En löytänyt netistä mitään keskustelua tai artikkelia, jossa olisi käsitelty lestadiolaisten nuorten elämää ja siihen liittyviä haasteita. Itselleni suviseurat ovat olleet viimeisen vuosien ajan tapahtuma, jossa tunnen oloni niin ulkopuoliseksi kuin ihminen voi vain tuntea. Istun asuntovaunussa useita päiviä, ja yritän taistella yksinäisyydestä johtuvaa surua vastaan. Kaiuttimista kuuluva puhe ei tuo minulle minkäänlaista lohtua, vaan oikeastaan se vain lisää ahdistustani. En uskalla enää käydä keskuskentälläkään, sillä näkisin siellä iloisia ihmisiä, jotka viettävät aikaa tuttujensa kanssa ja nauttivat tunnelmasta.
Olen oikeastaan jo eronnut liikkeestä, mutta en ole vielä kertonut tästä vanhemmilleni. En ole kaikista lestadiolaisuuden opeista samaa mieltä, vaikkakin uskon edelleen Jumalaan ja ylösnousemukseen. Lisäksi päätökseni vaikuttaa se, että olen ollut aina ulkopuolinen: minulla on vain yksi "meikäläinen" kaveri ja välit joihinkin sukulaisiin ovat menneet täysin. Haluaisin elää nuoruutta samalla tavoin kuin "epäuskoiset" kaverini. Käydä treffeillä, bilettää, kuunnella musiikkia ilman kuumotuksen tunnetta ja tehdä kaikenlaista muuta hauskaa. En ymmärrä, miten jokin uskonto voi yhä vuonna 2020 rajoittaa ihmisten, etenkin nuorten elämää. Jos en olisi syntynyt lestadiolaisten perheeseen, nuoruuteni olisi ollut täysin erilaista.
Olisi hienoa, jos tästä avautuisi suurempi keskustelu ja löytyisi muitakin ns. kohtalontovereita, jotka kertoisivat kokemuksistaan.
Olen oikeastaan jo eronnut liikkeestä, mutta en ole vielä kertonut tästä vanhemmilleni. En ole kaikista lestadiolaisuuden opeista samaa mieltä, vaikkakin uskon edelleen Jumalaan ja ylösnousemukseen. Lisäksi päätökseni vaikuttaa se, että olen ollut aina ulkopuolinen: minulla on vain yksi "meikäläinen" kaveri ja välit joihinkin sukulaisiin ovat menneet täysin. Haluaisin elää nuoruutta samalla tavoin kuin "epäuskoiset" kaverini. Käydä treffeillä, bilettää, kuunnella musiikkia ilman kuumotuksen tunnetta ja tehdä kaikenlaista muuta hauskaa. En ymmärrä, miten jokin uskonto voi yhä vuonna 2020 rajoittaa ihmisten, etenkin nuorten elämää. Jos en olisi syntynyt lestadiolaisten perheeseen, nuoruuteni olisi ollut täysin erilaista.
Olisi hienoa, jos tästä avautuisi suurempi keskustelu ja löytyisi muitakin ns. kohtalontovereita, jotka kertoisivat kokemuksistaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täällä toinen ”entinen” lestadiolainen nuori. Kirjoittelen tähän vähän mitä sattuu ja tulee mieleen.
Mulla on sama tilanne, eli en voi/halua kertoa vanhemmilleni päätöksestäni erota liikkeestä sillä en halua satuttaa heitä.
Itsellänikin oli vain yksi uskovainen kaveri, joka lähti liikkeestä ennen minua. Eniten harmittaa menetetyt kokemukset, kuten kaikki seksuaalisuus ja seurustelu joka on täysin kielletty lestadiolaisuudessa. Musiikin kuuntelusta en ole enää välittänyt lähiaikoina, ja uskon että kaikki tietävät minun kuuntelevan musiikkia.
Seuroissa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Muut seuroissa kävijät eivät tunnu enää niin turvallisilta, ja tunnen oloni epämukavaksi.
Ehkä olisi hyvä erota lopullisesti, mutta lähipiirille se olisi vain liian kova isku, ja tuskin teen sitä ikinä. Elän kuitenkin normaalin nuoren elämää.
Ne lihan himot......