Seilin saari

TV:stä tuli ohjelma seilin saaren mielisairaalasta joka suljettiin vaan muutama vuosikymmen sitten. Selvis että paljon mitään ei ole muuttunut sairaiden hoidossa vieläkään. Yhä nuoria naisia varsinkin määärätään pakkohoitoon suljetulle osastolle nyt vaan määräajaksi joka tietenkin voi toistua. Sekin ero on että nyt potilaat huumataan lääkkeillä tokkuraan, niin ovat helppo”hoitaa”. Näin heidät saadaan lääke riippuvaisiksi ja tuhotaan koko loppu elämä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäkään en ole huomannut että systeemiin olisi kovin suurta muutosta missään vaiheessa tullut.
Olen niissä kuvioissa ollut jollain tavalla kiinni n. 30 vuotta.

Joskus olen jollekin hoitajallekin saattanut puhua erilaisista kokemuksista vuosien varrella, niin vastaus on usein että kyllä toiminta on varmaan ajan myötä muuttunut paremmaksi.
Tosin ne psyk.hoitajat jotka eivät ole töissä missään sairaalaosastoilla eivät voi tietää millaista itse osastolla on. Heillä voi olla vain ns. toisen käden tietoa, eli mitä ovat kuulleet vaikka saman alan ihmisiltä.

Jatkuvasti kuitenkin puhutaan erilaisista isoistakin muutoksista psykiatrian puolella mutta valitettavasti ne tuntuvat jotenkin jääneen vain puheiksi.
Eikä se riitä että ainoastaan systeemiä muutetaan, paljon on kiinni myös työntekijöistä. Hekin ovat kuitenkin vain ihmisiä ja me ihmiset olemme erilaisia.

Monissa laitoksissa ja paikoissa on edelleen töissä hoitajia ja lääkäreitä jotka suhtautuvat potilaisiin väärällä tavalla. Joskus on vaikuttanut että ihan jokainen ei ole aivan omalla alallaan. Siihenkään ei kaikki ihmistyypit sovi.
Homman pitäisi olla enemmän ihmislähtöistä, eli pitäisi panostaa potilaisiin ihmisinä eikä pelkästään syöttää lääkkeitä ja antaa heidän olla suurin piirtein yksikseen ongelmiensa kanssa.

Usein on tuntunut että monet sairaalat ja osastot ovat pelkästään säilytyspaikkoja, eli lääkitään ja pikkuisen jutellaan. Yritetään vähän auttaa siinä miten pärjäisi osastohoidon jälkeen mutta loppujen lopuksi ihminen jätetään aika yksin pärjäämään turrutettuna lääkkeillä. Yritä siinä sitten pärjätä, ei se ole helppoa.

On hyvä että jonkin verran tulee erilaisia dokumentteja näistäkin asioista, ja minun mielestäni saisi tulla paljon enemmänkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

TV:stä tuli ohjelma seilin saaren mielisairaalasta joka suljettiin vaan muutama vuosikymmen sitten. Selvis että paljon mitään ei ole muuttunut sairaiden hoidossa vieläkään. Yhä nuoria naisia varsinkin määärätään pakkohoitoon suljetulle osastolle nyt vaan määräajaksi joka tietenkin voi toistua. Sekin ero on että nyt potilaat huumataan lääkkeillä tokkuraan, niin ovat helppo”hoitaa”. Näin heidät saadaan lääke riippuvaisiksi ja tuhotaan koko loppu elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu