Jos se joitakin häiritsee., niin voi muuttaa taajaman ulkopuolelle.
Autoilu kuuluu kaupunkielämään.
Anonyymi
2280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voisiko pyhäjärvi muuntua kunnaksi takaisin sillä tuo Kaupunki nimitys ilman palveluita on turha.
Aivan, ja toivotus "helvettiin" keskustasta," siis liikenteen vuoksi, ei ole onnistunut yksilön oikeuksien takia.
Missään, kaupunkien/kylien keskustat, eivät ole ralliautoilua varten. Laki on yksiselitteinen, on eri asia, jos sitä ei valvota.
Ulottuuko kepu/SS -jo näin pitkälle?
Voinemme olla kuitenkin, edelleen eri mieltä.
Pyhäjärvi on hikinen tuppukylä. Sellaisen kutsuminen kaupungiksi on ihan Kummelista.
Pian 4000 asukkaan kaupunki kalahtaa kyllä jonnin joutavalta
Se mikä on kaupunki, on ja pysyy sellaisena.
....siis ei käytännön merkitystä, kunhan muikkuverkot roikkuu rannassa,
Meesussa riittää häppää!
Pyhäsalmen kaupunki nauratti lääkäriä jopa Oulussa asti.
Kuule, paljon kauempana jo nauretaan.
ALOITTAJA AUTOILEE VAAN RAUHASSA, PIDÄ WC PAPERIT MUKANA JA NIVEAA
Ei ole autoa, ei ajokorttia.
Täh?
Ei kait kukaan aja keskustaan paskalle, vai ajaako, muut kuin rällästäjät?
Ikkunoista vaihtuu kaikki häppä, totesi muuan joka tietänee jotain.
Tämä rääpijä esittää samaa haluaan, joka kanavalla.
Asiaan!
Polkupyöräile sitten se on ihan Ok pitkäaikainen matka väline
Tyhmä kommentti jollekulle!
Autoilu, autot kuuluvat kaupunkielämään, siis oikeaan kaupunkielämään. Kaupunkielämässä autoilulla on jokin määränpää, piste mistä mennään toiseen pisteeseen, esim. töihin tai hoidetaan työtehtäviä.
On aivan eri asia maaseutukunnissa ja -kaupungiksi itseään kutsuvissa asumuskeskittymisissä öinen turhan päiväinen liikenneympyrästä ympyrään jatkuva autoralli jolla ei ole määränpäätä. On vain tyhjä pää, tekemättömyys, mihinkään tai ainakaan töihin ei ole kiire jne.
Eli tämä ei ole kaupunkiautoilua. Tämä on aivan turhaa häiriön aiheuttamista öiseen aikaan mm. niille ihmisille jotka yrittävät nukkua ja lähteä töihin jotta näille ympyrästä ympyrään samoajille riittäisi yhteisiä verovaroja jaettavaksi.
Se että töissä käyvän pitäisi muuttaa taajaman ulkopuolelle ei ongelmaa poista.
Juuri noin, kaupungissa pitää pystyä asumaan ja elämään. Elämän yksi perusedellytyksistä ja oikeuksista on kotirauha, ennen kaikkea yörauha. Mikäli kaupungissa ei pysty asumaan, se kuolee ihmisten muuttaessa pois, ja yksi hyvä syy poismuutolle on juuri meteli.
Näin on! Ralliautoilu ei kuulu ympäristöön, jossa on normaalia elämää.
Yörauha on ehdoton, kaikille ihmisille.
Pyhäjärven Sanomien kertomus ralliautoilusta, ylä -ympyrä alakaarre, on todella lapsellinen tarina.
Ymmärrämme, kuka on lapsuksen takana.
Ei näin, voida tarinoida julkiseen painoasuun.
Asumisrauha ihmisille!
Pyhäsalmi ei oo kaupunki se on kylä
Samat säännöt pätee siitä huolimatta.
Eikä päde. Me tullaan porukalla Kiuruvedeltä sinne ajamaan yö 05 asti
Tervetuloa, virkavalta odottaakin jo malttamattomana jotta pääsevät rahastamaan. Valtio tarvii nyt kaiken löysän rahan, eli rällääjien ja kaahareiden rahat tulee ottaa hyötykäyttöön.