Suvakki- ja rassekuplat on puhkaistava Lieksasta

Niinhän sitä aikanaan taidettiin intoilla tästä uudesta Lieksa-palstasta ja sen mahdollisuuksista silloin, kun palsta oli vielä uusi. Mutta sitten liukenivat palstalta kirjoittajat ja palsta jäi "törkykirjoittajien" temmellyskentäksi. Vai kävikö ennemmin niin, että Lieksan eliitti ei tykännytkään palstalla esitetyistä mielipiteistä, kun katsoo itse olevansa tällaisen yläpuolella?

Kaikki ihmiset viihtyy feispuukissa, kun siellä pystyy sulkeutumaan omiin pikku kupliin eikä tarvii olla tekemisissä eri tavalla ajattelevien kanssa. Jos joku rasse tulee riehumaan suvakkiryhmään, sille saa kätevästi annettua kenkää ja saadaan jatkaa omassa kuplassa samanmielisten kanssa hymistelyä. Tällä palstalla puolestaan pitäisi sietää erilaisia ajatuksia niin siksi se on niin sietämätöntä ja raivostuttavaa, kun joku toinen uskaltaa olla asiasta eri mieltä. Kun se toinen on vielä niin röyhkeä, että on aina kaikessa väärässä.

Lieksan lehti on samanlainen ihanteellinen kiiltokuva Lieksasta mitä ihmiset pyrkii rakentamaan itsestään feispuukissa. Lieksan lehden mukaan na kaikki on Lieksassa erittäin hyvin ellei jopa täydellisesti, eikä mitään isoja ongelmia ihmisillä ole. Mutta jos haluaa tietää mitä lieksalaiset aidosti ajattelevat asioista, pitää tulla esim. Lieksa-palstalle. Teksti ei aina silloin ole kiiltokuvan kaunista, ja pitäisi kestää näitä mielipiteitä vaikka ne olisivat oman itsensä alapuolella. Mutta ehkä siedättämällä itseään pikkuhiljaa oppii aikaa myöten ymmärtämään erilaisia ajatuksia. Ja osallistumalla voi jakaa ajatuksia.

Pitää siis puhkaista kuplat ja kaataa raja-aidat ja oppia hyväksymään mielipide--ja muut erilaisuudet. Kaikki rasset ja suvakit ja vassarit ja natsit ja mamut ja femakot yhdessä vaan juhannuksen viettoon. 🕺

20

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etkös sinä kirjoittanut jokin aika sitten jotta ei ole suvakki eikä rasisteja?

      • Ei olekaan. Kirjoitin näin vain sarkastisessa mielessä. Siksi juuri kuplat on puhkaistava, että tajuamme jotta näin ei ole. Me olemme vain kaikki ihmisiä joilla on erilaisia mielipiteitä.


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei olekaan. Kirjoitin näin vain sarkastisessa mielessä. Siksi juuri kuplat on puhkaistava, että tajuamme jotta näin ei ole. Me olemme vain kaikki ihmisiä joilla on erilaisia mielipiteitä.

        Kuitenkin kirjoitit. Jos jonkun sinun pitäsi puhkaista oma kuplasi. Sinä elät suvankikuplassa jossa on vain persuja joita sotket joka väliin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin kirjoitit. Jos jonkun sinun pitäsi puhkaista oma kuplasi. Sinä elät suvankikuplassa jossa on vain persuja joita sotket joka väliin.

        Huono aloitus josta ei irronnut yhtään mitään. Jatketaan keksustelua muissa ketjuissa. Moikka!


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Huono aloitus josta ei irronnut yhtään mitään. Jatketaan keksustelua muissa ketjuissa. Moikka!

        Ei tullut pankolle myötätuntoa. Enkä yhtään ihmettele. Ei kuitenkaan sotkenut vielä persuja tähän.


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Huono aloitus josta ei irronnut yhtään mitään. Jatketaan keksustelua muissa ketjuissa. Moikka!

        Entäs jos menet pankko pysyvästi vaikka varisverkostoon ja meille ei jäisi sinua ikävä.


    • Anonyymi

      Aloitukseen on selkeästi ajatuksella, jonkunlaisella, paneuduttu. Myötätunnot kuplat rehellisesti puhkaisevat. Johtunee syvällisestä ja herkullisesta vihreästä ja suvaitsevaisuuden ylikäyneen tajunnan virrasta enimmäkseen. Minä en aloittajaa ensinkään paheksu. Hän on hieman keskinkertaista järkevämpi. Elämän todelliset arvot hänellä hakevat kuitenkin omaa sisäistä uomaansa. Ei hän totuutta kuuntele. Totuus on aivan muualla kuin vihreiden hippien, tai punaisten kommunismissa. Persutkin ovat aivan kupla puhkeamaton,perseestä. Se lienee pankon kera harva samankaltaisesti ymmärretty. Muuten ei mitään pahoja kuplia.

    • Anonyymi

      Täysin keskinkertaista, ellei oleman keskinkertaisen typeryyden tyylikästä.

      ;)

    • Anonyymi

      Hieman sinulle pankko ikitiedon liikkuja:

      Ihminen, jolla on elämänkatsomus, on taipuvainen tuhahtamaan halveksivasti toisille, joilla myös on elämänkatsomus, koska heidän on mahdotonta omaksua hänen omaa elämänkatsomustaan.

      • Henkilökohtaisesti en minä ainakaan tuhahda halveksivasti sille jos ihmisellä on elämänkatsomus. Tuhahdan halveksivasti vain silloin, jos ihminen pyrkii epärehellisillä keinoilla osoittamaan elämänkatsomuksensa toisten ihmisten elämänkatsomusta paremmaksi.


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Henkilökohtaisesti en minä ainakaan tuhahda halveksivasti sille jos ihmisellä on elämänkatsomus. Tuhahdan halveksivasti vain silloin, jos ihminen pyrkii epärehellisillä keinoilla osoittamaan elämänkatsomuksensa toisten ihmisten elämänkatsomusta paremmaksi.

        Niinpä niin,kuitenkin jokaisella viestilläsi tuot esiin,että sinun "elämänkatsomuksesi" on oikea ja muut väärässä,ainakin vähintään persut.
        Se sinun "suvaitsevuudestasi" ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin,kuitenkin jokaisella viestilläsi tuot esiin,että sinun "elämänkatsomuksesi" on oikea ja muut väärässä,ainakin vähintään persut.
        Se sinun "suvaitsevuudestasi" ...

        Monikulttuurisuutta Tampereella. https://www.youtube.com/watch?v=5QyVnNH2eWU


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin,kuitenkin jokaisella viestilläsi tuot esiin,että sinun "elämänkatsomuksesi" on oikea ja muut väärässä,ainakin vähintään persut.
        Se sinun "suvaitsevuudestasi" ...

        Ei tällä ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden kanssa. Minulla on oikeus esittää mielipiteeni siinä missä muidenkin. En ole väittänyt, että minun mielipiteeni olisi totuus. Päin vastoin olen selvyyden vuoksi joskus jopa korostanut, että tämä on vain minun mielipiteeni.

        En ole myöskään arvostellut persujen elämänkatsomusta sinänsä. Olen arvostellut heidän kyseenalaisia ja epärehellisiä keinojansa tehdä politiikkaa.


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei tällä ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden kanssa. Minulla on oikeus esittää mielipiteeni siinä missä muidenkin. En ole väittänyt, että minun mielipiteeni olisi totuus. Päin vastoin olen selvyyden vuoksi joskus jopa korostanut, että tämä on vain minun mielipiteeni.

        En ole myöskään arvostellut persujen elämänkatsomusta sinänsä. Olen arvostellut heidän kyseenalaisia ja epärehellisiä keinojansa tehdä politiikkaa.

        Olethan ollut epärehellinen. Olet monesti jäänyt kiini niistä. Tietysti kiellät tämän. Sehän on sinun tyylisi.


      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Ei tällä ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden kanssa. Minulla on oikeus esittää mielipiteeni siinä missä muidenkin. En ole väittänyt, että minun mielipiteeni olisi totuus. Päin vastoin olen selvyyden vuoksi joskus jopa korostanut, että tämä on vain minun mielipiteeni.

        En ole myöskään arvostellut persujen elämänkatsomusta sinänsä. Olen arvostellut heidän kyseenalaisia ja epärehellisiä keinojansa tehdä politiikkaa.

        Mikset arvostele muiden puolueiden politiikkaa, kuten SDP:n ja vihreiden epärehellisiä politikkoja?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset arvostele muiden puolueiden politiikkaa, kuten SDP:n ja vihreiden epärehellisiä politikkoja?

        Mietinkin jo vastausta tähän kysymykseen. Vastaus on se, että muista puolueista ei vain tule samanlaisia möläytyksiä. Jos muut puolueet ovatkin epärehellisiä, niin he vaivautuvat edes naamioimaan epärehellisyytensä vähän paremmin eivätkä valehtele niin suoraan kuin persut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset arvostele muiden puolueiden politiikkaa, kuten SDP:n ja vihreiden epärehellisiä politikkoja?

        Olen silti kyllä arvostellut muitakin: olen arvostellut demuja, kokkeleita, kepuleita, vihreitä ja vassareita. RKP:tä en ole vielä arvostellut.


    • Anonyymi

      Täällä oli jokin aika sitten avaus Lieksan somaleista, että onko kukaan niistä vieläkään töissä. Avaus oli suosittu ja sai olla palstalla hyvän aikaa, mutta sitten poistettiin. Eli joku kiihkosuvakki valitti siitä ylläpidolle, joka jostain syystä poisti jutun, vaikka se ei ollut asiaton.

      • Anonyymi

        Tosisiasioita ei saa nykyisin sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosisiasioita ei saa nykyisin sanoa.

        Tosia asia on jos jokut kritisoineet on pankon mielestä persu tai rasisti. Luuleeko hän jotta ei muut osaa ajatella ja olla kriittinen. Mutta joku on aina oikeassa ja tällä palstalla se on uuninpankko. Aina " oikessa". Hänelää kuplassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8084
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2336
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2286
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1868
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1393
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1252
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1244
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      938
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      862
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      802
    Aihe