Tuleva syksyn budjettiriihi mihin leikkuri iskee

Valtio velkaantuu kovaa vauhtia säästöjä on tehtävä eli kunnon leikkuri Kelan maksamiin etuuksiin Te-toimistojen on päästävä eroon vaikeasti vammaisista työttömistä jotka eivät työllisty koskaan ja
-Työmarkkinatuki lakkautettava työttömät sosiaalitoimen kuntouttavan työtoiminnan työn hakijoiksi päällekkäisyyttä on karsittava vaikeasti työllistyvästä työttömästä kunnat ovat joutuneet maksamaa sakkomaksua Kelalle. Kelassa on työttömille peruspäiväraha jotka eivät ole ansiosidonnaisella päivärahalla.
Asumistukia pitää leikata vuokramenot ovat kalliita jos ei muuteta pienempää vuokra-asuntoon. Sosiaalitoimen harkinnanvaraisia toimeentulotukia on karsittava roimasti näihin kuuluvat kotivakuutukset, henkilötodistukset, puhelimien tietokoneiden hankinta. Sosiaalitoimen on käytettävä paljon käytettyjä tavaroita hankinnoissa esim. huonekalut, vaatteet, polkupyörät, astiat jne. työttömät voi elää halvemmalla. useampi työtön on vähätöinen laiska joka ei halua tehdä työtä vaan makaa sohvalla miksi pitäisi maksaa sosiaalitukia kuin manulle illallinen
47704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kuntouttava työtoiminta ja kaikki muutkin humpuukihumpat työttömille on lopetettava kalliina ja hyödyttömänä yhteiskunnalle sekä erittäin haitallisena työttömille, säästöjä tuota tulee ainakin satoja miljoonia tai ainakin pikkusta vaille pirusti.

Äänestä
  • Se on todennäköisesti miljardiluokan potti joka säästyy, kun tällaiset kuntouttava työtoiminta -humpuukit lopetellaan, etenkin jos samassa yhteydessä laitetaan työvoimapolitiikka aktiiviälyttömyyksineen alas, ja tilalle perustulo.

    Te-toimistoa ei tarvitse lakkauttaa, mutta sen rooli olisi jatkossa vain työnvälitys ja ammatillisten koulutusten ymv. järjestäminen.

    Surkeat "palvelut" pois, ei mitään järkeä, uutisissa voi jo lukaista esimerkkiä esim. Sastamalasta, ja sama väärinkäytös toistuu ympäri Suomea.

    Työttömyysturvaan liittyvää vakuutusjärjestelmää pitäisi muuttaa siten, että erityisesti itsensä työllistävät voivat palveluitaan tarjota markkinoille ilman että jatkuvasti pitää tehdä työvoimapoliittisia lausuntoja.

    Äänestä

  • Täähän se ois. Valtio maksaa tukiaisia järjestöille, yhdistyksille, ja erilaisille yrityksille siitä että ne järjestävät pitkäaikaistyöttömille jotain joka ei auta heitä pääsemään omavaraisiksi palkkatyöläisiksi eli pysyvät tukien varassa samaan aikaan kun yhdistykset ja yritykset kerää turhien palveluiden pyörittämisestä valtiolta omaa pottiaan.

    Tulisi halvemmaksi lakkauttaa turhat "aktivointipaskat" joista ei ole suoraa porrasta palkkatyöhön ja joka ei ole palkkatyötä jolla pääsisi sosiaaliturvaluukun asiakkuudesta eroon ja töihin työsopimuksella.

    Nyt nämä paskapalvelut vain maksavat jokaisesta työttömästä lisäkuluja sosiaaliturvan lisäksi.

    Äänestä

Pikavipit on lotettava , palkan maksu on lopetettava , perintöjä ei pitäis jakaa. Oliko muuta vielä.

Äänestä

Suomessa jo nyt EU:n surkein perusturva. EU-neuvosto huomauttanut Suomea täysin riittämättömästä perusturvan taskoa.

Äänestä
  • Euroopan neuvosto ei ole EU-elin ollenkaan.

    Äänestä

Tarkoittaaa työttömän on supistettava menonsa ja asumisensa kulut, ei siinä tartte ketää mulukkua kuunnella perkele.

Äänestä
  • Eli siltojen ja veneiden alle.

    Äänestä

  • Työttömien pitää supistaa menonsa mahdollisimman alas asumiskulut halvemmaksi kuntouttavassa työtoiminassa on yksinäisi mulkkuja suurin osa jotka tarvitsee elämän hallintaa

    Äänestä

Ensiksi pitäisi perustaa uusi virasto vaikka nimeltään Kula tai stadin slangin Skulaa olisi myös hyvä uuden viraston nimeksi. Siihen Skulaan palkattaisi päteviä virkamiehiä sopiva määrä eikä kuten nyt tehdään etä palkataan sopivia virkamiehihiä hirmuinen määrä. Sitten kun tuo Skulaan tai Kulan toiminta olisi käynnistynyt niin yhtenä aamuna siirrettäisi kaikki Kelan ja työkkärin tehtävät tälle uudelle Skulaa/Kulalle ja kaikille Kelan ja työkkärin virkamiehille kengän kuva persukseen. Puhdistusoperaatio olisi siis saman tyyppinen kun USAssa tehdään poliisilaitoksille laittomuuksien ja korruption kitkemiseksi. Tuosta tulisi mijjardissäätöt ja laittomuudet ka korruptio jota muka ei ole poistuisi.

Äänestä
  • Eivät ole laittomuudet ja korruptio poistuneet Yhdysvalloissakaan, niin ei ole syytä olettaa toimivan Suomessa.

    Äänestä

liian suuret asumistuet seis.
yritystuet seis.
mtk tuet seis.
omistamisen vero-tuet ja edut seis.
keinottelun tukeminen seis.
korona työttömät marjanpoimintaan ja risusavottaan.
terrori-ämmien lomat suomessa seis.
pakolais-turismi lomat seis
j.a näin rahaa jää ja ei tarvi velkaantua enää !!

Äänestä
  • liian suuret asumistuet seis. = vuokrat alas, vuokrasääntelyn palautus, vuokraisännät ei tykkää

    yritystuet seis. = vienti seis, tavaroiden ja palveluiden hinnat ylös, kukaan ei tykkää

    mtk tuet seis. =ruuan hinta ylös, maajussit ja kaikki ne jotka syö ja paskoo ei tykkää

    omistamisen vero-tuet ja edut seis. = omistajat ei tykkää

    keinottelun tukeminen seis. = keinottelijat ei tykkää jos tuo nyt edes jotenkin onnistuu

    korona työttömät marjanpoimintaan ja risusavottaan = työttömät ei tykkää eikä tuosta muutenkaan ole hyötyä

    terrori-ämmien lomat suomessa seis. = ei voi seisauttaa sitä mitä ei ole

    pakolais-turismi lomat seis = ei voi seisauttaa sitä mitä ei ole

    j.a näin rahaa jää ja ei tarvi velkaantua enää !!

    Näinköhän jää kun tulot pienenee ja menot suurenee ja saa pirusti vihamiehiä ja -naisia eikä ne äänestä seuraavissa vaaleissa enää. Tuloksena tuosta olisi täysi katastrofi kun vielä seuraavissa vaaliessa nykyiset oppisitiopuolueet pääsisivät muodostamaan hallitusta ja jos ne siinä onnistuisivat niin sen jälkeen katastrofi olisi kaoottinen.
    Ei tuollaisia päätöksiä eduskunta onneksi uskalla tehdä sillä tuhoisa vaikutus olisi koronaakin suurempi ja pitkäaikaisempi, jopa lopullinen täystuho.

    Äänestä

liian+suuret+asumistuet+seis.yritystuet+seis.mtk+tuet+seis.omistamisen+vero-tuet+ja+edut+seis.asumisella+keinottelun+tukeminen+seis.korona+työttömät+marjanpoimintaan+ja+risusavottaan.+tai+typ+palveluihin+ja+ilmaistöihin+kuntoutumaan.terrori-ämmien+lomat+suomessa+seis.+salaa+verovaroin+niitä+tuodaan,,+viher+vas.+kaaderit+haluua+turvattomuuden+suomeen...+ja+elin+ikäiset+kela+lomat+suomessa+tulee+tosi+kalliiksi+!!!pakolais-turismi+lomat+seis,+++monella+ryhmllä+työttömyys+%+on+yli+90...+Vuosikymmneien+ajan+!!+kalliiksi++lomat+tulee+!!---j.a+näin+rahaa+jää,+ja+ei+tarvi+velkaantua+enää+!!

Äänestä

Kuolema poliitikoille. Kidutus sellainen.

Äänestä

Kepu kulmuni ja vanhanen haluaa nostaa eläkeikää !!
ja sitten kepu vanahanen briljeraa sillä työvoiman tarjonnan lisäämisellä.
( jota jonaiivi kokoomus vartiainen innokkaana ajoi.).
- se on Kummallinen ajatus, että työvoiman tarjonnan lisäys lisää työpaikkoja!?

Kun ehkä ensin tulisi olla töitä ja kasvava talous,,, joihin voi työllistää..
Mielestäni työttömällä työvoimalla ei politikotkaan kehität tätä maata....
Maa siinä vain siirtyy riisto-orjuus tyyliseen rosvokapitalismiin...

Sitten vas. vihreät sdp, on myös täysin tuuliajolla.. Selvää osaamispulaa on. Kun niiden julmat vallakumous kaaderit salaa tuo maahan jopa terrori-ämmiä.. -Visiona on siis terrorin tuki, suomen akasjao. Huumeet. Turvaton raiskaus suomi visiona ! Niinpä helsvetin huonnosti menee !! --Ja nämä vas. vihreät sdp vastuuttomat ovat maan jo velkaanuttaneet niin, että ollaan eu-orjia,, oma päätösvalta on mennyt !!

Äänestä

Kuntoutettava lopetettava ja huuhaa hommat ja ihmisten simputtaminen ja te toimisto ihan tarpeeton laitos.

Äänestä
  • samaa mieltä säästökohde löytyy kuntouttavasta työtoiminnasta, humpuukki elämänhallinta kurssit on verorahojen tuhlausta te-toimisto vasaran alle Kelasta voisi karsia verorahojen luukkusysteemiä eri luukuilta haetaan mitäkin tukea vaikeasti vammainen työtön ikääntynyt saa kansaeläkettä maksupäivä 7 päivä takuueläke 22 päivä asumistuki 3-4 päivä työeläke kuukauden alkupäivinä. eli pitkin kuukautta ne tulevat tilille. pitää olla vuokrasopimus, pankin tiliotteet, maksettu vuokra näyttää viranomaisille. jos ei kykenne raha-asioita hoitamaa itsenäisesti sitteen sossun välitystili tai edunvalvoja. jos saat eläkkeensaaja asumistukea et saa matkustaa ulkomaille vaan pitää pysyä asunnossa nukkumassa. holhous jatkuu hautaa saakka. Kansaneläke pitäisi muuttaa peruseläkkeeksi vähimmäisisumma olisi vaikka 900 euroa kun työeläkettä on hankkinut tarpeeksi sitä mukaa pienenee. takuueläke pitää lakkauttaa ja eläketuki ja työmarkkinatuki kokonaa pois ja vaikeasti vammaiset työttömät sosiaallihuollon holhoukseen maksettaisiin toimeentulotukea jossa olisi vastikkeena askartelua ja muuta mukavaa puuhastelua

    Äänestä

Vapaus valita asuinpakkansa on edelleen olemassa. Siitä on turha kitistä. Vaikka mummos naapurissa.

Äänestä

Yksi lahkeisten hallitus ei edistä Suomen etua. Vaan tuhlaa aikaa ja rahaa ulkomaan asioihin.
Tämä nykyinen super idealisti hallinto vihaa suomalaisia, ja haluaa pelata tärkeenä maailman näyttämöillä. Näin Sössii Suomen talouden ja tekee suomesta entistä ongelmaisemman nettomaksajan. ( esim. nyt ranskan pankkituki maksut välimerelle..).
Näin saadaan Suomeen se haluttu kehitysmaa turvattomuus ja köyhyys suomeen! Se on selvästi tämän nykyisen hallinnon visio!

Jo aiemmin meillä on ollut lahjottuja naivisti poltikkoja,, kuten katainen ja urpilainen,, myyräntyöstään ne palkittiin komissaari tittelillä !! Kun kätyreinä tekivät Suomelle kreikkatuki maksut! ( saksan, ranskan pankkituki ). EU ja Saksa, Ranska palkitsi nämä desantit!!

Äänestä

Kevään budgetti riihi tulossa!!
- Nyt Valtio velkaantuu kovaa vauhtia säästöjä on tehtävä eli kunnon leikkuri Kelan maksamiin etuuksiin, asumistuet puolitettava,, Ek ja Mtk tuet puolitettava, busines finlandin järjetön rahan jako loetettava, eu-tuet välimerelle seis, ja ylisuuret palkat ja eläkkeet leikkuriin !! jne
Säästöjä tervitaan.
Te-toimistojen on päästävä eroon vaikeasti työllsiettevistä työttömistä jotka eivät työllisty koskaan ne on siirettävä eläkkeelle esim. ikä 60v,, ja työtön eläkkeelle heti !!

-Ansisidonnainen työmarkkinatuki lakkautettava, työttömät sosiaalitoimen kuntouttavan työtoiminnan työn hakijoiksi päällekkäisyyttä on karsittava vaikeasti työllistyvästä työttömästä kunnat ovat saanneet maksaa sakkomaksua Kelalle. Kelassa on työttömille peruspäiväraha jotka eivät ole ansiosidonnaisella päivärahalla.
Asumistukia pitää leikata paljon, myös pakolais turistien tulisi maksa aitse vuoksransa, ruokansa kun nyt vain lepäävät kela lomilla suomessa. vuokramenot ovat kalliita jos ei muuteta pienempää vuokra-asuntoon.
Sosiaalitoimen harkinnanvaraisia toimeentulotukia on karsittava roimasti näihin kuuluvat kotivakuutukset, henkilötodistukset, puhelimien tietokoneiden hankinta. Sosiaalitoimen on käytettävä paljon käytettyjä tavaroita hankinnoissa esim. huonekalut, vaatteet, polkupyörät, astiat jne.
Ek väki, Mtk väki Sak väki , pakolais lomailijat , työttömät voi elää halvemmalla. useampi työtön on vähätöinen, palkaton.
Investoointi laiskuus on Ek, Mtk, Sak, keinottlu toimissa lamannuttavaa, laiska omaisuus joka ei halua tehdäinvestoin6teja ja työtä, vaan makaa Ek, Mtk sohvalla miksi pitäisi maksaa Ek, Mtk sosiaalitukia kuin manulle illallinen

Äänestä
  • Mamuille maksettavat illalliset maksaa jo useita miljardeja e vuodessa !
    Tämäkin tuhalus nopeasti seis!

    Äänestä

  • säästöjä tarvittasiin,, mutta nyt vain velalla eletään. Niinpä lapset ja lapsen lapsetkin maksaa näitä velka sota-korvauksia !

    Ja lisänä eu yhteisvelka, joka upottaa koko eu alueen !! Korttitalo kaatuu ja super lama iskee...

    Äänestä

Ap ei tiedä tosi asioita, paljon on työ kyvyttömiä joilla ei muuta mahdollisuutta kuin olla kotona, kaikki ei ole terveitä tai työtävieroksuvia kuin yksi tunnettu etninen ryhmä jota kutsutaan somaleiksi, olen kuulut niiden tomppien suusta sellaista joka nostaa ihokarvat pystyyn veroamaksavana kantiksena.

Äänestä

Liika byrokratia vie rahat.

Äänestä
  • Meillä on suuri, liian suuri kuspäähallinto ja hallinto politiikka.

    Äänestä

TE toimisto - kela...kela - TE toimisto ja oravanpyörä valmis, sairaat eläkkeelle, terveet töihin vaan kun sairaita yritetään ahdistella töihin ja terveille ei ole töitä.

Äänestä

Puolet kansanedustajista pois, avustajat minimiin vai onko niin järjetöntä porukkaa et ei selviä ilman satoja avustajia...valtionhallintoa vaan leikkaa, miljoonia uppoo turhuuteen.

Äänestä

Säästöjä tarvitaan, kun menoja on liikaa.
Meillä on harrastettu poliittista naiivi idealismia, joka tulee niin kalliiksi.

Tulopuolta ei ole kehitetty. Vaan esiinnytään nettomaksajina. Eu talous kuplaan pumapataan rahaa. Ja esim. verovaroin asutetaan E-Suomen lähiöt täyteen lepääviä turisteja!! Kalliiksi se tulee.

Säästöt tehdää suomalaisten eduista,siis köyhien ja työttömien.
Joita uhjataan pakko talkoisiin. kyykyttäen, Halvalla.
Mutta RIkkaat elää turvatusti ja saa etua, kuin saa pakolaisturistitkin.
Sekä nyt ranskan pankit pankkitukea eu-kautta !

Äänestä

Onneksi et päätä mistään. Hv

Äänestä
  • Eikä kenenkää tekemisistäkään.

    Äänestä

Säästöjä tarvitaan, kun menoja on liikaa. Rahat on hassattu busines finlandin kautta ja suureen eu-keinottluun, ranskan pankkitukeen..... ja e-suomen lähiöiden loma turismiin.
Meillä on harrastettu poliittista naiivi idealismia, joka tulee niin kalliiksi.

Tulopuolta ei ole kehitetty. Vaan esiinnytään edelleen nettomaksajina. Eu talous kuplaan pumapataan rahaa. Ja esim. verovaroin asutetaan E-Suomen lähiöt täyteen lepääviä turisteja!! Kalliiksi se tulee.

Säästöt tehdää suomalaisten eduista,siis köyhien ja työttömien.
Joita nyt ohjataan pakko talkoisiin. kyykyttäen, Halvalla.
Mutta RIkkaat elää turvatusti ja saa etua, kuin saa pakolaisturistitkin.
Sekä nyt ranskan pankit pankkitukea eu-kautta !

Äänestä

Olisi se raakaa toimintaa jos ihmisen viimesijaisten toimeentulon kustannuksella katettaisiin toisten taloudellinen hyödyntavoittelu. Onko tässä maassa jokin etuoikeutettu ryhmittymä joka katsoo oikeudekseen polkea toisten ihmisoikeudet taloudellista hyötyä saadakseen?

Äänestä
  • Työtön itsessään ??

    Äänestä

Eiköhän ne säästöt haeta jostain muusta, kuin perustuslain takaamasta oikeudesta sosiaaliturvaan.

On puheet typistyneet aika nopeasti pysymään työttömyysturvaan kohdistettaviin toimiin, ilmeisesti hallituksessa joku tajunnut että rikoslaki alkaa tulemaan vastaan.

Työttömyysturvan säätämiset ovat puolestaan pelkkää näpertelyä, niillä ei tulla saamaan aikaan työpaikkoja mitä Suomi tarvitsee, itse asiassa mikään sosiaaliturvaan kohdistettava toimi ei tuo yhtäkään työpaikkaa Suomeen. Se tuo vain verovarojen tuhoamista em. työttömyys/sosiaalikoneistossa,, kun virkamiehiä pyöritellään tämän työttömyysvedätyksen parissa, ja kaikkia työttömiä yritetään pyöritellä siinä mukana.

Pyörittely ei valitettavasti tuo mitään muuta kuin pyörittelyä, ja pyörittelyllä ei saada suomalaista työtä kaupaksi kannattavasti maailmalle.

Lopettakaa pyörittely. Pyörittely ei auta.

Äänestä
  • Työttömyysturva on siis eri lainsäädännössä oleva asia, kuin perustuslaissa taattu sosiaaliturva.

    Työttömyysturva on joiltakin ehdoiltaan taloudellisesti parempi, mutta se pitää sisällään myös sellaisia ehtoja, mitä ei voida perustuslaissa taattavaan sosiaaliturvaan laittaa.

    Työttömyysturva on eräänlainen kiristysväline, mutta mitä vaikeammaksi sen ehdot tehdään, sitä varmemmin koko kiristysvälineen teho poistuu kokonaan, eli on loppujenlopuksi aivan yhdentekevää mitä koko työttömyysturvalla tehdään, kun väki alkaa massoittain siirtymään perustuslaissa taatun sosiaaliturvan varaan. Poliitikot saa sen jälkeen huuli pyöreänä ihmetellä että miten siinä nyt noin kävi.

    Askeleet tästä pidemmälle johtaakin sitten jo rikoksiin kansaa kohtaan, ja siinä vaiheessa on jo aika vastata oikeusjärjestelmän kautta.

    Äänestä

Taloudelien pohja murtuu,, pohjolan kongo visio etenee.

Kemi,, tehtaalla tuo n. 700 kpl, ja siihen ympäristö palvelut, kuljetus jne,, onkin jo 1500 kpl työttömänä.

Ja kulutuksen , perheiden yms.. kautta kerroin tulee olemaan se 10x1500 = 15 000 kpl.....
Jotkut tutkijat sanoneet, että teollisuudesta menetetty työpaikka kertautuu 100 kertaa alueelle. - että pitäisi laskea 100x 1500. =150000.

Kova on muutos.. Jämsä, Kemi jne...
Tyrä enso on ulkmainen yhtiö, ja siski johdetaan ulkomailta, ja siksi toimitaan suomessakin kuin kehitysmaassa,, armotta !

Äänestä
  • töitä ei ole kun lopetetaan kokonaisia tehtaita, ja ajetaan alas alueita, esim jämsä, kemi, kymenlaakso voikkaa, myllykoskin, kemijärvi, jne, jne.. '
    myös energia omavaraisuus ajetaan alas.. siirrytään hakkeen, turpeen, ja sähköntuontia ulkomailta velkarahalla!!
    -ullatys, ullatys työt loppuu!!

    tällä poliiikalla ja meiningillä ollaan eu-talous kurjistuksessa, nettomasajina, ollaan kehitysmaa, kuin pohjolan kongo. tai zimbabwe jossa ymmärtämättömät mugabet hoitaa taloutta !
    Kaivosoikeuksiakin annetaan ilmaiseki ulkomaalasille yhtiöille,,,... jne.. aitoa kehitysmaa meininkiä ! Lisänä politiikalla ja väestön siirroilla tehty turvattomuus, tori teurastuksetr, lasten raiskaus ja silvonta, yms. alasjo... e-suomen lähiöt on jo täynnä lepäävää "työvoimaa" joka oireilee... ilmaisilla kela lomilla Suomessa.

    ullatus ullatys, töitä ei ole.
    Lisäksi maa köyhtyy kun aiotaan siirtää rahaa eu peliin rikkaalle välimerelle maksetaan selvää rahaa !! maksetaan verot välimerellekin!!
    Nettomaksajana se Kylmä, Routainen arktinen maa näin kurjistuu lisää.

    Äänestä

  • Luulitko että Kemi oli viimeinen suljettava paperitehdas. Ylikapasiteettia on edelleen maailmalla runsaasti. Kun paperimiehet taas änkyröi seuraavissa neuvotteluissa, niin suljetaan vanhimmasta päästä seuraava tehdas kannattamattomana ja sitten sitä seuraava .
    Ovatko kaikki sen jälkeen tyytyväisiä asemaansa ? Käykö kuin Salossa Nokian jälkeen ?
    Asuntojen arvot romahtavat ja pankki vie velkaisilta talot pilkkahintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulitko että Kemi oli viimeinen suljettava paperitehdas. Ylikapasiteettia on edelleen maailmalla runsaasti. Kun paperimiehet taas änkyröi seuraavissa neuvotteluissa, niin suljetaan vanhimmasta päästä seuraava tehdas kannattamattomana ja sitten sitä seuraava .
    Ovatko kaikki sen jälkeen tyytyväisiä asemaansa ? Käykö kuin Salossa Nokian jälkeen ?
    Asuntojen arvot romahtavat ja pankki vie velkaisilta talot pilkkahintaan.

    se näyttää olevan idea, kun rahaa lahjoitetaan ulkomaille, ja suomea rakennetaan vain muutamaan keskukseen.
    Muu suomi unohdetaan, teollisuus siirretään ulkomaille, jne.
    Maahan tuodaan ilmaisille lomille elättejä häiritsemään suomalaisten elämää
    Rakennetaan turvatonta kyykkypska Suomea.

    Äänestä

Tai miksi pitäisi maksaa matulle illallinen? - päivällinen, aamiainen, asunto, tukirahat, jne ?edut , eläke ?
-niin,, vakava ongelma kun työmarkkina tuhotaan tuomalla ulkomailta halpatyövoimaa!! esim. ns. lähetetyt työntekijät, alihankinta ketjut yms. veivaus, eivät verojakaan maksa suomeen.
-maataloudessa halutaan ulkomaista halpatyövoimaa.
Ja Suomessa on massa työttömyys, ja palkkka-taso romantanut monilla aloilla.

Maa velkaantuu, maksetaan verot välimerellekin. ja Suomessa on paljon pakolaisturisteja lepo lomillam niin verotaakka kasvaa ja kasvaa. Kaikkine kuluineemn, täysylläpito Pakolaisturismi maksaa useita miljardeja e /vuosi !!.

Ei ole oikein järkevää enää maksaa veroja kun veroraha tuhlataan.
Itsekin maksaisin veroja, jos tietäisin, ettei raha katoa ulkomaille, vaan menee esim. kotimaan vanhusten terv. hoitoon, ja hyvinvointiin. (tasa-veroja joudun vähän maksamaan, mutta kulutan vähän, niin alv ja trafi verot on siksi pienet )

Ulkomaisten kela lomailijoiden kuluja en halua maksaa.

Äänestä

Eiköhän hallitus leikkaa taas köyhiltä, vanhuksilta, sairailta, työttömiltä, vammaisilta, veteraaneilta ja lapsiperheiltä automaattisesti!

Äänestä

No kohta suurin osa työttömistä on pelkällä toimeentulotuella, kuka jaksaa kuntouttavaatyötoimintaa v.tto mitä p.skaa se on.

Äänestä

Ja nuilla lääkkeillä aiheutetaan väestön ulosmuuttoa aina vain kauemmaksi työpaikoista, siinä voi poliitikot ihan vapaasti haaveilla halpatyö-maahanmuuttajista jotka tulee asuttamaan kaupunkiasunnot.

Myös 90-luvun lamaa ennen alkoi firmat tuomaan halvempaa työvoimaa mm. Unkarista ja muualta Itä-Euroopan maista, monet asuivat jonkinlaisissa kalustetuissa konteissa.

Mutta sittenpä tulikin jo se 90-luvun lama, joka pakotti myös päättäjät sopeutumaan siihen, että kansalle on saatava aikaan palkkatyöpaikkoja, koska kikkailemalla ei taloutta voida hoitaa, siihen päättyi vahvan markan politiikat ja muu roskapuhe.

Äänestä

Kohta päästään te- toimistoista eroon ja kaivinkoneet murskaavat laitokset betonijätteeksi ja samalla te- toimistojen henkilökunta saa hevosenkengän kuvan perseeseen ja vastikkeettomat eläkkeet mitätöidään.😁

Äänestä
  • Idea TE-toimistosta työvoimalle tarjottavien palvelujen toimittajana oli ihan hyvä niin kauan, kunnes sitä alettiin käyttämään väärin.

    Nykyisin tarjolla on vain palveluksi ja suunnitelmiksi paketoitua pakkotyötä ilman palkkaa, ja jos ei kelpaa, sitten olet kieltäytynyt suunnitelmasta ja karenssi päälle.

    Omien kokemusten perusteella toimintaa on selvästi alettu muuttamaan pakkotyön suuntaan viimeisen 10 vuoden aikana, täysin oudoksi mennyt systeemi. Elinkeinoelämä saanut näppinsä peliin, systeemiä on alettu käyttämään työttömistä rakennettavan ilmaistyöreservin ylläpitämiseen, eihän se työttömyys tule koskaan alenemaan koska tavoitteena on ilmaistyöreservi riittävän työttömyysmassan avulla.

    Äänestä

"työttömät voi elää halvemmalla."

Ei voi, koska Suomessa elämisen kustannukset on työttömille ihan samat kuin kaikille muillekin. Kallista on, minkäs sille voi.


"useampi työtön on vähätöinen laiska joka ei halua tehdä työtä vaan makaa sohvalla miksi pitäisi maksaa sosiaalitukia kuin manulle illallinen"

Tukia ei makseta kuin manulle illallista, vaan tukia maksetaan koska perustuslaki sanoo niin.

Syy sille, miksi perustuslaki sanoo niin, on erittäin painava, ja sen tarkoitus on estää Suomessa esim. kansan kahtiajako ja muut työ/talousasioista johtuvat riidat rahanjakoon liittyen, koska työmarkkinahan ei muutoinkaan toimi kunnolla.

Koska työmarkkina ei toimi, on tietenkin päivänselvää että valtion on hoidettava asiasta työttömille aiheutuva vahinko jollain tavoin, ja sosiaaliturva on yksi niistä tavoista.

Aika kevyttä ajattelua nämä kansan turvaksi tarkoitettujen lakisäädösten arvostelu, on ainakin selvää se että kirjoittaja ei todellakaan ymmärrä miten työ- ja talousasiat Suomessa toimii (tai tarkemmin sanoen, ei ymmärrä, miksi ne EI toimi)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Valtio velkaantuu kovaa vauhtia säästöjä on tehtävä eli kunnon leikkuri Kelan maksamiin etuuksiin Te-toimistojen on päästävä eroon vaikeasti vammaisista työttömistä jotka eivät työllisty koskaan ja
-Työmarkkinatuki lakkautettava työttömät sosiaalitoimen kuntouttavan työtoiminnan työn hakijoiksi päällekkäisyyttä on karsittava vaikeasti työllistyvästä työttömästä kunnat ovat joutuneet maksamaa sakkomaksua Kelalle. Kelassa on työttömille peruspäiväraha jotka eivät ole ansiosidonnaisella päivärahalla.
Asumistukia pitää leikata vuokramenot ovat kalliita jos ei muuteta pienempää vuokra-asuntoon. Sosiaalitoimen harkinnanvaraisia toimeentulotukia on karsittava roimasti näihin kuuluvat kotivakuutukset, henkilötodistukset, puhelimien tietokoneiden hankinta. Sosiaalitoimen on käytettävä paljon käytettyjä tavaroita hankinnoissa esim. huonekalut, vaatteet, polkupyörät, astiat jne. työttömät voi elää halvemmalla. useampi työtön on vähätöinen laiska joka ei halua tehdä työtä vaan makaa sohvalla miksi pitäisi maksaa sosiaalitukia kuin manulle illallinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu