Tullut jos olisit tiennyt että olin entisen paikkamme luona?Miehelle niin tärkeälle tämä.💕
Olisitko tänään
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Chattiin millon
Mihin chattiin
Ei ole chatista kyse vaan paikasta jossa tavattiin ja jota ei enää ole.
Olisin tullut ehdottomasti. Voisin tulla jonakin muuna päivänä?
Ainoastaan huominen sopisi?
Tänäänkin käy, vaimo on kotona, mutta äkkiähän sitä ohimennen pannaan
Tottakai olisin ajellu sinne. Eihän me olla muualla nähtykään. Sieltä oltais voitu ajaa jonnekin piiloon. Se voitais sopia vaikka ens viikolle. m>n
Rölli kulta! Voisko olla mahdollista ettei se kultipuppelis oikein edes enää muista mitä sanonut missäkin ja minkä väristä päällä ja missä asunut milloinkin ja missä kohdannut ketäkin.
Oot jutellut pörröisyys noita juttuja jo niin kauan että keskusteluhaulla löydän sinut jo vuodelta 2009.
Ei yli 20 vuotta sitten tapahtunut kaupassa silmän isku tai hedelmän putoaminen muistu
Kovinkaan monen mieleen! 😘
En ole ensi viikolla täällä.voi kunpa tietäisin mitä ajattelet minusta niin pyytäisin sinut facessa kavereikseni..
En ole facessa, vaimo on, etkös ole hänen kaveri siellä
Nähdään summan mutikassa
Todennäkösesti niin..