Onpa ollut hiljaista sillä rintamalla. Ei ole yli kuukauteen kuulunut mitään kuntavirkailijasta. Karanteeni vai lomautus?
Kuntavirkailija karanteenissa?
Anonyymi
991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuntavirkilijan hommia hoitaa näin kesän aikana eräs toinen virkailija ja hän onkin sitten huomattavasti rennompi tapaus. Toukokuussa kun hän pyysi laatimaan suunnitelman niin kirjoitin suunnitelmaan että " katsotaan syksyllä sitten lisää" ja muutaman päivän päästä tuli kirje kelalta että työmarkkinatuen maksamiselle ei ole estettä elokuun loppuun asti.
Minusta ne ovat vapauttaneet sitä kautta myös naisten seksuaalisuutta. Enää pyllybiksut eivät kuulu vain etelänlomille!
Kuntavirkailija on vetäytynyt kuoreensa ja tekee sitten uuden iskun syksyllä.
Mä kirjoitin suunnitelmaan että en näin Korona aikana aijo osallistua mihinkään. Olin varma että karenssia tulee, mutta eipä tullut vaan työmarkkinatuen maksu jatkuu. Kuntavirkailijan aikana karenssi olisi ollut varma.
Kuntavirkaialija lienee jättänyt tehtävänsä koska noita keskikalja rapajuoppoja istuksii imemässä teinivaahtoa,näyttäen "hurjilta" ,tuijjottaen ihmisiä, tietenkin häiriötä aiheuttamatta.EIvätpä vaan itse tajua miten pelleiltä näyttävät. Minäpä olen ,minäpä uskallan juoda tuon keskioluen repustani tässä.... Anoa hyvä asia on että sisuskalut huutaa hoosiannaa.Erään hautajaisethan tässä ovatkin käsillä.
Tälläst huhuu liikkeel et kuntavirkailija olis saanu kolme kuukaude karenssi kun Korona aika ol yrittänyt saaha kuntouttava tauol olleit johoki kurssi jota ei koskaa ees ollu olemas.
Siis onkos tämä kuntavirkailija sama joka on jo muutamia vuosia keksinyt niitä kaikkia mitä ihmeellisempiä kokeiluja ja muita juttuja että saadaan porukkaa karenssiin.
Niin Suomeksi,onko keksinyt jotta te juopot,laiskimukset, työrajoitteiset menisitte TÖIHIN,aika raaka ihminen...Ettekö näe itseänne edes peilistä?!
Mahtavaa huomata että kantelu kuntavirkailijasta on mennyt sitten läpi ja kerrankin työttömät saivat "lottovoiton".