Niko Ranta-ahon pyyntö päästä vapaaksi hylätty.
Ilmeisesti Ranta-aho menee istumaan Pasilaan.
Se siitä.
Ranta-aho pysyy vangittuna.
39
440
Vastaukset
- Anonyymi
" Ranta-aholla voi olla mahdollisuus päästä vapauteen jo lähiviikkoina, kunhan päähaaran käsittely saadaan kunnolla loppuun", kertoo Ilta-Sanomat.
Joten SS:n ei kannata vielä huokaista helpotuksesta.
Jätkä saattaa tallustella kulman takaa vastaan päivänä millä hyvänsä.
Lähteekö sohvilta silloin loputkin laukut ja kenties hylätty Bambikin? - Anonyymi
Sofialla on käräjät ens viikolla.
- Anonyymi
Toivon että saa pitkän tuomion ja näin on esimerkkinä muille huumeiden myyjille. Niin paljon tekee tuhoa huumeet ei-mitään sympatiaa ko henkilöä kohtaan.
- Anonyymi
Ihan kaunistelematta ja hymistelemättä, huumekauppiaat ovat ihan kylmäverisiin murhaajiin verrattavia 😠. Tuo Ranta-Ahokin selitti, että ihan jännityksen takia, ei siis rahapulan, alkoi myydä huumeita noin isossa mittakaavassa. Kyllä jätkällä taitaa viirata pahasti kun ihailee tuollaista elämää. Yhtään ei huumehemmo ajatellut edes perhettään 😱. Perhe ja suku vedetty lokaan oikein kunnolla rikkaan, hemmotellun paskiaisen toimesta. Yhtään ei heru myötätuntoa tuolle tyypille. Toivottavasti mätänee vankilassa ja saa monta sulhasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Saippua-sulhasta.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saippua-sulhasta.....
Blääh, ei Suomessa saippuaoopperaa oo linnassa. Lopettakaa jo höpöhöpö fantasisointinnekin. Raiskarit on lisko-osastoilla suojassa, huumekauppiaat omilla kongeillaan. Jengiläiset omillaan. Ei siellä saippuoida eikä tää oo jenkkilä!
Lapsen raiskanneet mamut istuu vuoden ja kirjanpidot mokannut kantasuomalainen istuu 4.
Näin meillä. - Anonyymi

Näin meillä.Jaa, hyvin olet perillä 😉.
- Anonyymi
Eli vaikka on rikollinen niin pääsee vapaaksi. Kyllä laki pitää olla silläkin. Ei muutakuin kun se 13 v
Tuohan ois kauheaa että huumekauppiata ei rankaista .- Anonyymi
Vapauteen odottamaan tuomiota!
Ei vapauteen rikoksista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapauteen odottamaan tuomiota!
Ei vapauteen rikoksista!Monikohan perhe itkee huumeisiin kuollutta lastaan tuon iljettävän tyypin kauppatavaran seurauksena?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monikohan perhe itkee huumeisiin kuollutta lastaan tuon iljettävän tyypin kauppatavaran seurauksena?
Älä muuta sano.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monikohan perhe itkee huumeisiin kuollutta lastaan tuon iljettävän tyypin kauppatavaran seurauksena?
Myös uhkea belörf kuoleman kauppias. Tiedostaen sen.
- Anonyymi
Kylmäkoskelle se meni nyt ....siellä ei kovin vaaralliset heput vietä aikaa..nykänenkin siellä istu aikoinaan. Liikuntaa ,ruokaa ym ym ...
- Anonyymi
Iltis: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006541451.html
"Asianajaja Hannu Kaitaluoma korjaa istunnon jälkeen, että ilmeisesti Ranta-aho menee sittenkin Pasilaan." - Anonyymi
Tuollaista pas*aa on suorastaan rikollista hemmotella. Toivottavasti ex- tyttöystävä, Sofia oppi tästä jutusta jotain? Toivottavasti säikäytti kunnolla, että ymmärtäisi pysyä erossa tuollaisesta porukasta vastaisuudessa. Juoppo mies on juoppo, huumepomo on pohjasakkaa.

Ei näytä Sofia opiksi ottaneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näytä Sofia opiksi ottaneen.
Miten niin? Vihjaatko, että nykyinen mies olisi sotkeentunut lääkeaineiden ja huumeiden salakuljetukseen? Aiheeton syyttely ja perättömän tiedon levittäminen on rikos, josta joudut vastuuseen, jos asianomistaja haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaista pas*aa on suorastaan rikollista hemmotella. Toivottavasti ex- tyttöystävä, Sofia oppi tästä jutusta jotain? Toivottavasti säikäytti kunnolla, että ymmärtäisi pysyä erossa tuollaisesta porukasta vastaisuudessa. Juoppo mies on juoppo, huumepomo on pohjasakkaa.
Eihän se ole mitään oppinut kun nytkin seurustelee päihteiden käyttäjän kanssa :D Stefanille tulossa syyte törkeästä rattijuopumuksesta ja epäily huumausaideiden käytöstä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se ole mitään oppinut kun nytkin seurustelee päihteiden käyttäjän kanssa :D Stefanille tulossa syyte törkeästä rattijuopumuksesta ja epäily huumausaideiden käytöstä.
Hieman eri asia, joku viihdekäyttö kuin ammattimainen salakuljetus ja myynti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman eri asia, joku viihdekäyttö kuin ammattimainen salakuljetus ja myynti.
Ei tuo viihdekäyttöön hyväksyttävää ole, mutta tuolla Ranta-Ahon huumekollilla on ”hippusen enemmän” tuota syntilistaa 😳. Tuomion pitäisi olla vähintään 25-vuotta, että jätkä ehtisi kunnolla laitostua ja pääsisi vasta vanhana ukkonsa pois 😠. Kuolemankylväjä. Vastuuton idiootti. Perheensä maineenpilaaja.

Perheen maineen pilaamisesta tuli mieleen että eikö sitä Nikon siskoakin epäilty jostain, joka liittyi näihin huumekuvioihin?

Sehän fanittaa sitä Naccia. Jostain luin, että ovat/ ovat olleet läheisissä väleissä.
- Anonyymi
Monet nuoret pilaa elämänsä tuollaisten tyyppien takia jotka niitä huumeita maahan rahtaavat. Järkyttävä ja itsekäs tyyppi ei juuri ajattele kuin itseään.
- Anonyymi
Naulan kantaan!! Ihan omaksi huvikseen tuo törkykasa aloitti huumebisneksen. Oli varakas tausta, ei ollut rahahuolia...Silti, omaksi ilokseen alkoi kylvää huumeilla. Pohjasakkaa. Huvinsa kullakin, toivottavasti tuo saa maksaa siitä huvista kalliisti.

alkoi kylvää kuolemaa huumailla, piti kirjoittamani.
- Anonyymi
Lasten elämän tuhonnut rikollinen toivottavasti mätänet kauan jonkun morsiamena
- Anonyymi
Aivan 👍. Ei kyllä säälinripettäkään heru tuolle huumeparonille.
- Anonyymi
Suomessa pääsee raiskaajakin vapaaksi odottamaan tuomiota.
- Anonyymi
Suomessa raiskaajat ei saa edes ehdotonta vankeustuomiota. Siinä mielessä vääristynyt Suomen oikeuslaitos. En mitenkään väheksy Ranta-ahon rikoksia, mutta esim. Milla Arosen murhaaja ja ruumiin hävittäjä selvisi n. yhdeksän kuukauden istumisella teostaan. Jotain on pahasti pielessä. Täällä aletaan kohta(toivottavasti) toteuttamaan korpioikeutta näitä naisten tappajia ja raiskareita kohtaan. Ainakin jos sattuu osumaan lähipiiriin, niin voin kertoa, että lopullinen tuomio tulee muualta, kuin oikeuslaitokselta.

Totta. Laki ei ole sama kaikille. Murhaajia hyysätään. Ihmishenki on halpa Suomessa.

Kyllähän noita tuomioita nauretaan ympäri maailmaa. Jenkeissä on moni asia perseellään, mutta siellä sentään väkivaltarikoksista istut ja pitkään. Ja elinkautinen on elinkautinen kirjaimellisesti.

Jenkeissä voi saada satojen vuosien tuomioita vieläkin.
- Anonyymi
Sofia ja Stefan jatkavat Ranta-ahon bisnestä. Ei se homma ole mihinkään loppunut vain siksi että Kobra menee kiven sisään. Siksi Stefan tuhlaa rahaa mielettömästi (pesua) ja ostelee taloja joissa kukaan ei asu. Siksi pariskunta rahtaa ulkomailla .
Riekkuminen ja juhlinta on vain peitehommia ja samalla tietysti asiakkaien saalistamista ja verkottamista. Kukaan ei halua uskoa ennenkuin käry taas käy.- Anonyymi
Eivät takuulla jatka. Tuollaisista ” varmana kirjoittelusta” joutuu vastuuseen. Jos tosiaan ” tiedät” jotain, niin siitä sitten ilmoitusta viranomaisille. Jos et tiedä, niin tuo on kunnianloukkaustakin pahempi väite. Miettiä voi mielessään ihan mitä vaan, eri asia on kirjoitella ajatuksiaan totena keskustelupalstoille. Kobrasta taisi tulla pieni maan matonen, joka on suurennuslasin alla tästä lähtien lähipiireineen...koskee myös perhettä ja ystäviä. Oletko niin naiivi, että luulet Sofian uskaltavan tehdä enää mitään Ranta-Ahon hyväksi? Kyllä tuo vyyhti selviää, ihan ilman sinun oletuksiasikin. Kannattaa silti varoa mitä täällä kirjoittelee. Juuri näitä rikosjuttuja luetaan eniten.
- Anonyymi
Vieläkö Niko Ranta-Ahon sisko fiilaa Nacci Tranbergiä? Ovatko seurustelusuhteessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät takuulla jatka. Tuollaisista ” varmana kirjoittelusta” joutuu vastuuseen. Jos tosiaan ” tiedät” jotain, niin siitä sitten ilmoitusta viranomaisille. Jos et tiedä, niin tuo on kunnianloukkaustakin pahempi väite. Miettiä voi mielessään ihan mitä vaan, eri asia on kirjoitella ajatuksiaan totena keskustelupalstoille. Kobrasta taisi tulla pieni maan matonen, joka on suurennuslasin alla tästä lähtien lähipiireineen...koskee myös perhettä ja ystäviä. Oletko niin naiivi, että luulet Sofian uskaltavan tehdä enää mitään Ranta-Ahon hyväksi? Kyllä tuo vyyhti selviää, ihan ilman sinun oletuksiasikin. Kannattaa silti varoa mitä täällä kirjoittelee. Juuri näitä rikosjuttuja luetaan eniten.
Nämä ovat mielipiteitä eikä totuuksia.

Meinasitko ettei suurin osa Suomi24 kirjoittelusta olis samaa alatyyliä?
Tuokin kommentoija olettaaa omiaan, niinkuin kaikki täällä.
Vai menikö herne nenään kun tiedät itse jotain asiasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ovat mielipiteitä eikä totuuksia.
Kyllä kommentti oli aika varmana tietona kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinasitko ettei suurin osa Suomi24 kirjoittelusta olis samaa alatyyliä?
Tuokin kommentoija olettaaa omiaan, niinkuin kaikki täällä.
Vai menikö herne nenään kun tiedät itse jotain asiasta?Lue kommentti kunnolla, niin tiedät sinäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788