Usealle ikäihmiselle muodostuu tarve tehdä edunvalvontavaltuutus viimeisinä elinvuosinaan. Tällöin edunvalvojaksi valikoituu usein valtuuttajan lapsi. Valvojaksi asettaminen vaatii maistraatin tai riitatapauksessa oikeuden päätöksen. Kysyn nyt tilanteesta, jossa ikäihminen haluaa yhden lapsistaan edunvalvojaksi ja tämä ryhtyy suorittamaan tehtävää ennen lainvoimaista päätöstä (myymällä vanhempansa omaisuutta) toisen lapsen vastustaessa valintaa. Tapauksen pohjalla on maistraatin suositus ensimmäisen lapsen valinnasta edunvalvojaksi, mutta käräoikeuden päätös puuttuu.
Toiminta edunvalvontavaltuutuksen puuttuessa
16
217
Vastaukset
- Anonyymi
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus, LAITONTA.
Kyse on kavalluksesta vaikka olisi suostumus siltä joka hakeutuu edunvalvontaan, koska ei voi toimia ilman edunvalvonta valtuutusta.
Toisaalta voi asian ajatella niin, että on henkilö antanut valtuutuksen myydä hänen puolestaan, jolloinka ei ole kavallus, jolloinka asia EI ole LAITONTA (valtakirja jossa kaksi todistajaa ja jollei ole, niin kyse on tällöin rikoksesta).
Miksi ei henkilö guugluttele?
"Edunvalvoja, jonka tehtäviin kuuluu omaisuuden hoitamista, ====>>>>on velvollinen pitämään kirjaa päämiehen varoista ja veloist<<<<====a sekä tilikauden tapahtumista. Edunvalvoja, joka on määrätty muuhun kuin omaisuuden hoitamista käsittävään tehtävään, on velvollinen pitämään sellaista kirjaa, että hän voi tehdä selon niistä toimenpiteistä, joihin hän on tehtävässään ryhtynyt."- Anonyymi
Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on eri asia kuin edunvalvontaan hakeutuminen, siinä varaudutaan tulevaisuudessa tarvittavaan edunvalvontaan, kenties vuosia tai vuosikymmeniä valtuutuksen tekemisen jälkeen.
"Edunvalvontavaltuutus on edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää asioiden hoito. Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Edunvalvontavaltakirjassa henkilö (valtuuttaja) nimeää valtuutetun hoitamaan asioitaan. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, kun holhousviranomainen on sen vahvistanut."
https://dvv.fi/edunvalvontavaltuutus - Anonyymi
L-höpö taas äänessä.
"Kyse on kavalluksesta vaikka olisi suostumus siltä joka hakeutuu edunvalvontaan, koska ei voi toimia ilman edunvalvonta valtuutusta."
a) Henkilö voi olla oikeustoimikelpoinen, vaikka hakeekin itselleen edunvalvojaa.
b) Kavalluksesta ei ole kysymys. Kavallus voi tulla kysymykseen vain, jos ko. henkilö on kauppahinnan ominut itselleen, sen sijaan, että olisi sen tallettanut vanhempansa pankkitilille.
"valtakirja jossa kaksi todistajaa"
Valtakirjaan ei tarvita kahta todistajaa, jollei ole kysymys kiinteistön luovuttamisesta. Kiinteistön myyminen taas ei onnistu ilman asianmukaista valtakirjaa (tai lainvoimaista edunvalvojan määräystä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L-höpö taas äänessä.
"Kyse on kavalluksesta vaikka olisi suostumus siltä joka hakeutuu edunvalvontaan, koska ei voi toimia ilman edunvalvonta valtuutusta."
a) Henkilö voi olla oikeustoimikelpoinen, vaikka hakeekin itselleen edunvalvojaa.
b) Kavalluksesta ei ole kysymys. Kavallus voi tulla kysymykseen vain, jos ko. henkilö on kauppahinnan ominut itselleen, sen sijaan, että olisi sen tallettanut vanhempansa pankkitilille.
"valtakirja jossa kaksi todistajaa"
Valtakirjaan ei tarvita kahta todistajaa, jollei ole kysymys kiinteistön luovuttamisesta. Kiinteistön myyminen taas ei onnistu ilman asianmukaista valtakirjaa (tai lainvoimaista edunvalvojan määräystä).Aaaivaaan, taas vaan vähän höpöttämässä ja kuitenkin niin asiaa kuin olla voi.
Mitenjähän sinulle saataisiin se järki päähän, kun vaikuttaa ettei siellä sun päässä ole mitään, mutta lainasinpa taas teille vähän luettavaa, joten olkaapa hyvä.
https://edunvalvontavaltakirja.fi/edunvalvontavaltakirja-ja-sen-laatiminen/
" Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen
Edunvalvontavaltakirja on kirjallinen valtakirja, jolla päätetään, kuka hoitaa valtuutuksen antaneen henkilön etuja toimintakyvyn heikentyessä. Omien asioiden hoito voi vaikeutua esimerkiksi sairauden, muutoin heikentyneen terveydentilan, henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Valtakirja on tehtävä ennen kuin omien asioiden hoitokyky alenee merkittävästi.
Edunvalvontavaltakirja ja siinä tehtävä edunvalvontavaltuutus on tehtävä kirjallisesti. Asiakirjasta on käytävä ilmi valtuuttaja ja valtuutettu, tarkoitus, asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa sekä määräys, milloin valtuutus tulee voimaan.
======>>>>Valtuuttajan on kahden todistajan ollessa samanaikaisesti läsnä allekirjoitettava valtakirja. =====>>>>Todistajien on todistettava valtakirja allekirjoituksillaan. Todistajien tulee tietää, että asiakirja on edunvalvontavaltuutusta varten tehtävä valtakirja, mutta todistajien ei tarvitse tietää asiakirjan sisältöä."
Mutta tietenkihän aina on oikeassa se joka väittää aina Lawetorderille vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaivaaan, taas vaan vähän höpöttämässä ja kuitenkin niin asiaa kuin olla voi.

Mutta tietenkihän aina on oikeassa se joka väittää aina Lawetorderille vastaan.On niitä muitakin valtakirjoja kuin edunvalvontavaltuutuksia (joissa on tuo laki edunvalvontavaltuutuksesta 6 pykälän muotovaatimus). Edes kiinteistön luovutukseen ei tarvitse muuta kuin kirjallisen valtakirjan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaivaaan, taas vaan vähän höpöttämässä ja kuitenkin niin asiaa kuin olla voi.
Mitenjähän sinulle saataisiin se järki päähän, kun vaikuttaa ettei siellä sun päässä ole mitään, mutta lainasinpa taas teille vähän luettavaa, joten olkaapa hyvä.
https://edunvalvontavaltakirja.fi/edunvalvontavaltakirja-ja-sen-laatiminen/
" Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen
Edunvalvontavaltakirja on kirjallinen valtakirja, jolla päätetään, kuka hoitaa valtuutuksen antaneen henkilön etuja toimintakyvyn heikentyessä. Omien asioiden hoito voi vaikeutua esimerkiksi sairauden, muutoin heikentyneen terveydentilan, henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Valtakirja on tehtävä ennen kuin omien asioiden hoitokyky alenee merkittävästi.
Edunvalvontavaltakirja ja siinä tehtävä edunvalvontavaltuutus on tehtävä kirjallisesti. Asiakirjasta on käytävä ilmi valtuuttaja ja valtuutettu, tarkoitus, asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa sekä määräys, milloin valtuutus tulee voimaan.
======>>>>Valtuuttajan on kahden todistajan ollessa samanaikaisesti läsnä allekirjoitettava valtakirja. =====>>>>Todistajien on todistettava valtakirja allekirjoituksillaan. Todistajien tulee tietää, että asiakirja on edunvalvontavaltuutusta varten tehtävä valtakirja, mutta todistajien ei tarvitse tietää asiakirjan sisältöä."
Mutta tietenkihän aina on oikeassa se joka väittää aina Lawetorderille vastaan.L-höpö jatkaa höpötystään ja sotkee myyntivaltakirjan ja edunvaltuutusvaltakirjan. Kas näin:
Aloituksessa L-höppänä puhuu myyntivaltakijasta:
"Toisaalta voi asian ajatella niin, että on henkilö antanut valtuutuksen myydä hänen puolestaan, jolloinka ei ole kavallus, jolloinka asia EI ole LAITONTA (valtakirja jossa kaksi todistajaa ja jollei ole, niin kyse on tällöin rikoksesta)."
Myöhemmin L-höpö puhuukin edunvalvontavaltakirjasta:
"Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen . . . "
Ne ovat - vaikkei L-h sitä huomaa - eri asioita. Edunvalvontavaltakirja vaatii kaksi todistajaa, mutta myyntivaltakirjaan ei todistajia tarvita, jollei kyse ole kiinteistöstä.
Mutta maallikolle L-höpön jorinat varmaan menevät täydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L-höpö jatkaa höpötystään ja sotkee myyntivaltakirjan ja edunvaltuutusvaltakirjan. Kas näin:
Aloituksessa L-höppänä puhuu myyntivaltakijasta:
"Toisaalta voi asian ajatella niin, että on henkilö antanut valtuutuksen myydä hänen puolestaan, jolloinka ei ole kavallus, jolloinka asia EI ole LAITONTA (valtakirja jossa kaksi todistajaa ja jollei ole, niin kyse on tällöin rikoksesta)."
Myöhemmin L-höpö puhuukin edunvalvontavaltakirjasta:
"Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen . . . "
Ne ovat - vaikkei L-h sitä huomaa - eri asioita. Edunvalvontavaltakirja vaatii kaksi todistajaa, mutta myyntivaltakirjaan ei todistajia tarvita, jollei kyse ole kiinteistöstä.
Mutta maallikolle L-höpön jorinat varmaan menevät täydestä.Tarkennus:
Kiinteistönkään luovutusvaltakirjaan ei todella enää tarvita todistajia - toisin kuin ennen vanhaan:
Maakaari 2:3
"Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä asiamies voi toimia myyjän tai ostajan puolesta 9 a luvussa säädetyllä tavalla annetun sähköisen valtakirjan nojalla, josta käyvät ilmi 1 momentissa mainitut seikat. Asiamies voi toimia kaupankäyntijärjestelmässä myös sellaisen valtuutuksen nojalla, josta säädetään 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa. (4.2.2011/96)" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L-höpö jatkaa höpötystään ja sotkee myyntivaltakirjan ja edunvaltuutusvaltakirjan. Kas näin:
Aloituksessa L-höppänä puhuu myyntivaltakijasta:
"Toisaalta voi asian ajatella niin, että on henkilö antanut valtuutuksen myydä hänen puolestaan, jolloinka ei ole kavallus, jolloinka asia EI ole LAITONTA (valtakirja jossa kaksi todistajaa ja jollei ole, niin kyse on tällöin rikoksesta)."
Myöhemmin L-höpö puhuukin edunvalvontavaltakirjasta:
"Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen . . . "
Ne ovat - vaikkei L-h sitä huomaa - eri asioita. Edunvalvontavaltakirja vaatii kaksi todistajaa, mutta myyntivaltakirjaan ei todistajia tarvita, jollei kyse ole kiinteistöstä.
Mutta maallikolle L-höpön jorinat varmaan menevät täydestä.Aaivaan, luitko aloittajan tekstiä ollenkaan johon vastasinkin?
Eli aloituksessa oli edunvalvontavaltuutus ja johon tarvitaan valtakirja, eli koko vastauksessani on ollut kyse edunvalvontavaltakirjasta. ei siis pelkästä myyntivaltakirjasta ja koillain onkin hankaluuksia jopa mahdotonta mieltää asia niin kuin se onkin, eli valtava halu päästä haukkuun.
Jos olisit edes vaivautunut lukeen aloituksen, niin olisi yksinkertainen asia sinullekkin selvinnyt ja myöskin samaan yhteyteen lainaamastani tekstinpätkästä olisi selvinnyt, että kyse oli edunvalvonnasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaivaan, luitko aloittajan tekstiä ollenkaan johon vastasinkin?
Eli aloituksessa oli edunvalvontavaltuutus ja johon tarvitaan valtakirja, eli koko vastauksessani on ollut kyse edunvalvontavaltakirjasta. ei siis pelkästä myyntivaltakirjasta ja koillain onkin hankaluuksia jopa mahdotonta mieltää asia niin kuin se onkin, eli valtava halu päästä haukkuun.
Jos olisit edes vaivautunut lukeen aloituksen, niin olisi yksinkertainen asia sinullekkin selvinnyt ja myöskin samaan yhteyteen lainaamastani tekstinpätkästä olisi selvinnyt, että kyse oli edunvalvonnasta.Minun olisi varmaan pitänyt kirjoittaa ihan joka kerta idioottivarmennuksena, että edunvalvontavaltakirja joka kerta kun oli siitä kyse, mutta oletin, aloittajan ymmärtävän pelkällä valtakirja-sanalla koska kyse oli koko ajan edunvalvonnasta, mutta empä arvannut täysidioottien sekoavan heti asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennus:
Kiinteistönkään luovutusvaltakirjaan ei todella enää tarvita todistajia - toisin kuin ennen vanhaan:
Maakaari 2:3
"Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä asiamies voi toimia myyjän tai ostajan puolesta 9 a luvussa säädetyllä tavalla annetun sähköisen valtakirjan nojalla, josta käyvät ilmi 1 momentissa mainitut seikat. Asiamies voi toimia kaupankäyntijärjestelmässä myös sellaisen valtuutuksen nojalla, josta säädetään 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa. (4.2.2011/96)"Huomaathan, että kyse on kiinteistömyyjän saama valtuutus eli vaikkapa skv:lle annetusta myyntitoimesta eli on aika paljon eroa siihen jos myyminen annetaan ihan yksityisen toimeksi.
Tuolta hyvää settiä, jos jotain kiinnostaa, https://andoms.fi/yksityisille/edunvalvontavaltuutus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaivaaan, taas vaan vähän höpöttämässä ja kuitenkin niin asiaa kuin olla voi.
Mitenjähän sinulle saataisiin se järki päähän, kun vaikuttaa ettei siellä sun päässä ole mitään, mutta lainasinpa taas teille vähän luettavaa, joten olkaapa hyvä.
https://edunvalvontavaltakirja.fi/edunvalvontavaltakirja-ja-sen-laatiminen/
" Edunvalvontavaltakirja ja sen laatiminen
Edunvalvontavaltakirja on kirjallinen valtakirja, jolla päätetään, kuka hoitaa valtuutuksen antaneen henkilön etuja toimintakyvyn heikentyessä. Omien asioiden hoito voi vaikeutua esimerkiksi sairauden, muutoin heikentyneen terveydentilan, henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Valtakirja on tehtävä ennen kuin omien asioiden hoitokyky alenee merkittävästi.
Edunvalvontavaltakirja ja siinä tehtävä edunvalvontavaltuutus on tehtävä kirjallisesti. Asiakirjasta on käytävä ilmi valtuuttaja ja valtuutettu, tarkoitus, asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa sekä määräys, milloin valtuutus tulee voimaan.
======>>>>Valtuuttajan on kahden todistajan ollessa samanaikaisesti läsnä allekirjoitettava valtakirja. =====>>>>Todistajien on todistettava valtakirja allekirjoituksillaan. Todistajien tulee tietää, että asiakirja on edunvalvontavaltuutusta varten tehtävä valtakirja, mutta todistajien ei tarvitse tietää asiakirjan sisältöä."
Mutta tietenkihän aina on oikeassa se joka väittää aina Lawetorderille vastaan.Huomaatko muuten, että tuossakin ylläolevassa lainatussa kirjoitetaan asiayhteydessä ainoastaan valtakirjasta, ei siis koko litaniana edunvalvontavaltakirja ja josta idiooteinkin tajuaa sen asiayhteydestä että tarkoitetaan juurikin edellä mainittua, mutta mutta, niin enpä enempää selvennä jotta saa edes joku vielä vähän sekoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
L-höpö taas äänessä.
"Kyse on kavalluksesta vaikka olisi suostumus siltä joka hakeutuu edunvalvontaan, koska ei voi toimia ilman edunvalvonta valtuutusta."
a) Henkilö voi olla oikeustoimikelpoinen, vaikka hakeekin itselleen edunvalvojaa.
b) Kavalluksesta ei ole kysymys. Kavallus voi tulla kysymykseen vain, jos ko. henkilö on kauppahinnan ominut itselleen, sen sijaan, että olisi sen tallettanut vanhempansa pankkitilille.
"valtakirja jossa kaksi todistajaa"
Valtakirjaan ei tarvita kahta todistajaa, jollei ole kysymys kiinteistön luovuttamisesta. Kiinteistön myyminen taas ei onnistu ilman asianmukaista valtakirjaa (tai lainvoimaista edunvalvojan määräystä).Taas pörisee saharassa kovaa.
Olisko jo aika lopettaa ne pörisemiset saharassa, hukkuuhan ne beduiinit jo paskannehajuun kun aina katoatte kuin pieru saharaan.
: DDDD
- Anonyymi
Valtakirjassa ei tarvita mitään todistajia, avioehto ja testamentti ovat eri asia.
- Anonyymi
Toihan on vähä sama kuin alkaisi siirtämään omaisuutta itselleen, "kun hän kuitenkin on testamentannut minulle" :-)
- Anonyymi
Turhaa ölinää tää osio.
- Anonyymi
Osittain tuttu tilanne. Äitimme on ikääntynyt ja saavuttanut jo aika merkittävän iän, ilman sen enempiä vanhenemisen merkkejä. Olemme äidillemme sanoneet, että hänen tulisi mennä oikeusaputoimistoon tekemään juuri tuollainen asiakirja, oli sitten nimeltään edunvalvontavaltuutus tai mikä lie, ja siinä määrätä että kuka lapsista hoitaa hänen juoksevat asiat kun hän niihin enää ei kykene, koska jos hän itse tätä etukäteen tee, niin voi käydä niin että sitten siihen vain määrätään joku näitä asioita hoitamaan, joka sitten myös "laskuttaa palkkion" näiden juoksevien asioiden hoitamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326221Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113923Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e573461TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373136- 1682479
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111650Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne441621Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619