Yhteishuolto ja muuttaminen

Anonyymi

Haluaisin näkemyksiä ja kokemuksia tiedustella nimettömänä.
Erottu kaksi vuotta sitten. Mies jäi ensin omistusasuntoon ja minä muutin viereen vuokra-asuntoon lasten kanssa jotta kaikki lähipiirin tärkeät asiat pysyy ennallaan. Isä muutti sitten asunnon myytyämme pieneen yksiöön muutamia kilometrien päähän. Me edelleen jäimme koti alueelle. Lapset minulla, yhteishuoltajuus ja isällä sovittu joka toinen viikonloppu sekä joustavasti muuten.

Isä muutti uuden naisen luo tämän taloon naapuripaikkakunnalle, alle puolen tunnin automatka. Alkoi puhua että lapset voisi olla viikko-viikko. Kuitenkin isä itse muutti pois lasten koulujen, ystävien ja harrastusten läheltä. Minulla ei ole varaa ostaa kotia näiltä seuduilta. Haluaisin jatkaa tässä lasten lähialueella, mutta taloudellisesti haastavaa. Mitään halua muuttaa vieraaseen paikkaan isää lähemmäs ei ole. Alueessa ei mikään houkuta. Mistä edes tiedän kauanko heidän suhde kestää ja isä jääkin tyhjän päälle asuessa naisen luona nyt.

Haluaisin muuttaa lähemmäs kotiseutuani, jossa on sukua ja tuttuja myös lapsilla kavereita. Olisi töitä ja ennen kaikkea asuminen paljon edullisempaa. Voisin ostaa meille oman kodin. Isä kieltää muuton. Sanoo, ettei jaksa ajelua (100km) ja lapset voi ennemmin 50/50. Ihmettelen tätä, kun itse jo muutti kauemmas. Mitä vaihtoehtoja minulla on? Tuntuu täysin epäreilulta asetelmalta, kun minulta ja lapsilta evätään mahdollisuudet. En halua riitaa, rakentaa kuitenkin elämää eteenpäin.

29

641

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka teillä onkin yhteishuolto saat muuttaa lasten kanssa työn perässä suomen rajojen sisäpuolella. Sitä ei voi toinen vanhempi estää, muistat vaan ilmoittaa muuttoaikeista etukäteen. Sitten vaan sovitte miten tapaamiset jatkossa menevät. 100 km ei ole todellakaan pitkä matka ja lasten kasvaessa he voivat tämän matkan mennä julkisilla sitten keskenäänkin isänsä luo. Monilla on käsitys, että yhteishuollossa ei saisi muuttaa muualle lasten kanssa. On toisen vanhemman ja elämän kontrollointia tollainen, monet asuvat eri paikkakunnilla ja tapaamisetkin sujuvat ei siinä ole mitään ihmeellistä.

      • Anonyymi

        Ei suju tapaamiset eikä mikään muukaan. Tuntuu täysin epäreilulta astelemalta, kun minulta ja lapsilta evätään mahdollisuudet. Lapsella on isäkin. Ei lapsia ilman vuoroasumista, huoltajuutta ja yhteydenpitoa isäänsä. Elatusta ei suoriteta. Kela maksaa itse itsellensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela maksaa puolestasi, koska kieltäydyt tapaamasta lapsiasi eli et ole enää heidän isänsä.

    • Anonyymi

      Kun kerta on työpaikka toisella paikkakunnalla ym. Niin tietrnnin saa muuttaa. Ja tapaamiset sujuvat omasta kokemuksesta sen tiedän. Tämähän on vanhemmista ja heidän yhteistyökyvystään vain kiinni. Ei muusta.

      • Anonyymi

        Ei suju tapaamiset eikä mikään muukaan. Tuntuu täysin epäreilulta astelemalta, kun minulta ja lapsilta evätään mahdollisuudet. Lapsella on isäkin. Ei lapsia ilman vuoroasumista, huoltajuutta ja yhteydenpitoa isäänsä. Elatusta ei suoriteta. Kela maksaa itse itsellensä

      • Anonyymi

        Vaikka työtä niin täytyyhän yhteishuollossa yhdessä sopia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suju tapaamiset eikä mikään muukaan. Tuntuu täysin epäreilulta astelemalta, kun minulta ja lapsilta evätään mahdollisuudet. Lapsella on isäkin. Ei lapsia ilman vuoroasumista, huoltajuutta ja yhteydenpitoa isäänsä. Elatusta ei suoriteta. Kela maksaa itse itsellensä

        Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo on "lastesi" uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla lainvoimaisella päätöksellä
        Hyväksy asia..

    • Anonyymi

      Täytyy olla työtön jos kela maksaa elatusmaksut. Kerkee siinä isäkin sitten opuskella ja etsiä töitäkin, pääsee normielämään kiinni. EI se tarkoituksella työttömän mallikaan lapselle se paras esimerkki ole.

      • Anonyymi

        En ole työtön- Elatusta ei suoriteta- Kela maksaa elatuksensa itse itsellensä. Ei huoltajuutta- Ei lasten asumista/ tapaamisoikeutta isällä-
        Ei lasten oikeaa nimeä- Ei tiedoksisaantoa- ei mitään yhteyttä lapseen-
        Ei siten myöskään elatusta...näin se vaan menee..sitä saa mitä tilaa arvoisat "yksinhuoltajat- ja lastensuojelun viranomaiset". Ei siis suju tapaamiset eikä mikään muukaan. Tuntuu täysin epäreilulta
        astelemalta "oikeusvaltiossa", kun minulta ja lapsilta evätään kaikki mahdollisuudet. Lapsella on isäkin. Ei lapsia ilman vuoroasumista, huoltajuutta ja yhteydenpitoa isäänsä. Elatusta kun ei suoriteta. Kela maksaa itse itsellensä...

        Npin on eli jos et halua olla lastesi kanssa tekemisissä, niin ei silloin mitään elareita varmaan sinun kuulu maksaakaan.

    • Anonyymi

      Joskus nämä on kinkkisiä oikeusjuttuja, joista osa kompleksista saadaan sovittua, mutta muuan asia viedään käräjillä loppuun asti.

      Etävanhempi ei voi kieltää 100 km päähän muuttoa, jos sen perusteena on työpaikka tai vahvempi sosiaalinen tukiverkosto. Laillisesti asiaa kysytään yhteishuollossa, mutta esimerkiksi lähivanhempi ei voi estää etävanhemman passin hakemista, jos matka on hankittu matkatoimistosta ja matkasuunnitelmat on esittää. Sekä tapaamissopparissa on sovittu loma aika etälle.

      Miksi antaisit myöten. Lastesi isä vie minne vieteri vie. Menetkö itse mukana. 100 km välimatka on aika pieni. Kun aika moni lapsi kulkee 500 km tapaamismatkoja joka toinen viikonloppu.
      50/50 sata kilsaa on vielä toimiva. Mutta tuohon tapaamismalliin vanhempien yhteistyö tulee olla toimiva. Ilman toimivaa vanhempien yhteistyötä välimatka saa olla vaikka 100 metrtiä. Ja lapset kärsii.
      Nämä päätökset lopulta ratkaistaan aina lapsen parhaaksi, eikä siten miten äiti tai isi haluaa.

      • Anonyymi

        muuan asia?

      • Anonyymi

        ja äiti ei halua toimivaa yhteistyötä viranomaismenettelyssä..

      • Anonyymi

        Päätöksiä ei koskaan ratkaista lapsen edun- ja oikeuksien mukaisena,
        eikä siis lapsen parhaaksi, kun äiti ei sitä viranomaismenettelyssä halua..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja äiti ei halua toimivaa yhteistyötä viranomaismenettelyssä..

        ja isä ei halua toimivaa yhteistyötä viranomaismenettelyssä

    • Anonyymi

      Muuttohan ei tässä tapauksessa ole lapsen etua vastaan päinvastoin. On työpaikka ja tukiherkosto lähellä. Silloin eo enemmän lapsen etu muuttaa kuin jättää muuttamatta. Ei se ole äidin syy, että tosiasiat ovat näin.

      • Anonyymi

        Niin lasten etu olisi rauhallinen, tilava koti koulun vieressä ja äidillä turvattu työ. Lähellä suku verkosto. Mutta kun isä on vastaan niin en uskalla ostaa taloa, riitauttaa asioita, mietin mikä on vaikutus lapsiin jne. Todella hankala tilanne.

      • Anonyymi

        äiti voi muuttaa ilman lapsia; kukaan ei kiellä sitä.. lapsen isän huoltoon, asumaan isälle, äidille tapaamisoikeus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin lasten etu olisi rauhallinen, tilava koti koulun vieressä ja äidillä turvattu työ. Lähellä suku verkosto. Mutta kun isä on vastaan niin en uskalla ostaa taloa, riitauttaa asioita, mietin mikä on vaikutus lapsiin jne. Todella hankala tilanne.

        Kyllä uskon isän asiaan sopeutivan ajan kanssa. Huomaa ettei matkakaan ole kummoinen kuitenkaan. Luulenpa jos olisi hänel samanlainen tilaisuus tuskin jättäisis toteuttamasta. Varmaan olisi hhvä teidän kaikkien yhdessä istahtaa saman pöydän ääreen lapsetkin ja keskustella asiasta porukalla.

        tuskin ilman yhteishuoltajuutta, vuoroasumista ja ettei elatusta suoriteta.. ei ole keskusteluja ja lapsia näkynyt 13 vuoteen äidin-
        ja "lastensuojelun" tarkoitushakuisessa viranomaismenettelyssä

        Ajattele sinäkin samalla tavalla. Hyväksy, että Timo on Karin "lasten" uusi isä.
        Hyväksy asia.

    • Anonyymi

      Hei tässä ei keslustella sinun tapauksestasi vaan aloittajan tapauksesta.

      • Anonyymi

        Kiitos onnitteluista kaikille!😚

      • Anonyymi

        tuskin ilman yhteishuoltajuutta, vuoroasumista ja ettei elatusta suoriteta.. ei ole keskusteluja ja lapsia näkynyt 13 vuoteen äidin-
        ja "lastensuojelun" tarkoitushakuisessa viranomaismenettelyssä

      • Anonyymi

        Älä valehtele!

      • Anonyymi

        Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo ei olevKarin lasten Isä, uusi isä ja huoltaja käräjäoikeuden 2017 antamakla lainvokmaisella tuomiola.

        Varmasti tässä tilanteessa kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo on Karin lasten uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saaren 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe