Mihin niillä ryhmillä pyritään Polilla? Itse en niis litä, enkä pidä niistä ollenkaan. Ihan väkisin ohjaillaan niihin, hyvä ettei pakoteta. En muuta tee, kuin odotan koko ajan, että pääsen irti koko Poista ja heidän ryhmistään. En yleensäkään ole mikään ryhmä ihminen. Eikä missään neurolepteissä halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Niissä kun ei voi seurustella takaraivo roikkuen hirressä. Kokeilkoon itse, niin näkevät, paljonko haluaa ketään lähelleen tuollaisessa tilassa! Sitä ei voi muuta kuin maata sängyssä yksikseen. Ja lisäksi ne tekevät aggressiiviseksi.
Ryhmät polilla
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mä olin 1,5 v kirjoilla polilla mut kertaakaan mulle ei mitään ryhmiä tarjottu, ei sillä että olisin halunnutkaan/mennytkään. En usko et niistä mitään olisin saanut... Kävin juttelee psyk. sh:n kanssa n. 2 vk välein, ei siitäkään kauheesti ollu apua, mut kiva oli jutella kun ei muutakaan ollut.
- Anonyymi
Minäkin kävin juttelemassa vuosia psyk. sh:n kanssa. Mutta kiinnostus siihen loppui kokonaan, kun hän sanoi, että ne asiat ovat tosia ihmiselle itselleen. Minua ei uskottu, koska minulle oli tehty joskus nuoruudessa diagnoosi. Siihen loppui kiinnostus käydä siellä. Eikä muutenkaan kiinnosta enää mitenkään koko psykiatria, eikä yhteistoiminta sen tahon kanssa. En usko heidän diagnooseihinsa enkä lääkkeisiinsä. Minulle ei ole ollut mitään apua psykiatriasta. Ainoastaan on haittaa ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin kävin juttelemassa vuosia psyk. sh:n kanssa. Mutta kiinnostus siihen loppui kokonaan, kun hän sanoi, että ne asiat ovat tosia ihmiselle itselleen. Minua ei uskottu, koska minulle oli tehty joskus nuoruudessa diagnoosi. Siihen loppui kiinnostus käydä siellä. Eikä muutenkaan kiinnosta enää mitenkään koko psykiatria, eikä yhteistoiminta sen tahon kanssa. En usko heidän diagnooseihinsa enkä lääkkeisiinsä. Minulle ei ole ollut mitään apua psykiatriasta. Ainoastaan on haittaa ollut.
En ihmettele kertomianne kokemuksia. Kun ihmisen todellisuutta mitätöidään sanomalla "se on totta sinulle itsellesi", niin eihän keskustelusta tule mitään. Annetaan ymmärtää, että muut eivät voisi samastua kokemaasi, eivätkä olisi kokeneet koskaan mitään samanlaista. Siinä jätetään ihminen yksin, ja samalla annetaan viesti, että olet erilainen, omituinen, hullu.
Mielenterveystyöntekijöissä on paljon juuri tällaisia "se on varmasti totta sinulle itsellesi" -tyyppejä. Jotka eivät edes yritä ymmärtää toista. Miten ihmeessä he kuvittelevat näin ketään auttavansa... ? Kuitenkin tosiasia on, että ihan kaikki ihmiset ovat joskus elämässään kokeneet jotain traumaattista, outoa, vaikeaa. Sellaista, mistä tulee erittäin paha olo. Sellaista, mikä voi jopa pahimmillaan laittaa pään sekaisin. Monet vain kieltävät ne asiat itseltään, torjuvat kokemuksensa tietoisuudestaan, ja kuvittelevat sitten, että heillä menee niin hienosti, ettei tarvitse yrittää eläytyä sellaisen ihmisen kertomaan, jolla vastaavat kokemukset ovat selvinä tietoisuudessa. Jokaisessa ihmisessä on "hullu" osa, jossain mielessä, piilossa tai esillä. Kun sitä ei pelkää, vaan puhuu siitä, ja saa vastakaikua ja ymmärrystä, olo helpottaa. Huomaa, että enpä ollutkaan mitenkään hullu, vaan tämä paha olo ja sekavantuntuiset mielentilat johtuivat asioista, joita minulle on tapahtunut ja joille en mahtanut itse mitään.
Vertaisryhmissä voi joskus tavata toisia samaa kokeneita, joilta voi saada tukea. Aina eivät ryhmätkään ole sellaisia, että syntyisi hyvää ja voimaannuttavaa ilmapiiriä. Riippuu paljon ryhmän vetäjästäkin. Jos hän on sellainen mt-työntekijä, joka puhuu linjalla "se on varmasti totta sinulle itsellesi", ei se kannusta yksilöllisten kokemusten jakamiseen.
Jokainen tarvitsee kuulijan omalle ainutkertaisille kokemuksilleen. Sellaisen ihmisen, joka on kokenut joskus jotain samaa, tai voi löytää elämästään jonkun osasen, joka edes muistuttaa toisen kokemaa niin paljon, että voi sanoa, että "se mitä kerrot on varmasti totta, muistan että minulle tapahtui joskus jotain samantapaista", ja sitten kysyy, aidosti kiinnostuneena, että "kertoisitko lisää".
Puhuminen auttaa. Mutta ei siis kenelle tahansa puhuminen.
Neurolepteissä tai muissakaan psyykehuumeissa ei tosiaan kannata "roikkua" kuten aloittaja sanoi. Niistä on pitemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kannattaa, ainakin minun mielestäni, koettaa edelleen etsiä sellaista inhimillistä apua jota voi saada kun tapaa ihmisiä, jotka osaavat tukea ja ovat kiinnostuneita kuulemaan elämäsi todellisuudesta.
- Anonyymi
Käsittääkseni ne ryhmät ovat sitä varten että ihminen saadaan sieltä kotoa jonnekin.
Tarkoitus on se että ei jää kotiin vetämään peittoa korville.
Koska mitä kauemmin siellä kotona makaa, sen vaikeampaa on jossain vaiheessa sieltä minnekään lähteä.
Ihan ymmärrettävää on sekin kun on vahvat lääkkeet niin ei välttämättä jaksa eikä halua aina muiden ihmisten seuraa.
Tavallaan sellainen ns. vertaistuki on kuitenkin hyväksi, usein huomaa että en ole vaivoineni yksin, on muitakin joilla on samanlaisia/samantyylisiä ongelmia.
Jokaisella on silti oikeus toimia kuten itse parhaakseen näkee. Ne ryhmätkään eivät ole pakollisia. Siitä ei saa joutua mihinkään esim. pakkohoitoon jos ei osallistu ryhmiin, se ei riitä syyksi.
On totta että kaikki ihmiset eivät ole ryhmäihmisiä. Itse olen sosiaalinen mutta en silti tykkää istua ryhmissä, toki riippuu paljon siitä minkälainen ryhmä ja minkälaisessa yhteydessä, sekin vaikuttaa asiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008