Olen vuosia tilaillut mitä hienompien kukkien siemeniä-aina on ohjeissa "idätystä tietyssä lämmössä ja sitten seuraa viljelyä toisessa lämpötilassa". Aina ovat kaikki idut kuolleet. Ja tuntuu aika vaikealta istuttaa ensin siemenet kukkapurkkiin ja siitä siirtää toiseen purkkiin, kun näitä siemeniä voi yhdessä pussissa olla "pahimmillaan" 600. Varmaan jotain teen väärin, eihän tämä näin vaikeaa voi olla. Voiko, tietävät ihmiset, näitä siemeniä laittaa ihan vaan maahan ja jäädä odottelemaan? Hyötykasveista: maissiakin olen idättänyt ja hienosti kasvavat kolmisen viikkoa sitten tulee joku ihme niillekin ja kuolevat. 120 taimesta sain 20 maahan yhtenä kesänä ja pakkaset tulivat liian aikaisin ja tappoivat nekin. Osaako joku neuvoa?
Osaako
joku kertoa?
4426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on yleensä kerrottu, miten kasvien kasvatus tulisi hoitaa. Läheskään kaikki lajit eivät tarvitse esikasvatusta sisätiloissa vaan ne voi kylvää suoraan maahan. Toisaalta esikasvatus auttaa kukinnan alkamista aikaisemmin ja puutarha alkaa kukkia jo kesäkuulla.
Kasvatusohjeet ovat aina laji-, joskus jopa lajikekohtaisia, joten mitän yleispätevää ohjetta ei voi antaa. Yhtenä vinkkinä voisi tietysti sanoa, ettei niitä kaikkia 600 siementä välttämättä tarvitse kerralla kylvää. Riippuen siitä, onko kasvi yksi- vai monivuotinen, jo suhteellisen pienikin määrä taimia voi rehevöityä näyttäväksi istutukseksi.
Toinen helpottava keino on kylvöjen jaksottaminen: jos haluaa aikaisempaa kukintaa, esikasvattaa osan taimista sisällä ja osan vasta ulkona, näin ryhmässä on useita eri-ikäisiä kasveja ja lyhyttäkin kukintaa saa pitkitettyä.
Koulimisessa istutusruukusta isompaan ei valitettavasti useinkaan ole oikotietä onneen: pienten taimien juuret sotkeutuvat toisiinsa ja tila kasvaa loppuu kesken. Isoja taimia voi kylvää pari-kolme ruukkuunsa ja sitten myöhemmin saksia ylimääräise pois.
Ehkä avainsana viestissäsi on tuo "mitä hienompia": erikoisuudet voivat olla todella kranttuja ja tuottaa pettymyksiä.
voi olla että liian aikaisin...maissiakin saa meille sopivana lajikkeena, olikohan joku 'Arctic' joka on pienikokoinen, noin metrin korkuinen. Kannattaa selata siemenluetteloita-es. Isoäidin Kasvit, Maatiainen ry-meillä hyviksi havaittuja kantoja jne.,
minä olen aina koulinta vaiheen, eli kun pitää laittaa uuteen purkkiin, pitänyt ns. kasvihuonetta ( muovi pussi , jossa ylhäällä pari aukkoa jotta ilmakiertää) taimen päällä jotta "juurtuu" uuteen purkkiin paremmin muutaman päivän, sen aikaa että taimi vahvistuu ja ennen ulos siirtämistä taimea pitää karaista eli pitää muutamia tunteja ulkona päivällä ja sitten yöksi sisälle, joka päivä aina ennemmän ulkoilutat tainta ;) kunnes siirrät sen kokonaan ulos yöpakkasten mentyä
Oikeassa olet, ei se niin vaikeaa ole. Itselläni on nyt taimikasvatuksessa ikkunalaudalla kuutisenkymmentä lajia ja lajiketta kaikenlaisia kasveja japaninwisteriasta kyssäkaaliin ja valkomarjaisesta mansikasta neidonkelloon.
Kaikki (paitsi kylmäkäsiteltävät) olen kylvänyt ruukkuun ikkunalaudalle huoneenlämpöön, siinä ovat itäneet ja kasvaneet, koulinut olen jos on tullut liian tiheä kylvös.
Kylvöksesi siis itivät hyvin ja sitten taimina kupsahtivat?
Taimia tappavat esimerkiksi taimipolte, liika kastelu, lannoitus ja kuivuus... Liika märkyys voi myös saada ne mullassa joskus asustavat pikku kärpäset lisääntymään, niin että niiden pikkuiset toukat syövät taimien juuret... Voisiko joku näistä olla syynä?
Monet perennat on hyvä kylvää ulos, ruukkuihin kuitenkin, etteivät pääse rikkaruohottumaan ja katoamaan. Ulkona taimet kasvavat rotevammiksi eikä niitä tarvitse sitten karaista kun ovat koko ajan tottuneet ulkona olemiseen.