Minun pitäisi voida iloita tulevasta vauvastani kovastikin. Mutta enpä kykene. Minulle on tullut kasapäin esteitä ja lisämurheita vanhojen murheiden päälle "onnellisesta odotuksestani".
Joitakin asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta, väsymystä ja masennusta
- synnytyspelkoni on todellinen ja väistymätön kuin kuolema
- taloudelliset seikat: kykenemättömyys ottaa tarjottuja työtarjouksia vastaan -> kun ei ole töitä, ei ole tekemistäkään eikä ihmisiä ja toimintaa ympärillä -> noidankehä jatkuu siten, että tipahdan toimeentulotukitasolle jäädessäni äitiysrahoille ts elintasoni valahtaa nolliin vaikka laskut lisääntyvät
- sukulaissuhteet ovat mitä ovat tai ei ollenkaan vaikka nyt tarvitsen tasapainoisten ja auttamiskykyisten lähisukulaisten tukea
- terveydelliset seikat, en tosiaankaan voi yhtä hyvin kuin ennen ja käyn lääkäreissä jne.
- en voi harrastaa liikuntaa koska supistukset alkavat, vaikka tässä vaiheessa raskautta ei pitäisi olla sellaisia
- miesväki ei ota tilaani huomioon tarpeeksi vaan elelevät kuten ennenkin; polttavat, juovat ja sotkevat kotia toisinaan kohtuuttomasti -> itse olen tehnyt kaiken voitavani, en juo enkä polta tietenkään, sitäkin enemmän ahdistaa toisten rahojen käyttö..
- nyt vaadittaisiin isoja päätöksiä perhesuhteissa ja muisskain asioissa, mutta en voi niitä päätöksiä yksinäni tehdä, kun on muitakin osapuolia jotka eivät tee muutosta minkään asiansa parantamiseksi
- nyt jos koskaan tarvitsen lepoa kotona ja viikonloput ovat olleet silti pitkän aikaa jotain aivan muuta, kaljapullovuoria joutuu katselemaan ympärillään ja minua pyydellään välillä jopa röyhkeästi humalaisten ja alaikäisten juopottelijoiden taksikuskiksi
- en voi tilanteelleni yhtään mitään, olen omassa elämässäni täysin altavastaajana, olen tosiaan masentunut kun en voi auttaa itseäni millään tavalla eikä kukaan muukaan voi auttaa.
Joitakin asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta, väsymystä ja masennusta
- synnytyspelkoni on todellinen ja väistymätön kuin kuolema
- taloudelliset seikat: kykenemättömyys ottaa tarjottuja työtarjouksia vastaan -> kun ei ole töitä, ei ole tekemistäkään eikä ihmisiä ja toimintaa ympärillä -> noidankehä jatkuu siten, että tipahdan toimeentulotukitasolle jäädessäni äitiysrahoille ts elintasoni valahtaa nolliin vaikka laskut lisääntyvät
- sukulaissuhteet ovat mitä ovat tai ei ollenkaan vaikka nyt tarvitsen tasapainoisten ja auttamiskykyisten lähisukulaisten tukea
- terveydelliset seikat, en tosiaankaan voi yhtä hyvin kuin ennen ja käyn lääkäreissä jne.
- en voi harrastaa liikuntaa koska supistukset alkavat, vaikka tässä vaiheessa raskautta ei pitäisi olla sellaisia
- miesväki ei ota tilaani huomioon tarpeeksi vaan elelevät kuten ennenkin; polttavat, juovat ja sotkevat kotia toisinaan kohtuuttomasti -> itse olen tehnyt kaiken voitavani, en juo enkä polta tietenkään, sitäkin enemmän ahdistaa toisten rahojen käyttö..
- nyt vaadittaisiin isoja päätöksiä perhesuhteissa ja muisskain asioissa, mutta en voi niitä päätöksiä yksinäni tehdä, kun on muitakin osapuolia jotka eivät tee muutosta minkään asiansa parantamiseksi
- nyt jos koskaan tarvitsen lepoa kotona ja viikonloput ovat olleet silti pitkän aikaa jotain aivan muuta, kaljapullovuoria joutuu katselemaan ympärillään ja minua pyydellään välillä jopa röyhkeästi humalaisten ja alaikäisten juopottelijoiden taksikuskiksi
- en voi tilanteelleni yhtään mitään, olen omassa elämässäni täysin altavastaajana, olen tosiaan masentunut kun en voi auttaa itseäni millään tavalla eikä kukaan muukaan voi auttaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voisit tietysti ottaa itseäs niskasta kiinni ja siivota kotoas ne kaljapullovuoret ja varsinkin niiden tekijät. Kannattaa ruveta aikuistumaan tossa tilanteessa ja sit ehkä voi iloita tulevasta.
ei ihmisiä siivoskella pullojen mukana ihan tuosta vaan, se on aina helppo toiselle sanoa että luovu ja tee niin tai näin
ja sitä paitsi, kaikki muutos nykyajan elämässä tarvitsee rahaakin ja jos sitä ei ole, niin..
Siinä käy vaan ennen pitkää niin että tulet siivonneeksi sen pikkuisen elämästäsi. Kaljapullot vuoristomäärin eivät vaan sovi samaan kämppään lapsen kanssa. Eivätkä ryyppyremmit.
eipä tarvitsisi täällä valittaakaan, ellei asia olisi jo tiedossa
taitaa olla tuo miesväki,(mitä se sitten tarkoittaakaan kun kirjoitat monikossa)kaljavuorineen.
Taloudellisesti pärjää kohtuudella eläen yksi ja kaksikin ihmistä vauvan kanssa tämän päivän suomessa aivan varmasti.
Terveytesikin kenties kohenisi kun selkeyttäisit muun elämäsi.
Synnytyspelkoonkin saa apua neuvolasta ja synnytysairaalasta.
Liikunnaksesi riittää terveelliset elämäntavat pienine kävelylenkkeineen vaikka rauhalliseenkin tahtiin.
Eli ratkaisusi lienee paikan/asunnonvaihto.
Asutko minkäkokoisella paikkakunnalla?
Suuremmilla paikkakunnillahan on käsittääkseni vaikka minkälaisia tahoja josta voi kysyä apua,asuntoon,taloudelliseen tilanteeseen,terveydelliseen tilanteeseen ja kaikkeen muuhun.
Mutta se pitää osata itse pyytää se apu.Harvalle sitä osataan tulla tyrkyttämään.
Voisit aloittaa ongelmasi purkamisen neuvolasta josta osaavat antaa marssijärjestyksen ja eri tahojen tiedot.
Nyt pää pystyyn ja nauttimaan siitä sinun ainoasta elämästä ja ainutlaatuisesta olotilastasi eli raskaudestasi ja vielä tästä ihanasta keväästä.
..on tehty. Iso paikkakunta, aputahot kyselty. Ongelmamme ei kai ole vielä tarpeeksi isot.
Kävelylenkit maksimissaan pari kilometriä - ja jo alkaa supistukset joten hitaasti kuin laahustava vanhus on toisinaan mentävä tai jätettävä väliin, eikä painavia kauppakassejakaan saa kantaa kaupasta tai seuraamukset havaitaan seuraavina päivinä.
Häiriötä aikaansaavaan miesväkeen meillä kuuluu mm. poika joka puhuu kyllä lähtevänsä pois kotoa kaverilaumoinensa. Milläs lähdet jos äidillä ei ole rahoitusmahdollisuutta eikä ikä yllä vielä sinne täyteen asti. Tavat kylläkin.
Olen sen verran elämää nähnyt ihminen että osaan itseäni auttaa ja opastaa sekä tusinan verran muitakin samalla, jotka apua tarvitsevat..Että pattitilanteessa tässä ollaan, eikä missään avuttomuuden olotilassa. Minua ei vain jostain syystä haluta kuunnella edes omassa kodissani. Ehkä olenkin täysin turha ihminen maan päällä.
tätä kirjoittaa,mutta herää kysymys,että onkohan asenteessasi nyt joku vinksallaan?
Kun kirjoitat että osaisit auttaa itseäsi ja jopa muitakin ja aputahot on tiedossa niin jossainhan mättää?
Kyllähän tuo poikasi tuntuisi pärjäävän jo omillaankin, miten sitten, lienee toinen kysymys,mutta pitäisi kenties laittaa kova kovaa vasten kuitenkin,pihalle tai käytös on muututtava.
Raa´altahan se kuulostaa pistää oma poika pihalle,mutta eipä tuo tunnu olevan pojan puoleltakaan kunnioittavaa käytöstä vanhempaansa kohtaan.
hyvä ihminen, niinkuin Tarja tuossa kyselee. mene turvataloon tai sossuun, ei ne auttamatta jätä. tai pyydä että pojallesi etsitään paikka jostain. Nuorten tukitoimina sossu kyllä auttaa ja varsinkin kun olet raskaana. mene hyvä ihminen ajoissa. Jätä se juoppolauma, mitä sitä hyysäät. Hae uutta kämppää sulle ja vauvalle, kyllä selviät yksin. TOIMI!
nyt ja aiemmin.
Mitä teet lapsia kun ajattelet noin,
etkä ole ensi kertaa pappia kyydissä.
Kai ymmärrät mitä lapsen kasvatukseen liittyy?
Aloita ensin työskentely itsesi suhteen ja tulet
huomamaan, että kyseiset ongelmat saattavat aueta sulle.
Lapsi on kuitenkin se tärkein.
Hei!
Ryhdyhän ajattelemaan tilannettasi nyt ihan tosissaan. Kaikki on hyvin pitkälle sinusta itsestäsi kiinni! Olet kuitenkin ilmeisesti terve ja liikuntakykyinen ihminen, ja kykenet selviytymään itsenäisesti, ja vieläpä huolehdit muistakin!
Synnytyspelkoon on olemassa apua, monella paikkakunnalla on äitiyspolin yhteydessä synnytyspelkoklinikka. Jos ei, niin mielenterveystoimisto auttaa. Synnytyspelko on myös riittävä syy sektioon.
Taloudellisiin ongelmiin saat apua sosiaalitoimistosta. Inhottavaahan sinne on mennä, mutta jos on pakko, niin on pakko.
Sukulaissuhteet eivät aina ole sellaisia kuin haluaisi. Etsi tukea ystäviltä, tai jos niitä ei ole, on olemassa esim. tukihenkilöitä, kysy asiaa sossusta.
Terveys ei raskauden aikana ole kaikilla hyvä, itse olen melkein liikuntakyvytön ja kärsin kovista kivuista. Minulla on tosin krooninen sairaus, mutta kaikilla odottajilla yleensä on joitakin ongelmia.
Kysy neuvolasta tai äitiyspolilta noista supistuksista, ja jos et todella voi harrastaa liikuntaa, niin sitten et harrasta. Kyllä sitä vielä ehtii.
Miesväkesi suhteen (ilmeisesti siis poikasi ja miehesi?) olisi paikallaan vakava keskustelu. Oletko tehnyt heille selväksi, että et hyväksy heidän käytöstään? Sano tiukasti, että "Minun nähteni ei enää polteta ja juoda!" ja "Tästä lähtien jokainen siivoaa omat sotkunsa!" Eihän se välttämättä auta, tiedän sen, mutta ainakin meillä mies nyt tietää, miten hänen pitäisi käyttäytyä, ja ymmärtää olla häpeissään ja korjata käytöstään, jos häntä asioista muistutan.
Olen nähnyt sellaisia tilanteita, jossa nyt elät. Hyvä ystäväni elää pienten lastensa kanssa suht samanlaista elämää. Usko minua, synnytyksen jälkeen tilanne on pahempi, jos et nyt saa muutoksia aikaan. Jos miesväki ei kunnostaudu, niin lähde. Mene ensi- tai turvakotiin, ja hae kaupungilta/kunnalta itsellesi ja vauvalle asuntoa. Kerro sossussa tilanteesi ihan rehellisesti, vauvaa ei oteta pois, älä pelkää. Sinun on saatava nyt elämäsi järjestykseen, ja pystyt kyllä siihen. Nyt vaan toimimaan!
Edellisessä viestissä oli hyvä ja asiallinen neuvo, en voisi sanoa itse paremmin.
Ensinäkin, jos olet vasta raskauden alku-/keskivaiheessa, yleensä "supistukset" ovat vain tuntemuksia kohdun kasvaessa ja kudosten venyessä; varmista neuvolasta(myös mieliala vaikuttaa siihen, että "supistukset" tuntuvat).Liikunta tekee vain hyvää noihin valesupistuksiin.
Toiseksi, toki voit ottaa vastaan lyhyen pätkän töitä, ei raskautesi sitä estä.
Kolmanneksi, miksi tyytyisit vain säälimään itseäsi, hae apua ja tukea ja laita miesväki pellolle, jos siltä tuntuu, tukia saat niinpaljon, että kykenet itsesi ja vauvasi elättämään.
Ja sitten, jos sukulaiskontaktit ovat epätyydyttäviä, niin sitten ne ovat, et sinä itseäsi säälimällä niitä voi muuttaa.
Ajattele nyt vauvaasi ja tee elämästäsi paras mahdollinen, vaikka sitten vailinainenkin.
Kirjoituksessasi pisti todella pahasti silmään se, ettet lainkaan kertonut olevasi huolissasi vauvasta ja vauvan tulevaisuudesta, huolesi kohde olet ainoastaan sinä itse vaikka ihan tärkein on juuri vauva! On totta, että sinun täytyy saada itsesi ja asiasi kuntoon, mutta jos pistät elämässäsi asiat tärkeysjärjestykseen, niin vauva on todella hyvä motiivi yrittää tehdä se!
Olet saanutkin täällä jo todella hyviä neuvoja, ja sinun pitäisi nyt vaan ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lähteä etsimään oma asunto itsellesi ja vauvalle. Elämä kotonasi tulee tuskin muuttumaan kuin huonompaan suuntaan, ja todella sääliksi käy vauvaa jonka täytyy elää juoppojen keskellä!!
Vauva tulee viemään voimiasi vielä lisää, joten kuinka luulet sitten jaksavasi? Tilanteesi pahenee entisestään!
Toimeentulo ei ole todellakaan mikään ongelma, tulet taatusti pärjäämään vauvan kanssa kahdestaan paremmin kun ei ole juoppoja ympärillä elätettävänä, se on ihan saletti juttu.
Kerrot ettei perheesi tee minkäänlaisia muutoksia tilanteen parantamiseksi, no miksi he tekisivätkään kun eivät näe tekemisissään mitään väärää? Niin kauan kuin kalja virtaa, juhlat jatkuu ja talossa on nainen siivoamassa ja kokkaamassa, ei mokomista asioista tarvitse välittää!
Sinua tosissaan ahdistaa elämäntilanteesi, joten tee sille jotakin. Ja ensimmäinen askel on ottaa yhteys sossuun, jossa varmasti aletaan auttaa sinua ihan ensimmäiseksi asuntoasiassa, on ainoastaan itsestäsi kiinni haluatko muutosta elämääsi! Ajattele edes vauvaa jos et muuta!
Olin naimisissa alkoholistin kanssa ja revin itseni uuteen huusholliin, vaikka sieluun sattui. Puoli vuotta vajaat oli vielä synnytykseen ja pelkäsin kuin ruttoa synnytystä. Erona oli se, että lapseni eivät olleet niin "aikuisia", että olisivat hekin ottaneet miehestä mallia. Mutta helvetiltä se tuntui ja masennus vei ilon koko tilanteesta.
Toinen askel oli hakeutua Al Anon-ryhmään. Se on tukiryhmä alkoholistien omaisille. Sieltä löytyi pikkuhiljaa uusia ystäviä ja sai puhua suunsa puhtaaksi kerran viikossa kuormittamatta enempää ystäviä ja sukulaisia.
Suhde mieheen jatkui vuositolkulla, mutta minun ehdoillani - selvinpäin. Kukaan ei voi sanoa valmista pakettia, mikä olisi hyvä ja paras tapa toimia. Pitää vain miettiä, mikä on itselle parasta ja alkaa toimia. Minä kävin synnytysvalmennuksessa kahden synnytyksen jälkeen juuri tuon pelon takia. Lisäksi lääkäri ja kätilö olivat aivan upeita.
Tsemppiä!
Viestisi oli rohkaisevin ja myötätuntoisin koko vastaajakunnasta tähän yksittäiseen ja yksipuoliseen viestiini, joka ei tosiaankaan kerro koko elämääni. Kokematta itse samaa ei voi toista neuvoa, eikä lohduttaa olematta turhan ylitietäväinen ja jyrkkä. Jotenkin yleisluontoisesti asian ilmaistakseni. Toivottavasti sinulla on nyt asiat jo parhain päin, pahin onkin varmaan jo takana, kuten synnytys..
Lapseni isä on mitä parhain kumppani ja ystävä selvin päin, eikä hän humalassakaan ole ylitsepääsemättömän hankala joka kerta. Mutta olen päättänyt että yhteen emme tule muuttamaan. Saa pitää kaljabileitään omassa yksiössään jatkossa aina kun tekee mieli. Hoen tätä hänelle niin kauan että uskoo, vaikka yksin olo on ahdistava ja masentavaa myrkkyä minulle. Hän aloittaa 'bileensä' työvaatteet päällä perjantaina ja saattaa 'hukata' rahansakin jos en huolehdi yhtään. Viime viikonloppuna kotini oli rauhallinen ja yksinäinen, kun kaljaporukka juhli lähes koko ajan toisessa osoitteessa. Tosin naapureiden juhlat valvotti. Elämä kulkee päivä ja viikko kerrallaan aina siinä toivossa, että seuraavasta tulisi parempi. Toisinaan se onkin niin. Mutta väsynyttä odottavaa äitiä ei aina silti jakseta ymmärtää, vaikka pitäisi yrittää.
Minulle tuli yllätys siinä, että synnytys oli todella iloinen ja nopea tapahtuma. Kaksi viikkoa olin sitten onneni kukkuloilla upeasta vauvastani. En piitannut miehen juomisesta, enkä mistään kamalasta. Nautin vain. Sitten tuli arki, muttei se ollut enää niin kamalaa kuin odotusaikana. Pikkuhiljaa tajusin, että minun on jatkettava kokonaan ilman miestäni lasten kanssa, jotta elämä olisi tasapainoista ja mukavaa. Mutta se kesti kauan, itseasiassa vuosia. Eli tällaisen puupään kestää vuosia viisastua ja huomata, mitä itse todella haluaa. Ja paras neuvo aikanaan oli, että odota puoli vuotta, katso sitten miltä tuntuu, ettei tule kaduttua jyrkkiä päätöksiä jälkeenpäin. Edelleen tsemppiä! Kyllä se siintä.