoista. Muutama irtosikari tarttui tuliaiseksi. Tosin hieman vaikeuksia oli päästä tullista läpi. Virkailija katsoi monta minuuttia passia ja pyysi sitten toista henkilötodistusta. Eihän sellaista tietenkään ollut. En tiedä oliko aurinko niin syövyttänyt tämän kaverin vai mikä oli? Sitten piti kertoa missä on syntynyt ja milloin. Oliko ensimmäistä kertaa Kuubassa. Kyllä siinä alkoi pieni kylmä hiki nousta, että kuinkahan tässä käy. Onneksi tällä kertaa ei vielä suolakaivoksiin jouduttu.

Niin hyvä maku jäi kyllä matkasta, että pitänee ottaa pian uudestaan. Se on surullista, jos joidenkin matkalaukkuja on tyhjennetty tai muuta ikävää tapahtunut. Lämmintäkin piisasi koko matkan ajan, sellaiset 35. Pitää vielä katsoa millaiset arvosanat Kuuban posti saa, jostain luin että se on epäluotettava.

Berlitzin matkaoppaasta saa muuten hyvää tietoa tästäkin maasta ja toinen hyvä kirja on Kuuba: Trooppinen cocktail. Varmasti se lonely planetkin on hyvä, mutta itse siihen en ole pahemmin tutustunut. Eräällä seurueen jäsenistä se näytti olevan mukana.