Aivokasvain?

Erilaisia oireita on vaikka kuinka ja haluaisin kuulla kokemuksia, voiko tää olla muuta kun aivokasvain.. lihakset nykii ja vapisee päivittäin joka puolella, raajoissa, rintakehässä, selässä, kasvoissa.. pää nykii myös. Välillä on sisäistä tärinää, mitä ei näy ulospäin. Toisen isovarpaan sivu tunnoton. Yhdessä vaiheessa reiden sivussa oli noin kämmenen kokoinen kohta mihin sattui kun vain hipaisikin. Ja välillä tulee jalkapohjiin tunne, kuin kävelisi pumpulin päällä.
Näitä oireita on ollut nyt reilun kuukauden. Noin kaksi vuotta sitten oli pään ja muiden lihasten nykinää, mutta silloin oireet hävisivät pian, pään nykinä on sen jälkeen palannut hetkeksi poistuen taas. Ensi viikolla on lääkäriin aika, ja pelkään aivokasvainta niin paljon. Olen pienten lasten äiti ja tuntuu niin kamalalta edes ajatella että he jäisivät niin pieninä ilman äitiä. Mielessä on käynyt myös ms-tauti, mutta onko mitään mahdollisuutta että tämä voisi olla sitä? Tiedän ettei kukaan pysty täällä sanomaan mitä tämä on, mutta jos jollakin on vastaavista oireista edes kokemusta..
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Erilaisia oireita on vaikka kuinka ja haluaisin kuulla kokemuksia, voiko tää olla muuta kun aivokasvain.. lihakset nykii ja vapisee päivittäin joka puolella, raajoissa, rintakehässä, selässä, kasvoissa.. pää nykii myös. Välillä on sisäistä tärinää, mitä ei näy ulospäin. Toisen isovarpaan sivu tunnoton. Yhdessä vaiheessa reiden sivussa oli noin kämmenen kokoinen kohta mihin sattui kun vain hipaisikin. Ja välillä tulee jalkapohjiin tunne, kuin kävelisi pumpulin päällä.
Näitä oireita on ollut nyt reilun kuukauden. Noin kaksi vuotta sitten oli pään ja muiden lihasten nykinää, mutta silloin oireet hävisivät pian, pään nykinä on sen jälkeen palannut hetkeksi poistuen taas. Ensi viikolla on lääkäriin aika, ja pelkään aivokasvainta niin paljon. Olen pienten lasten äiti ja tuntuu niin kamalalta edes ajatella että he jäisivät niin pieninä ilman äitiä. Mielessä on käynyt myös ms-tauti, mutta onko mitään mahdollisuutta että tämä voisi olla sitä? Tiedän ettei kukaan pysty täällä sanomaan mitä tämä on, mutta jos jollakin on vastaavista oireista edes kokemusta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu