Menisitkö entisen

Riippuu väleistä. Jos ei ole ollut missään tekemisissä vuosikausiin niin miksi menisi. Jos taas ero on sillä mallilla että pystyy istumaan samassa kahvipöydässä esim. lasten tapaamisissa niin silloin ok. Jos hautajaisiin joku kutsuu niin mikä ettei.
Jos ex kuolee ennen minua, luultavasti siunaustilaisuuteen kirkkoon menen, en kuitenkaan surevien etupenkkiin. En myöskään käy arkulla viemässä kukkaa. Tuskin kahvitilaisuuteen, koska hänen puolensa sukulaiset eivät pidä minusta. Miksi aiheuttaisin vaivautuneita tilanteita. Olemme nykyisin exän kanssa kuten tavalliset tuttavat, samalla seudulla asutaan. En kaikin ajoin edes muista että olemme olleet naimisissa.

En menisi kun ei missään tekemisissä olla oltu eron jälkeen kuin kerran yhden lapseen liittyvän asian tiimoilta ja erosta jo kohta 30 vuotta.
Myöskään hänen sukulaisten kanssa en ole missään tekemisissä.

vn

Minulla on monta exää. Jos exien suku kutsuisi, totta kai menisin. Olenhan säilyttänyt romantiikan sillat takanani ehyenä, vaikka emme olekaan tekemisissä sanan varsinaisessa merkityksessä.

En mene, kun olin hänen veljensä kanssa suhteessa monta vuotta, kun olimme naimisissa. Olisi vähän noloa.

Tottakai menisin ja lapset mukaan.

Olin hautajaisissa ja kävin kymmeniä kertoja katsomassa muistisairasta x-puolisoa.
Vakavan sairauden kohdatessa, unohdin kaiken entisen, vihan ja katkeruuden.

On vaa tää nykyinen , entiset 42 vuoden takaa olivat yhden yön juttuja :D

En menisi, vaikka olisi yhteiset lapset,
lapset saisi mennä kyllä jos haluisivat,

siksi en menisi , koska on erottu,
hänellä on mahdollisesti uusi liitto jokun toisen kanssa,

en haluaisi mitenkää enään sotkeutua entisen puolison elämään
enkä hänen sukuun,
eläisin ihan omaa elämääni
uusissa ympyröissäni yksin
tai kaksi jonkun muun kanssa,

Ei myrkkyjä saa kantaa yli sukupolvien. Kyllä ex kin on osattava ottaa huomioon etenkin jos yhteistä jälkikasvua. Pitää elää niin, että välit säilyvät. Kenenkä sielusta se on pois, jos hautajaisiin menee?
Tietysti jos on ollut oikeasti tuhatvittumainen hahmo ja sen vuoksi eronnut, ei se ehken innosta lähtemään oma-alotteisesti. Mutta elää se piru sieltä kaukaa lapsien kautta.

Ehkä en sitten kuitenkaan mene. Ei ole mitään yhteistä. On vain suuri ällötys!

Kyllä varmaankin, ollaan oltu lasten ja lastenlasten kautta eron jälkeen aika paljon tekemisissä, myös suhteet hänen sukulaisiinsa ovat edelleen läheiset. Avioliittoa kesti 34 vuotta, ja tunnettu ollaan jo melkein 50 vuotta, joten miksi en menisi?

Riippuu exästä ja väleistä, Vaikka samaan kahvipöytään, lasten juhliin mahdumme samaan tilaisuuteen, hautajaisiin en menisi. Jos välit muutoin hyvät, voisin adressin laittaa. En koe tarvetta muuhun enkä aina siihenkään ;D.

En menisi, meillä ei ole eron jälkeen ollut mitään tekemistä keskenämme. Lasten ja lastenlasten juhlissa nähdään, kohteliaasti tervehditään, mutta ei keskustella keskenämme. Käsittääkseni hautajaisiin osallistuvat ne jotka surevat menetettyä ihmistä, minä olen hänet menettänyt jo aikaa sitten ja elävänä.

Menin lasten pyynnöstä ja uuden puolison luvalla. Oli kuitenkin yli 30 vuotta yhteistä taivalta takana eikä mitään suurempia hampaan kolossa, enää. En vihaa ketään ja lasten suru kosketti syvästi.
Exän uusi vaikutti kaikin puolin mukavalta ihmiseltä ja olin iloinen, että ex oli löytänyt hyvän ihmisen rinnalleen ja sai elää onnellista aikaa viimeiset vuodet.

En. Eikä hän tai sukunsa ole tervetulleita omiini. Pahuutta ei pidä palkita, eikä anteeksi antaa.

Olin lasteni isän hautajaisissa ja täysin mustissa kappelin etupenkissä.
Itse en paikkaani valinnut, vaan paikalle saapuneet vainajan sukulaiset, joita en ollut tavannut yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Oli ihan mukava tapaaminen pitkästä aikaa.
Muita vainajan exiä siellä ei sitten näkynytkään, eivätkä he kaikki olisi siihen kappeliin mahtuneetkaan. Olisi tosin ollut mukava tavata heitäkin, sillä suurimman osan kanssa ehdin tulla hyviksi kavereiksi.

Pappi onnetonkin meni sekaisin, että kuka meistä on se vastaleivottu leski.
Puhui minulle meidän 25 vuotta kestäneestä yhteisestä elämäntaipaleestamme. Parikymmentä vuotta siitä tosin olisi saanut jättää pois ja mennä yli 30 vuotta vanhaan menneeseen aikaan. Leskeä kiitteli vainajan hyvästä hoitamisesta hänen viimeisinä vuosinaan vaikka he olivat olleet sen 25 vuotta naimisissa.
Eipä sieltä penkistä viitsinyt mennä huutelemaan, että älä nyt pappi houraile joutavia.

Muistotilaisuudessa minut taas istutettiin pöydän päähän vainajan sukulaisten taholta. No mikäpä siinä, kun siitä oli hyvä tarkkailla kaikkia muita pöydässä istuvia ja minulle ensimmäisenä tarjoiltiin kahvitkin.