Pakko-oire

Hei,
Kokeilen uudelleen. Kirjoitin n.1v sitten, saamatta ainuttakaan vastausta.
Sairastan (kärsin) pakko-oireisesta käytöshäiriöstä, lisäksi on vahvat tic-oireet ja mahdollisesti ripaus touretten syndroomaa seassa. Löytyykö täältä kohtalotovereita? Kirjoittaisitko mitä on ja minkälaisia oireita? Syötkö lääkkeitä sairauteen? Jos, niin mitä ja ovatko avuksi. Ym tällaisia asioita.
Taustaa itsestäni: Elämää varjostaa vahvat pakko-oireet, -ajatukset sekä tic-oireet. Kotoa poistuminen on joskus todella hankalaa, täytyy tarkistaa ovet ja johdot ja hellat ja kaikki useamman kerran.. Joskus otan kuvan esim.johdosta, että on irti seinästä. Sitten alan poistuttuani epäilemään sitä kuvaakin. Näin vahvoja ovat oireeni. Ei ole lääkitystä, enää. Siitä ei ollut apua
Kiitos asiallisista vastauksista ja keskustelusta etukäteen
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei varsinaisesti ole pakko-oireista häiriötä, mutta lapsena oli jotain vähän sen kaltaista. Aloin välttelemään kadulla rakoja jalkakäytävällä. Kenkä ei saanut osua raon kohdalle. Tuo välttely meni sen verran pahaksi, että alkoi oikeasti ahdistaa pahasti.

Luojan kiitos onnistuin karistamaan tuon, mutta voin kuvitella, jos en olisi. Pakko-oireinen elämä on varmasti hyvin raskasta.

Äänestä
  • Miten pääsit siitä ahdistuksesta yli? Itselläni ei ole ollut lääkkeistä apua. Terapiassa käyn. Se on helpottanut kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, mutta se myös vapauttaa oireita tulemaan enemmän ja se taas tuottaa ahdistusta enemmän. Oravanpyörä. Tosi raskasta on.
    Tuo kadulla esim.rakojen/suojatien viivojen ym. välttely on minullekin tuttua. Ne aiheuttavat ajatuskierteitä että jotakin pahaa tapahtuu jollekin läheiselle tms. Se ajatuskierre voi mennä hyvinkin pitkälle, onnettomuudesta kuolemaan asti. Ne ovat raskaita. Aiheuttavat muyös valtavasti keskittymishäiriöitä, kun kesken keskustelun alan vain ajatella, mitä jos hänelle tai jollekin nyt tapahtuu jotakin. Menee varsinainen keskustelu usein ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten pääsit siitä ahdistuksesta yli? Itselläni ei ole ollut lääkkeistä apua. Terapiassa käyn. Se on helpottanut kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, mutta se myös vapauttaa oireita tulemaan enemmän ja se taas tuottaa ahdistusta enemmän. Oravanpyörä. Tosi raskasta on.
    Tuo kadulla esim.rakojen/suojatien viivojen ym. välttely on minullekin tuttua. Ne aiheuttavat ajatuskierteitä että jotakin pahaa tapahtuu jollekin läheiselle tms. Se ajatuskierre voi mennä hyvinkin pitkälle, onnettomuudesta kuolemaan asti. Ne ovat raskaita. Aiheuttavat muyös valtavasti keskittymishäiriöitä, kun kesken keskustelun alan vain ajatella, mitä jos hänelle tai jollekin nyt tapahtuu jotakin. Menee varsinainen keskustelu usein ohi.

    Muistaakseni vain yritin ajatella muuta ja päästä tuosta ahdistuksesta eroon. Pakko-oireisuus on jonkinlainen ahdistushäiriö. Minulla on ollut aika pahoja ahdistuksia koko ikäni, mutta ei oikeasti pakko-oireisuutta. En usko, että minun tapa toimii kenellekään, jolla tuo oikeasti on.

    Mutta ahdistuksesta voin sanoa sen verran, että se on lieventynyt ajattelun harjoittelulla, hyvällä päivärytmillä ja ruokavaliolla. Jossain vaiheessa olin aivan paniikkihäiriön partaalla.

    Luin joskus, että ahdistusta voi aiheuttaa huono bakteeritasapaino vatsassa. Vääränlainen lapsuus voi sekoittaa tuon tavalla ja toisella. Artikkelin mukaan maitohappobakteereilla pystyy korjaamaan tasapainoa.

    Täysin käsittämättömästi tuo myös toimi minulle. En ollut ikinä saanut ahdistusta kuriin samalla tapaa kuin sen jälkeen, kun aloin syömään maitohappokapseleita. Nuo kapselit on suht edullisia ja mitään pahaa niiden syömisestä ei voi käydä. Kuukauden kuuri maksaa jotain kympin tai pari, kannattaa ostaa kunnollisia. Halvoissa on liian vähän bakteereja. Jos se ei toimi niin sitten ei toiminut, mutta ei niistä haittaakaan ollut.

    Sen takia noin yleisesti voin suositella kapseleita, mutta en yritä juuri sinulle niitä tyrkyttää, jos et halua.

    Keinoja ollut kokeilussa monia mutta tällä hetkellä tuntuu että ei mikään auta.
    Paniikkihäiriön oireita minullakin on muutaman kerran ollut, onneksi ovat nyt jo ainakin 2 vuotta pysyneet poissa.
    Vääränlainen lapsuus löytyy täältä! Sen vuoksi alunperin olen aikuisiällä hakeutunut terapiaan. Totesivat traumatisoitumisen ja sen aiheuttaneen stressihäiriön, joka puolestaan aiheuttaa OCD:n. Eivät osaa selittää, miksi ei helpota vaikka asiat käsitelty. Siksi vallitsevien tic - oireiden vuoksi epäilevät myös tourettea, mutta eivät sen enempää tutkimuksia aloittaneet.
    Tuo voisi pahan stressikauden vallitessa olla hyvä kokeilla, nuo kapselit. Kiitos vinkistä. Totta, eivät maksa lähes mitään ja ei ole pahaksi kokeillakaan.

    Tarkennan vielä tuota alussa kirjoittamaani, kun ovat touretteakin epäilleet. OCD on varma, ajatukset ja toiminnot ovat juuri sellaisia kuin tyypillistä.. Mutta voimakkaat tic-oireet viittaavat touretteen ja se, että ne eivät oikeastaan ikinä katoa, on vain jaksoja kun helpottavat. Häiritsevät elämää enemmän, kuin OCD oireet. Molemmat ovat olleet läsnä n.5-6vuotiaasta saakka. Tosiaan ovat miettineet, kun ei vuosien terapia ja kokeilussa ollut lääkitys auta, että vaikka traumatisoituminen on saatu käsiteltyä, mutta kun kaikki muutkin asiat ovat jo käsitelty, eivätkä oireet silti katoa, täytyy olla myös touretteakin. Sitä kun ei saa pois, toisin kuin OCD:sta voisi oppia/harjoitella pois. Ensimmäisen kerran tourette minulla on mainittu olevan, ollessani n.20vuotias.

    Nuo+on+aika+hankalia+asioita.+Joskus+on+liikaa+painolastia+ja+asioiden+selvittämiseen+menee+aikaa.+Joskus+koko+elämä.Muistelin+lisää+niistä+maitohappokapseleista+ja+ekan+kuun+aikana+ahdistukset+kyllä+lieveni.+Ehkä+ei+ihan+älyttömästi,+mutta+lieveni+kumminkin.+Seuraavan+puolen+vuoden+aikana+oli+jo+isompaa+edistystä+ja+edistymistä+tapahtuu+edelleen.+Olen+valtavan+paljon+tyynempi+kuin+vaikka+5+vuotta+sitten.+Silloin+elämä+olikin+suht+kamalaa,+puhumattakaan+sitä+ennen.Ahdistukset+myös+palasivat,+kun+hetkeksi+lopetin+pillereiden+syömisen.+Olen+aika+100%+vakuuttunut,+että+bakteeritasapaino+oli+pielessä+ja+se+aiheutti+ahdistusta.+Luin,+että+bakteerit+vatsassa+tuottaa+erilaisia+aineita+ja+ne+menevät+myös+aivoihin+ja+toimivat+kuten+vaikkapa+masennuslääkkeet+tai+muut+aivokemiaan+sotkeutuvat+molekyylit.Maitohappobakteerit+voi+korjata+sitä+epäsuhtaa+ja+sitä+kautta+lopettaa+ahdistuksen.+Se+vain+maagisesti+tapahtuu,+jos+on+tapahtuakseen.

    Täytyy lukea myös tuosta aiheesta. En usko että itselläni auttaisi, kun en usko epätasapainoa elimistössä noiden kannalta on, mutta toisaalta, mistä minä sen varmaksi tiedän. Täytyy oikeasti tuohon perehtyä. Kiitos!

    Mutta tuo on kyllä totta, että suolisto on heti toisena, aivojen jälkeen. Se on monessa asiassa totta. Eräs ystäväni luki jonkin kirjan aiheesta, miten tärkeä suolisto on ja miten paljon sen kunnossa oleminen vaikuttaa koko muuhun ihmiseen. Siitä kirjastakin voisi olla apua.. Kun muistaisin mikä se mahtoi olla.

    Äänestä

Tästä on n 20v aikaa, eräs asiakaspalvelutilanne tuolloin jäi mieleen.
En kerro tunnistettavasti missä työpaikassa kyseinen asiakasneuvoja oli, olin siis asiakas.
Tilanteessa tämä henkilö äänteli hyvin oudosti, ikäänkuin äänekkäitä kuorsaus hengenvetoja jonka jälkeen äänekäs rykäisy.
Aivan normaalin keskustelun katkaisi ehkä n minuutin välein tämä ääntely.
Henkilö puhui ja käyttäytyi muuten täysin asiantuntevasti ja ystävällisesti.
Tuolloin en ymmärtänyt mistä oli kyse. Ajattelin fyysistä sairautta ja yritin olla tilanteessa niinkuin mitään erikoista ei kuuluisi.
Nyt tuli mieleen että voisiko kyse olla Tourettesta tai jonkinlaisesta pakko-oireista?
Rohkeaa lähteä asiakaspalvelutyöhön tuollaisen ominaisuuden kanssa. Ääntely oli hyvin kuuluvaa ja pitemmän päälle rasittavaa.
Toivottavasti tuo henkilö on saanut työuran tehtyä ja jotain apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei,
Kokeilen uudelleen. Kirjoitin n.1v sitten, saamatta ainuttakaan vastausta.
Sairastan (kärsin) pakko-oireisesta käytöshäiriöstä, lisäksi on vahvat tic-oireet ja mahdollisesti ripaus touretten syndroomaa seassa. Löytyykö täältä kohtalotovereita? Kirjoittaisitko mitä on ja minkälaisia oireita? Syötkö lääkkeitä sairauteen? Jos, niin mitä ja ovatko avuksi. Ym tällaisia asioita.
Taustaa itsestäni: Elämää varjostaa vahvat pakko-oireet, -ajatukset sekä tic-oireet. Kotoa poistuminen on joskus todella hankalaa, täytyy tarkistaa ovet ja johdot ja hellat ja kaikki useamman kerran.. Joskus otan kuvan esim.johdosta, että on irti seinästä. Sitten alan poistuttuani epäilemään sitä kuvaakin. Näin vahvoja ovat oireeni. Ei ole lääkitystä, enää. Siitä ei ollut apua
Kiitos asiallisista vastauksista ja keskustelusta etukäteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu