vihaan itteeni, vihaan..en pysty lopettaa oksentamista ja oon yrittäny niin pitkään ja aina epäonnistun..elämä ei oo enää todellakaan enää kivaa..inhoon ruokaa ja oksettaa ku syön sitä mutta kuitenki aina sorrun..yritän laihduttaa koko ajan ja en pysty keskittyy enää lukioon ja se ois nyt todella tärkeetä koska ens vuonna kirjottasin...käyn terapiassa mutta ei näköjään onnistu sekään, syön lääkkeitä masennukseen mut epäonnistun vaan kaikessa mitä ikinä teenki.ja oon tullu siihen tulokseen että elämä ei oo tän arvosta ja mieluummin oisin kuollu..en vaan enää jaksa tämmöstä helvettiä:( kasiluokasta asti ja nyt oon 18..sairaalassa oon ollu kaksi kertaa itsari yrityksen takii, mutta tässä sitä ollaan..yhtä kauhee olo:(
bulimikko
elämä ei oo enää sen arvosta
3365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaipaat selvästi elämääsi järjestystä ja itsekuria. Onneksi niiden saavuttaminen on täysin mahdollista, vaikka omassa masennuksen tilassa sitä ei aina huomaakaan.
Älä ainakaan yritä enää itsemurhaa. Jos haluat keskustella ongelmistasi tai vain purkaa pahaa oloasi nimettömänä, kirjoita minulle [email protected] . En ole mikään ammattilainen, mutta olen itse onnistunut muuttamaan osan elämäntavoistani. Voin tarjota kannustusta ja tukea sähköpostitse.
minulla aika sama tilanne, mutta olen juuri nyt ysillä ja olisi tärkeä opiskella, mutten kykene. Olen sairaslomalla ja pian joudun osastolle. Millään ei tunnu olevan merkitystä ja elämä tuntuu arvottomalta. Terapia auttaa siihen hetkeen, mutta oksentaminen on jokapäiväistä. Vihaan itseäni ja syömistä. Kaduttaa jokainen suupala ja tuntuu, että lihon kokoajan ja pian olen epähaluttava ihrakasa.
niin ja minulla on myös lääkkeitä masennukseen, ahdistukseen ja vaikka mihin. Ei tunnu vaan auttavan. Suunnittelen joka ilta itsemurhaa ja olen viillellyt useaan kertaan. En halua olla ystävieni kanssa, enkä saa keltään tukea. Kukaan ei tunnu ymmärtävän. Äitikin vittuilee minulle. Olen niin yksin.