Se on ihan tavallisuutta ja keskinkertaisuutta. Olemme ihan yhtä hyviä tai yhtä huonoja, kuin muutkin suomalaiset.
Tänään näin kaupan kassalla parrakkaan ja pitkätukkaisen, ruokkoamattoman mieshenkilön, joka manaillen tunki isoa olutpakkausta kassiinsa. Kaupasta ulos päästyään hän kiihdytti pyöränsä reippaaseen vauhtiin, koska halusi päästä nauttimaan ostoksistaan. Tällaisia henkilöitä on joka puolella Suomenmaata, eikä häntä sovi moittia. Emme tiedä, mikä on hänen menneisyytensä.
Oulaisissa on paljon taiteellisia lahjakkuuksia. Mainitaan nimeltä vaikka kirjailijat Leevi Karsikas ja Aarno Rantala kirjailijoina sekä Tapani Tirilän luoma Oulaisten nuorisokuoro, joka on korkeatasoinen. Näytelmäryhmiä on useita.
Urheilusaavutukset ovat melko vähäiset. Paras lienee Pentti Vikströmin seitsemäs sija jousiammunnassa vuoden 1988 olympialaisissa. Esko Olkkonen voitti Suomen mestaruuden 110 metrin aitajuoksussa ja Aarre Käpylä pärjäsi hyvin voimanostossa aikoinaan. Mutta heitä ei moni enää muista!
Oulaisten parhaita puolia ovat nykyisin Oulaskankaan sairaala, joka synnytystoiminnan loppumisen sijaan on saanut muita toimia sen sijaan sekä muutamat teollisuusyritykset. Mainitaanpa esimerkkinä vaikka Raita-Sports, jonka valmistamissa jääkiekkokaukaloissa on ratkaistu monia maailmanmestaruuksia.
Siis paljon hyvää, jos lie huonoakin, on tällä paikkakunnalla. Taloustilanne ei ole paras mahdollinen, mutta monilla paikkakunnilla se on paljon huonompi.
Ollaan siis tyytyväisiä, että asumme ja elämme ihan keskinkertaisen hyvällä paikkakunnalla!
Mitä on oulaistelaisuus?
3
124
Vastaukset
- Anonyymi
Oulaistelaisistakaankö?
- Anonyymi
Niin, ollaan tyytyväisiä tämän hetkiseen keskinkertaisuuteen ja jos on joskus ollut jotain menestystäkin, niin muistellaan menneitä, niinkö?? Kummallista puhetta!!
Kyllä Oulaistelaisilla on ollut muutakin menestystä ja ihan valtakunnan tasollakin, musiikillisestikin, ei isoa, siis muutakin kuin kuoromusiikki, siis semmoista, jota ei ole sen jälkeen tullut!
Ei tähän tilaan voi jäädä ikään kuin lepäilemään ja muistelemaan menneitä, vaan eteen päin pitää mennä!- Anonyymi
Samanlaista täällä on kuin muillakin pikku paikkakunnilla. Ihmiset ovat täällä ainakin suurin osa rehellisiä. Varkaita ei kuten esim. Oulussa ei uskaltanut eikä kannattanut jättää mitään käsistään niin etteikö sitä olisi pöllitty alta aikayksikön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872