Olen tässä miettinyt että jos kolmen suht tervepäisen kaverin kanssa selvitettäisiin missä harrastuspiirissä olisi narsisti johtajana. Sitten hankkiuduttaisiin sinne "harrastamaan", haalittaisiin kuherruskuukauden aikana kaikenlaisia hommia ja sitten kun kuherruskuukausi on ohi ja alkaa "hajoita ja hallitse" niin jätettäisiin perusteellisesti tyrityt hommat kuin sonta mättäälle ja narsu selvittelemään niitä yhdistykseensä. Parin vuoden aikana saisi aikaiseksi jo melkoisen kaaoksen narsistin johtamaan seuraan. Tokihan tämän kaltainen "harrastus" kaataa yhdistyksiä mutta narsua on kiva uunottaa. Ja narsistien johtamat seurat joutavatkin kaatua. Narsisti ei välttämättä huomaa mitään jos ylitsevuotavasti silittää myötäkarvaan.
Jos siis huomaa joutuneensa narsistin lähipiiriin ei kannata panikoitua. Kerää todisteita ja kirjaa ylös kaikki maton vetämiset jalkain alta. Kun niitä on useampia etkä voi niitä muuten selittää niin on aika toimia. Kannattaa olla menossa mukana kun narsisti suunnittelee esimerkiksi vesakonraivuuta ym talkoota. Sitten vain viime metreillä kun kaikki on äijällä valmista ilmoittaa narsistille että se on kuule narsu nyt tattis ja terve. No välithän siinä menee ikuisesti mutta oli se kiva seurata sitä manipuloinnin ja maanittelun määrää kun viisihenkinen talkooporukka jätti tulematta narsun armosta järjestämiin talkoisiin. Luuri punaisena soiteltiin pitkin kyliä että tulkaa nyt joku tänne.
Jymäytetään narsisteja
11
170
Vastaukset
- Anonyymi
Oletkohan nyt itse ja minkälainen kiusaaja, kun tuollaisia ehdottelet? Tylsä juhannusko menossa?
- Anonyymi
Haha, tiedän yhden narsistin joka juuri nyt soittelee ihmisiä talkoisiinsa. Kummasti vaan ei porukka sinne vaivaudu.
- Anonyymi
Soita mt toimistoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soita mt toimistoon.
Kiitos vinkistä. Sieltä siis saadaan puhelinsoitolla narsistin talkoisiin työmiehet.
- Anonyymi
Ei ole terveen ihmisen ajattelua sinunkaan suunnitelmasi!
- Anonyymi
Puuhastelija narsut on ihan erikseen . Tosi nasselle ei mitään voi. Se viis veisaa mistään ja porskuttaa menemään. Se ei oikeasti noteeraa ketään eikä mitään mitenkään, jyrää vaan menemään. Aivan turhaa on yrittää kouluttaa, opettaa tai kostaa mitään.
- Anonyymi
Tästä kuitenkin kysymys; onko se kuitenkaan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä? Tuota seurattuani en ainakaan itse olisi ja nyt yritänkin viettää mahdollisimman kiireetöntä ja paineetonta sekä vaatimatonta elämää ja toimia juuri päinvastoin.
- Anonyymi
Narsistilla on niin kieroutunut maailmankuva,
että mitkään muiden aiheuttamat härdellit
eivät sitä hetkauta.
- Anonyymi
https://www.lily.fi/blogit/nar-sissos-sentaan/
Lukekaahan uusi blogini millaista on elää parisuhteessa narsistin kanssa. Ja minä olen mies joten on varmasti harvinaista luettavaa. Lisää luvassa. - Anonyymi
Lukekaa Lilyn Blogia Nar Sissos sentään.
- Anonyymi
Narsistin eikä kenenkään suuntaan ei kannata mennä kosto mielessä.
Jos kuitenkin on esim työpaikalla narsisti, ainoa keino on että muut toimii joukkona niin että nassen viallisuus paljastuu.
Suuri osa ongelmaahan yleensä on se hovi ympärillä. Mutta hienoa jos hovia ei ole.
Muistattehan että paras kosto on että itsellä menee hyvin. Ilman narsistia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802