Kerrohan, mikä eläin häiriköi. Aloitti talvella, oli hetken pois ja tuli takaisin. Asustaa jossain talon seinässä yms. On kaivanut hiekkaa kivijalankin alta, mutta ei asusta siellä. Ääni kuuluu, mitään ei näy eikä jätä jälkiä. Ei jää hiirenloukkuun, rotanloukkuun eikä minkin loukkuun.
Ääni kuuluu samalla tavalla, samasta paikasta, kuin kaivaisi jotain. Ei tuu pois mistään esim kolosta, mitä kyseisen paikan läheltä löytyy, kun yritetty äänen kuulumisen aikaan mm tökkiä ja ruiskuttaa vettä.
Ei siis juoksentelee eri paikoissa, niin kuin hiiri tekee. Ääni on myös isompaa, mitä hiiri saisi aikaiseksi.
Ja ääntä pitää tietenkin myöhään illalla ja yöllä.
Talo maalla, metsän lähellä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.